tiistai 27. marraskuuta 2012

Karhumiehen luostari-ilta - Chimay Blue

Karhumiehen luostari-ilta - Chimay Blue

Olutopas.info - Arvio 

Nyt vihdoin ja viimein saan julkaistua Karhumiehen luostari-illan viimeisen maistelussa olleen oluen ja mikäs sen parempi lopetus illalle, kuin hieno olut Chimay Blue. Tämä sininen Chimayn olut on ollut täällä blogissa jo aiemminkin arvionnissa, joten en tule tästä aivan jätti tarinoita kertomaan. Kuitenkin tälleen joulun lähettyvillä on hyvä mainita, että Chimay Blue oli alun perin suunniteltu jouluolueksi, mutta suuren suosien saattelemana on ollut jo pitemmän aikaa ympärivuotisessa tuotannossa ja hyvä näin. Pitemmittä puheitta asiaa.

Antamani ruokavinkki: Ruoan jälkeen sikarin kanssa. (huom. emme syöneet niitä sikareita)

VeliHopean "ruoka": Sikari

Tyyli: Belgityylinen Vahva Ale

Voltit: 9,0 %


Arvioija: Jaska

Aikaisempi arvio: Chimay Blue 15.8.2012

Yleistä: Tämä Sininen Simei kuuluu omiin vakio-ostoksiini ja aina silloin tällöin kun haluaa pelata varman päälle, niin tämä olut tarttuu mukaan. Viimeisen päälle hieno nautiskelujuoma.

Ulkonäkö: Vahvalla vaahdolla kuorrutettu punaruskea olut. Jättää kaunista pitsiä lasin reunoille.

Tuoksu: Voimakas hedelmällinen ja yrttinen. Aikaisempaan arvioon lisäten, niin hiivaisuus tulee esille tuoksussa.

Maku: Yrttinen ja makea hedelmäinen. Jollain tavalla hapokas. Alkoholi ei maistu, mutta lämmittää.

Tuomio:
Varma tapaus. Aina maistuu hyvältä. Sikarin kanssa kokeilin ja ei toiminut, joten sikari mäkeen ja juomasta nauttimaan. Hieno juoma ja oikea juoma tälle hienolle illalle.

Ostanko jatkossa:
Tottakai ostan

Mistä: Alkosta

Olutopas.info pisteeni: 42/50 (Mennään samoilla pisteillä kuin aikaisemmin)


Arvioija: VeliHopea

Yleistä: Belgistetyn oloinen, mutta silti piilevän vahvan mausteinen olemus.

Ulkonäkö:
Tumman puhuva, hivenen samettisen sameinen.

Tuoksu: Metsäisen kutsuva.

Maku: Lämminhenkinen, pehmeän myötäilevä, mutta silti voimakas.

Tuomio: Ryhmänsä valioita.

Ostanko jatkossa: OSTAN!

Arvioija: Karhumies

Yleistä: 1862 Luostaribisse

Ulkonäkö: Tummanpuhuva

Tuoksu: Mieto ja sillai

Maku: Pehmeä

Tuomio: Menee koriin

Ostanko jatkossa: Juu

Yhteenvetona: 

Hienoakin hienompi lopetus Karhumiehen luostari-illalle. Chimay Blue näytti kaikille maistuvan erittäin hyvin. En sitten tiedä oliko makuaisti jo ajat sitten siirtynyt takavasemmalle. Karhumiehen kommentit ainakin antaisivat osviittaa tähän. Nyt on sitten kaikki kyseisen illan juomat maisteltu ja arvioitu. Edessä enää illan yhteenveto, jossa selviää mitkä maistui kaikkein parhaiten.

Simei ja sikarit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti