sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Ayinger Jahrhundert-Bier

Ayinger Jahrhundert-Bier

Olutopas.info - Arvio 

Yleistä: Vuonna 1978 markkinoille saapunut juhlaolut Jahrhundert-Bier juhlisti panimon 100 vuotta kestänyttä taivalta ja on nyt saatavilla Alkon valikoimassa. Viimeksi tämä olut saapui Alkon valikoimaan vuonna 2007 ja poistui vuonna 2009 eli paluumuuttaja on kyseessä. Kävin perjantaina 18.1.2013 Joensuun Prisman Alkossa tarkoituksena hakea pari putelia tätä olutta maisteluun. Kiertelin hyllyt ristiin ja rastiin, kunnes kysyin henkilökunnalta, että löytyskö tätä juomaa. Alkon nettisivujen saldo näytti 20 pulloa, joten sieltähän sitä takahuoneen varastosta minulle tuotiin. Ensiksi meinasin kysyä, että löytyykö teiltä Aying.. jahrhu… bieriä eiku Ainger jahrhunt bieriä eiku joo kännykällä Olutoppaan sivuille ja näytin kuvan, että löytyisikö tätä olutta. Suomessahan käännetään kaikki elokuvienkin nimet suomenkielelle, niin pitäisikö nämä oluidenkin nimet kääntää? Heitähän pari pulloa Ainkerin vuosisata-olutta. Ajatus lähti siitä, kun eilen katsoin elokuvan End of watch eli suora suomennus Poliisit. Leikki leikkinä. Pidetään oluiden nimet oikeina. Muuten alkaa olla kohta tarjolla kaiken maailman Rochefort Reinoja ja Orval Onnenpekkoja. Joo nyt lähdettiin vauhdilla sivuraiteille. 

Ayinger Jahrhundert-Bier on tyyliltään Helles, joka taas on saksalaisten Lagereiden päätyyli. Tyypillistä näissä Helles oluissa on vahva maltaisuus ja se on ainakin tässä Ayingerissa melko vahvasti esillä. Maistamani Hellesit ovat olleet järestään kaikki laadukkaita olutteoksia, jotka erottuvat edukseen näistä suomalaisista massalaakereista. Suosittelen ainakin maistamaan hienosti lukuisista maitokaupoista löytyvää Helles Schlenkerla Lagerbieriä, jossa on aavistus savuisuutta. Toinen mainitsemisen arvoinen on Augustiner Edelstoff, jota Saksassa asuva ystäväni toi minulle pari pulloa maisteluun tuossa viime kesänä.

Tosiaan tätä ostin perjantaina pari pulloa, joista toisen nautiskelin ilman suurempia pohtimisia ja nuuhkimisia. Perinteiseen tyyliin ääntä kohti ja kyllähän se vaan hyvältä maistui. Laatutuote kerta kaikkiaan ja vahva maltaisuus jo silloin tuntui päällimmäisenä. Mikäs siinä aloitella viikonloppua, kun lasissa maistuvaa juomaa ja samalla rakentelee maistuvaa ruokaa. Toisen pullon varasin seuraavaa ”tarkkaa” arviotani varten. Pitkästä aikaa on tällainen mahdollisuus, että voin samalla maistella sitä olutta mistä juuri olen blogiini kirjoittamassa. Yleensä olen joutunut kirjoittamaan arvioni ylös vihkooni ja sitten päivittelen sen tänne blogini puolelle.


Ayingerin panimo tekee lukuisia muitakin hyviä oluita, joista hieno esimerkki on Ayinger Celebrator. Tämä Celebrator löytyy myös Alkon valikoimasta ja on yksi Alkon vakiovalikoiman helmiä. Muistaakseni minulla on tästä myöskin arvio valmiina vihkosessa, joten pitääpä seuraavana pistää se julkaisuun. Celebrator on yksi omista Alkon valikoiman suosikeista, joten on suuri vääryys, että olen pitänyt pitkään arviota piilossa.


Tässä arviota kirjoitellessa pitää välillä käydä hakemassa jäitä. Ei olueeseen vaan nilkkaan, joka eilisessä futsal turnauksessa otti osumaa. Maalivahtihommia suorittaessa vastustaja päätti pallon sijaan potkaista nilkkaani ja nyt sitä linkutetaan, kuin Heller-Trumin vanha panimomestari. Nilkka jäihin, olut lasiin ja arviota bittiavaruuteen.

Tyyli: Helles

Voltit: 5,5 %

Ulkonäkö: Kirkkaan kullankeltaisen oluen päälle muodostuu runsas, mutta lyhyt ikäinen vaahto.

Tuoksu: Tuoksultaan erittäin maltainen, makeahko ja viljainen.

Maku: Maussa maltaisuus tuntuu vielä tuoksuakin vahvemmin. Mukavan pehmeä ja tämä on juuri sellainen helposti juotava. Sopivasti hiilihappoinen.

Tuomio: Hakkaa perusbisset satanolla. Maistuva Helles, joka häviää vain hieman Helles Schlenkerla Lagerbierille. Suosittelen tätä olutta kaikille, koska on helposti juotava eli sopii suomalaiseen makuun eli heilahtaa vittuilematta äänitorveen.

Ostanko jatkossa: Tulen varmasti ostamaan ja kun ostan niin ruokajuomana kokeilen, koska uskon sen toimivan myös siinä tarkoituksessa.

Mistä: Alkosta

Olutopas.info pisteeni: 30/50


1 kommentti:

  1. Ayingerit tuppaa menemään sekaisin. Mutta eipähän tätä olekaan tullut maisteltua. Testiin!

    VastaaPoista