maanantai 22. huhtikuuta 2013

Kun Stadilaiset saapuivat Joensuuhun

Tämä juttu ei kerro helsinkiläisistä, jotka saapuivat tänne Joensuuhun. Eli jos sellaista odotitte, niin kannattaa vaihtaa kanavaa. Tässä jutussa tulen kertomaan Stadin Panimon kahdesta oluesta, jotka aivan äskettäin ovat saapuneet rikastuttamaan joensuulaisten maitokauppojen kura painotteista valikoimaa. Nämä oluet ovat Stadin Lager ja Stadin American Pale Ale. Kun maitokauppa oluesta puhumme, niin nämä ovat luonnollisesti alle 4,7 prosenttisia. Stadin Panimon oluet ovat täälläpäin erittäin harvinaisia ja maitokaupan puolelta en ole tainnut Joensuusta kertaakaan StaPan olutta löytää.

Alkon puolelta näitä Stadilaisia tällä hetkellä löytyy neljä erilaista. Laskujeni mukaan panimon oluita olen maistanut kahdeksaa erilaista ja voin sanoa, että yhtään huonoa tai ihan hyvää ei ole vielä sattunut vastaan. Kaikki ovat olleet, joko loistavia tai erittäin lähellä sitä loistavuutta. Paras tähän mennessä on Stadin American Amber IPA, joka noin vuosi sitten hiveli allekirjoittaneen makuhermoja ja oli Alkon 80 vuotisjuhla oluiden ykkönen.

Stadin Panimo sijaitsee nimensäkin mukaan Helsingissä ja on perustettu sinne 1990- luvun lopulla. Enempää en tässä välissä rupea panimosta ja sen historiasta kertomaan, vaan säästän ne suomalaiset pienpanimot tutuksi artikkelisarjan asiaksi. Sanotaan, vaan että siitä tulee erittäin mielenkiintoinen artikkeli ja artikkeli tulee esille joskus kesällä. Lupaan, että sitä kannattaa odottaa. Sitten takaisin näihin kahteen olueeseen. Kumpikin näistä oluesta on palkittu viime vuonna oman sarjansa parhaaksi Suomen Paras Olut 2012 kilpailussa.

Stadin Lager voitti Vaalea Lager enintään 4,7% -sarjan ja Stadin American Pale Ale voitti Ale enintään 4,7% sarjan. Tähän kun lisätään vielä Stadin New Zealand Amber Lagerin voitto Vaalea Lager yli 4,7% -sarjassa ja Cascadian Dark Ale:n voiton Hanaoluet Vahva olut yli 6% -sarjassa, niin yhdeksästä sarjasta StaPalle neljä ykkössijaa on erittäin loistava saavutus.

Hieman taustoja näistä kahdesta oluesta omalta kohdaltani. Arvioinnissa ollut Stadin Lager oli kolmas nauttimani kyseinen olut. Kaksi ensimmäistä meni jo muutamia päiviä sitten ilman reittaus meininkiä ihan vaan nautiskellen ja kyllähän minä nautinkin. Stadin APAa ostin tuossa viime perjantaina pari pulloa, kun ensi silmäyksellä näin. Harvoin ostan kaksi pulloa/tölkkiä ennen maistamatonta olutta, paitsi jos olen aivan varma, että tykkään. Tässä tilanteessa tein oikean ratkaisun. Ensimmäinen pullo heilahti naamaan jo ostopäivänä ja seuraavasta sitten tiukempi analyysi. Mennäämpä ensin tuohon Stadin APAan.


Stadin American Pale Ale

Olutopas.info - Arvio 

Tyyli: American Pale Ale

Voltit: 4,5 %

Ulkonäkö: Melko ohut suuri kuplainen vaahto. Jättää hieman pitsiä lasin reunoille. Vaalean oranssin värinen olut.

Tuoksu: Havuinen ja sitruksinen jenkkihumala puskee ensimmäisenä sieraimiin. Nämä ovat heti alkuun ne kaksi asiaa, jotka saavat meikäläisen rakastumaan olueeseen. Taustalla sopivasti mukana trooppista hedelmää (persikka).

Maku: Maussa vahvaa katkeruutta ja havuista jenkkihumalaa. Alussa tämä humalointi puraisee mukavasti. Sen jälkeen sitrusmaisesta muuttuu maku pehmeään persikkaan ja makeaan maltaaseen.

Tuomio: Erittäin hyvän makuinen APA ja erittäin tervetullut tänne meille päin viemään hyllytilaa kurapurkeilta. Monesti on tullut hattua nostettua StaPalle ja taas se on ilmassa. Oikein maistuvaa olutta.

Ostanko jatkossa:  Varmasti ostan ja suosittelen ihmeessä maistamaan.

Mistä: Tämä yksilö löytyi Joensuun Prismasta. Tässä voisin mainostaa edelliseen kotikaupunkiini Kuopioon päin, että S-Market Ykkösrastista pitäisi tätä myös löytyä.

Olutopas.info pisteeni: 35/50

Kolme sanaa: Havuinen, Sitruuna, Jenkki

Stadin Lager

Olutopas.info - Arvio 

Tyyli: Vaalea Lager

Voltit: 4,5 %

Ulkonäkö: Pari senttinen vaalea vaahto koristaa kullankeltaista laakeria.

Tuoksu: Maltainen lager, jossa ripaus jenkkimäistä havuista/sitrusmaista humalaa. Jenkkihumalointi tuo mukavasti hedelmällisyyttä ja Lagermainen ruohous on mukana.

Maku: Raikas, sitrusmaisen mukavasti jenkkihumaloitu lager. Makean maltainen ja keskitäyteläinen. Erittäin maistuva olut ja tuttua StaPa tyyliä.

Tuomio: Parhaita juomiani Lagereita. Nämä jos maksaisi kakskyt egee 24päkki, niin eihän sitä tulisi muuta tehtyä, kuin näitä kiskottua päivät. Onneksi ei maksa, niin ehtii tekemään muutakin.

Ostanko jatkossa:
  Ostanko yhden tällaisen vai kolme perusbisseä, niin voin luvata että ostoskorissani tulee jatkossakin olemaan Stadin Lageria. Suosittelen maistamaan. Tavallisen lagerin juojalle jenkkihumalointi voi tuottaa ihmetyksen aiheen, mutta tää on erittäin hyvää olutta.

Mistä: Tätä löytyy meikäläisen lähikaupasta Noljakan S-marketista ja Joensuun Prismasta. Muita täkyjä voisi olla esim. Kuopion S-market Ykkösrasti ja Turussa Prisma Itaharju. Pitäkää kuitenkin silmät auki ja jos kohalleen sattuu, niin mukaan vaan.

Olutopas.info pisteeni: 34/50

Kolme sanaa: Paras suomalainen lager

No niin. Kaksi stadilaista kävi kylässä ja kumpikin olivat loistavia tyyppejä. Stadin APA oli omaan makuuni aivan himpun verran parempi, mutta erittäin hyviä kumpikin. Näitä tulee jatkossakin löytymään omasta lasista ja kesällä tosiaan tulen tänne blogiin kertoilemaan enemmän infoa Stadin Panimosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti