lauantai 27. heinäkuuta 2013

Helsinki SOPP2013 - Torstai

Aurinkoinen torstaipäivä ja Helsingin rautatieasemalla Suuret Oluet Pienet Panimot –olutfestivaali. Sää oli erittäin loistava tällaiselle ulkoilmatapahtumalle ja oluet olivat vähintäänkin yhtä loistavia. Tapahtumasta jäi oikeastaan vaan positiivisia ajatuksia ja siitä kiitokset kuuluu kaikille tapahtumassa töissä olleille. Paikan päällä oli parisenkymmentä panimoa ja hanat lauloivat tiukkaan tahtiin joka puolella. Itse olin ensimmäistä kertaa SOPPissa ja erittäin hyvät fiilikset jäi tästä ensimmäisestä päivästä. En tiedä mikä olisikaan parempi tapa aloittaa kesälomaa, kuin tällainen tapahtuma. Päivä oli oluen täyteinen ja sisälsi lukuisia loistavia keskusteluja hienojen ihmisten kanssa. Saavuin paikan päälle hyvissä ajoin ja kiertelin festivaalialueen ympärillä etsien sisäänpääsyä. Seuraani liittyi olutblogi idolini Harri Metsäjoki Reittausblogista ja yhdessä odottelimme pääsyä hienojen oluiden pariin. Kello oli jo hieman yli 12, kun tajusimme jonottavamme keskenään takaovella, joten siitä sitten hölmönä siirryimme kohti virallista sisäänkäyntiä. Päästyämme sisään etsimme itsellemme ”tukikohdan” jossa voisimme istua ja maistella hyviä oluita. Samaan pöytäseuraan liittyi hetken päästä mm. lappeenrantalainen kotiolutharrastaja ja jonkin ajan päästä myös Tuopin Ääressä blogin Arto ”Johnny Rio” Halonen. Koko festareiden ensimmäisenä oluena tuli maistettua Stadin Panimon Lageria ja samalla vaihdettua kuulumisia Stadin Panimon panimovastaavan Sebastian Grenin kanssa.

Stadin Lager 5,3 %
Stadin Lager 5,3 % - Erittäin maistuva jenkkihumaloitu Lager. havuinen, sitrusmainen ja maltainen
olut. Vahvempi runko, kuin maitokauppavahvuisessa. Tälläistä Lagerin pitääkin olla.

Seuraavaksi lasiin kävin hakemassa Ruosniemen Panimon uutuus oluen Sihteeri Blondin, joka oli ensimmäistä kertaa tarjolla.

Ruosniemen Sihteeri Blond – Raikas maistuva kesäjuoma. Maultaan kevyt belgihiivainen ja mausteinen olut. Mausteista inkivääri tuli mukavasti esille, mutta ei mitenkään liian vahvasti.

Sihteerin jälkeen olikin aika lähteä morjenstamaan Rekolan Panimon
Ruosniemen Sihteeri Blond
Malty-Jaria ja samalla käydä maistelemassa panimon uutuutta Katajan Kuisketta. Kyseinen olut on 6,3 prosenttinen ruisolut, joka on maustettu katajalla.

Rekolan Katajan Kuiske

Rekolan Katajan Kuiske – Tumma voimakkaan rukiinen olut, jossa taustalla hieman katajaa.

Katajan Kuiskeen jälkeen olikin aika palata Stadin Panimon tiskille, jossa pääsin maistamaan Stadin Double IPAa ja samalla vaihdoin muutaman sanan panimon toimitusjohtajan Timo Konttisen kanssa.






Stadin Double IPA
ja
Harri Metsäjoen aurinkolasit :)
Stadin Double IPA – Makean karamellinen ja hedelmäinen tupla-IPA. Maultaan voimakkaan

katkeroinen ja mukavan greippinen olut. Yksi torstain SOPPinn parhaimpia oluita.

Tuhdin Tupla-IPAn jälkeen mieleni teki jotain vehnäistä ja eikun nokka kohti Panimoravintola Plevnan tiskiä. Siellä tarjolla oli Amarillo Weizen, jonka olin jo alku viikosta päättänyt, että pitää ehdottomasti maistaa. Amarillo humalan fanina ja muutenkin vehnäoluiden ystävänä, niin ei tälläistä olutta voi jättää maistamatta.

Plevnan Amarillo Weizen – Erittäin raikas banaaninen ja sitrusmainen Hefeweizen. Amarillo antaa
Plevnan Amarillo Weizen
mukavan sitrusmaisen lisän tälle muutenkin hedelmälliselle vehnäoluelle. Mainio kesäjuoma, josta ainut huono puoli on, että tätä ei saa Joensuusta.

Keli oli mitä mainioin, vaikka varjossa istuimmekin koko ajan. Pöytäseurueemme oli melko olutblogi painotteinen, kun Reittausblogin ja Tuopin Ääressä –blogin jätkien kanssa maistelimme oluita. Ensimmäistä kertaa tapasin kyseiset herrasmiehet ja kyllähän sitä juttua riitti heti alusta lähtien. Plevnan Amarillo Weizenin jälkeen pitikin hakea sitten lisää juotavaa, ettei nestehukka ehtisi yllättää. Virallisen ensi esiintymisensä tehnyt Ruosniemen Panimon ja Beer Hunter’sin yhteistyönä tehty KesäDerby pääsi jatkamaan hyvin alkanutta ”työpäivää”. Samalla vaihdoin hieman kuulumisia Beer Hunter’sin Mika Heikkisen kanssa.
Beer Hunter’s
&
Ruosniemen Panimo  KesäDerby

Beer Hunter’s & Ruosniemen Panimo  KesäDerby – Kevyt runkoinen helposti nautiskeltava lager.
Normaalia Lageria vahvempi humalointi antaa hyvän säväyksen tälle oluelle. Kesäinen janojuoma, jonka valmistuksessa käytetty riisiä.

Helsingin Suuret Oluet Pienet Panimot –festivaaleilla on saapunut varmaan reilu 100 erilaista olutta, joista löytyi itselleni älyttömän suuri määrä maistamattomia oluita. Tarkoituksena olikin päästä maistamaan mahdollisimman monta erilaista olutta ja tämän vuoksi suurin osa maistamistani oluista olikin 2 desin annoksia. Seuraavaa juomaa otin kyllä oikein lasin täydeltä, kun kyseessä oli itselleni harvinainen olut. Hollolan Hirvi Kivisahti oli aivan ehdoton maistettava tällaiselle suurelle sahdin ystävälle.
Hollolan Hirvi Kivisahti

Hollolan Hirvi Kivisahti – Banaaninen, makea ja hieman marjaisa pehmeä sahti.

Sahdin jälkeen kello alkoikin lähestyä neljää ja oli aika siirtyä Saimaan Juomatehtaan tiskille nojailemaan. Pääsinkin siinä maistelemaan panimon kaikki uutuudet läpi ja keskustelemaan Saimaan Juomatehtaan kehityjohtajan Jussi Laukkasen kanssa. Ensimmäisenä sain maisteluun 19.8.2013 alkaen maitokaupoistakin löytyvän Marsalkka Golden Ale Luomun.
Saimaan Marsalkka Golden Ale Luomu

Saimaan Marsalkka Golden Ale Luomu – Karamellinen ja hedelmäinen Golden Ale. Humalointi tulee mukavasti esille, mutta ei kuitenkaan ole vahva. Erittäin tervetullut olut maitokauppojen valikoimaan.

Luomusta peukut pystyyn Saimaan Juomatehdasta kohtaan. Luomutuotteet tulevat muutenkin jatkossa olemaan suuri osa Saimaan Juomatehtaan valikoimaa, joka on erittäin hieno asia. Golden Alen jälkeen maistelin myös kahta erilaista Saimaan Juomatehtaan siideriä. Niistäkin kumpikin olivat aitoja siidereitä jotka on valmistettu oikeasta omenamehusta. Itse en ole juurikaan siidereistä välittänyt ja tämä johtuukin juuri siitä, että valtaosa siidereistä on sellaisia makeita esanssipommeja. Nämä maistamani siiderit olivat Golden Alen tapaan myös luomutuotteita.

Saimaan Kuulas Mesimarja Luomu
Saimaan Kuulas LuomuOmena
Saimaan Kuulas LuomuOmena – Erittäin hyvän makuinen siideri. Kuiva, mutta ei liian kuiva.
Tämä oli juuri niin aidon makuinen kun voi olla.

Saimaan Kuulas Mesimarja Luomu – LuomuOmenan tapaan myös aidon makuinen. Omaan makuuni liian imelä. Uskon että siideristä tykkääville maistuu varmasti.


Siiderin lipittelyn jälkeen otimme maisteluun Saimaan Juomatehtaan IPA osaston tuotteita. Näiden takana on Panimoravintola Bruuverin olutinsinööri Ilkka Sysilä. Perjantaina minulla olikin suuri kunnia tavata hänet ja vaihtaa muutama sana maistellessa hänen valmistamiaan oluita. Ekaksi näistä juomista sainkin maisteluun Sidney Bechet P.A:n ja sen jälkeen vielä Blue Skies IPA:n.
Sidney Bechet P.A.

Bruuveri Sidney Bechet P.A. – Pehmeä trooppisen hedelmäinen American Pale Ale. Havumetsäinen ja reilusti
trooppisia hedelmiä tarjoava makuelämys. Torstaipäivän yksi parhaimmista oluista.

Bruuveri Blue Skies IPA – Trooppista hedelmää ja greippiä sisältävä hieman kuiva IPA. Tämä oli Sidney Bechetin kanssa yksi päivän parhaimmistoa.

Aikomuksenani oli myös maistaa vielä Milneburg IPA, mutta sitä ei ollut vielä saatavilla. Sen kävinkin sitten perjantaina maistelemassa. Maisteltuani Saimaan Juomatehtaan uutuudet läpi siirryinkin takaisin pöydän ääreen missä blogikollegani tiukkaan reittasivat oluita. Tyhjin käsin en reissultani
Blue Skies IPA
palannut, vaan vein heille maisteluun Marsalkka Golden Ale Luomun ja nämä kaksi Saimaan Juomatehtaan siideriä. Tässä onkin linkki videopätkään, jossa herrat reittaavat tämän Golden Alen.

Reittausblogin SOPP-special

Lasin taas ollessa tyhjä olikin aika käydä hakemassa siihen hieman täytettä. Pöytämme lähes vieressä oli Mallaskosken Panimon tiski, jossa Olutmestari Jyri Ojaluoman kanssa kävin hieman jutustelemassa. Samalla maistelin maitokaupoistakin löytyvän Kuohu Valioluokka Pilssin. Tämä ei itselleni ollut mikään uutuus, vaan useasti on tullut ostettua kauppareissuilla.


Jyri Ojaluoma ja Valioluokka Pils
Mallaskosken Kuohu Valioluokka Pils – Perus hyvä suomalainen Pils. Rapsakka humalointi ja maltainen maku.

Pilssin jälkeen siirryin viereiselle tiskille missä pyöri sini paitaisia tyyppejä ja jokaisella rinnuksissa komeili numero 66. Nokian Panimon toimitusjohtajan Matti Heikkilän kanssa käytiin keskustelua Keisari 66 American Pale Alesta ja siitä kuinka suosittu olut siitä on tullut. Kyseinen olut on ehdottomasti tämän vuoden parhaita maitokauppa uutuuksia ja on myynyt aivan valtavia määriä.



Nokian Keisari 66 American Pale Ale – Greippinen ja havuinen makuelämys.

Pikku hiljaa alkoikin päivä taittumaan illan puolella ja olikin aika siirtyä seuraavan oluen kimppuun. Nokka kohti Beer Hunter’sin tiskiä ja sieltä lasiin täytettä.
Beer Hunter's Mufloni Onward ZPA

Beer Hunter's Mufloni Onward ZPA – Ehdottomasti yksi parhaimpia suomalaisia American Pale
Aleja. Maussa reilusti eksoottista hedelmää ja greippiä. Melko runsaan katkeroinen ja havuinen olut. Erittäin hyvä APA.

Onwardin kaveriksi pitikin sitten hakea hieman evästä ja Reittausblogin päätoimittajan kanssa päädyimme tilaamaan lihapullia höystettynä perunasalaatilla. Onwardin ja sapuskan jälkeen kävinkin sitten morjenstamassa Vakka-Suomen Panimon Jani Vilpasta ja samalla maistelin Nokkospilssiä. Tätä olinkin aikaisemmin maistanut, mutta sen verran paljon tykkäsin, että uudelleen piti päästä maistamaan. Näinhän se on, että kyllähän sitä hyvää olutta voi toistekin maistaa. Tämä olut on VASPin valmistama yhteistyössä raumalaisen Ruokapuoti Lumon monitoimimiehen Tero Suhosen kanssa.

Ruokapuoti Lumon Nokkospils – Mukavan rapsakka Pils, jossa nokkonen antaa sille omalaatuisen
aromin ja tekee siitä uniikin tuotteen.

Illan viimeisenä oluena kävin hakemassa koko päivän ainoan pullo-olueni ja suuntasin kohti Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan tiskiä. Sieltä mukaani lähti panimon ehdoton ykköstuote Imperiaali. Tätä olutta maistelin parisen viikkoa sitten ensimmäisen kerran ja tykkäsin erittäin paljon.
Laitilan Imperiaali

Laitilan Imperiaali – Reilusti paahteinen, kahvinen ja suklainen Imperial Stout. Voimakkaasti humaloitu olut, jossa alkoholi on hienosti piilossa. Erittäin laadukas olut, josta tykkään erittäin paljon.

Huh! Siinä olikin torstain maistelut Helsingin Suuret Oluet Pienet Panimot –festivaaleilla ja illan päätteeksi kävimme vielä Angleterrassa parilla oluella. Saman pöydän ääreen oluita kiskomaan tuli mm. Reittausblogin ja Ohraakkeli blogin blogistit ja kotiolutmies Rööperin Panimosta. Itse tuli maistettua pari Punk panimo BrewDogin olutta. Ensiksi hanasta Punk IPAa ja sitten vielä pullollinen BrewDogin #MashTagia. Torstai päivä oli aika olutpainotteinen ja sitten olikin korkea aika siirtyä lataamaan akkuja seuraavaa päivää varten.

Eli tässä lähipäivien aikana kerronkin kuinka perjantai SOPPissa sujui. Luvassa mm. Simona Simo oluen juontia Pyynikin Käsityöläispanimon Tuomas Peren kanssa ja Rekolan Panimon tiskillä oli jyväskyläläisen Hiisi Panimon jätkät, joiden kanssa jutusteltiin pitkät tovit. Sitten kävimme pitkät keskustelut myös Suomen OlutExpo 2013 tapahtuman Mikki Nymanin kanssa. Tämän lisäksi tuli myös maistettua parit oluet ja vaihdettua kuulumisia olutblogi legendan Ari Juntusen ja Mommilan kotipanimon panomiehen kanssa.

Loppuun voisikin sanoa, että torstain parhaat kolme olutta oli Stadin Double IPA, Saimaan Juomatehtaan tiskiltä löytyneet Bruuverin Sidney Benchet ja Blue Skies. Yhtään huonoa olutta ei tullut maistettua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti