tiistai 30. lokakuuta 2012

Karhumiehen luostari-ilta 2012 - Alkusanat



Karhumiehen luostari-ilta 2012 - Alkusanat


Tämä seuraava juttu poikkeaa hieman normaaleista olutarvioistani. Syy tälle on selkeä, koska kerralla testissä oli suurempi joukko erilaisia oluita ja arviointiurakassa minulla oli mukana vähän apujoukkoja. Aloitetaan tämä juttu kertomalla ensiksi hieman lähtökohtia tälle luostari-illalle, että mistä ajatus sai alkunsa ja kuinka sitä lähdettiin ajamaan eteenpäin.
 
Muutamia viikkoja sitten keskustelin ystäväni kanssa erilaisita oluista ja hän kertoi, että haluaisi joskus maistella luostariolutta, kun on kuullut niiden olevan erittäin hyvän makuisia. Olisin voinut tietysti lonkalta heittää muutaman esimerkin, että maistappa tuosta, mutta eihän se olisi ollut mitenkään hauskaa. Joten ryhdyin päässäni kehittelemään ideoita, kuinka näitä oluita voisi ystävälle maistatuttaa.

Muutaman minuutin tiukan pohtimisen jälkeen syntyi konsepti: Karhumiehen luostari-ilta. Karhuolut on ystäväni suosikkiolut, joten nimi tälle tapahtumalle syntyi juuri siitä. Samalla kutsuin mukaan, myös toisen ystäväni joka oli myös kokematon näiden hienojen oluiden maailmassa. Hän on kerran maistanut Rochefortin kymppiä allekirjoittaneen lasista ja kommentti ”nyt oli muuten suun mukainen” jäi minulle mieleen, joten pitihän tämä jätkä saada messiin.  Tiukka kolmen kopla oli kasassa ja tehtävänä oli tutustua luostarioluiden kiehtovaan maailmaan. 

Käytän tässä jutussa yllä mainituista henkilöistä seuraavia nimiä: Karhumies (joka oli tämä Karhu oluen ystävä) ja VeliHopea (Rocheforttia maistellut oluen ystävä). Kumpikin oluthommissa melko perussuomalaisia (en tarkoita sitä puoluetta) käyttäjiä, eli oluet ostetaan salkuissa ja hinta ratkaisee mitä ostetaan.

Aloitin tapahtuman järjestämisen tekemällä kevyen 10 sivuisen kutsun, jossa oli melko tarkasti kerrottu mitä tuleman pitää. Loin kolmeosaisen menukokonaisuuden, jotka liittyivät hienosti toisiinsa ja siitä jokaisella osanottajalle jäi tehtäväksi suorittaa yksi kokonaisuus. Tapahtuma paikaksi valitsin Karhumiehen luolan, joka hänelle selvisikin lukiessa kutsua. Kommentti ”ai katos tää näköään järjestetään meikäläisen luona” vahvisti, että paikan valinta oli nappisuoritus. Seuraavaksi näiden menujen kimppuun.


Ensimmäinen menu: Luostarimenu

Tämän menun vastaavanamestarina toimin minä ja rupesin miettimään sopivanlaista juomakokonaisuutta, jolla saisi melko kattavan kokemuksen luostarioluisiin. Pienen tutkailun jälkeen valitsin seitsemän erilaista luostariolutta, jotka kaikki tietenkin löytyivät Alkon valikoimasta. Mielellään olisin ottanut mukaan Rochefort 10:n ja Westvleteren Abt 12:n, mutta niitä nyt ei hirveästi Monopolin hyllyiltä löydy. Ostoskoriin tiensä kuitenkin löysi seuraavanlainen rykmentti juomia: Orval, Westmalle Trappist Tripel, La Trappe Dubbel, Achel Bruin, Leffe Blond, Kasteel Donker ja Chimay Blue. Näistä olin aikaisemmin maistellut kaikkia paitsi Achel Bruinia. Muutamien maistelusta olikin jo useita vuosia, kun taas Chimay ja Orval kuuluvat omiin vakkariherkkuihin.


Karhumiehen välimallinmallasjuomamenu

Hommani eivät jääneet ainoastaan oluiden ostoon, vaan kirjoitin jokaisesta oluesta pienen esitelmän, jossa käsittelin juoman historiaa ja muita faktoja. En halunnut, että pelkästään juomme oluet pois ja päälle röyhtäisemme, joten pieni tietopaketti ennen jokaisen oluen maistelua oli paikallaan.

Toinen menu: Välimallinmallasjuomamenu

Menun vastaavana toimi Karhumies, jonka haastavana tehtävä oli hommata juomia, joita nautitaan luostarioluiden välissä, saunassa, terassilla ja senkin jälkeen kun kaikki luostarioluet on nautittu. Tämän lisäksi menuun kuului naposteltavat ja seuraavan aamun virvokkeet. Juoma puoleksi Karhumies valitsi pari salkkua Karhua ja salkullisen Sandelsia. Pari pussillista sipsejä naposteltavaksi ja useampi litra Coca-Colloo. Nyt voin jo sanoa, että kaikkea ei tuhottu :)

Kolmas menu: Syöminkimenu

Kolmannen menun hoiteli VeliHopea, jonka tehtäväksi jäi rakentaa ruoat, jotka sopisivat mahdollisimman hyvin näiden luostarioluiden kanssa ja korostaisi näiden juomien makuja. Näihin ruokiin tulemme palaamaan tämän jutun aikana, kun käymme läpi jokaisen juoman yksi kerrallaan. Annoin VeliHopealle pienen vinkin, että minkälainen pöperö sopisi parhaiten minkäkin kanssa. Tässä sitten ottakaan huomioon, etten ole ammattilainen yhdistämään oluita oikeisiin ruokiin, vaan käytin melko paljon ystäväni Googlen ehdotelmia etsiessä sopivia herkkuja. Täten älkää tuomitko ainakaan liian pahasti, jos ja kun olen hakoteillä.
Nyt olemme käyneet läpi nämä kolme menukokonaisuutta, joihin tämän illan kulku nojautuu. 

Seuraavaksi menemme käsiksi tähän luostari-illan kulkuun. Illan tarkoituksena oli myös laittaa nämä kokemattomat maistelijat kokeilemaan oluiden arviointia ja he saivatkin naamansa eteen paperilaput, jossa arviointi suoritettiin oman blogini kriteerejä käyttäen.

Tulen tässä muutaman päivän aikana julkaisemaan blogissani näiden illan aikana maisteltujen oluiden arvioinnit, kunhan saan ne vaan puhtaaksi kirjoitettua.Karhumiehen painostuksen jälkeen suostuin myös arvioimaan hänen suosikkinsa eli Karhun ja siitäkin laittelen arvion johonkin väliin. Ilta aloitettiin tervetuliaismaljalla ja tervetuliaispuheelle. Siitä lisää tuonnempana.

Oluiden arviot:

Tervetuliaismalja

Orval

Westmalle Trappist Tripel

La Trappe Dubbel

Achel 8 Bruin

Leffe Blonde

Kasteel Donker

Chimay Blue

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti