maanantai 28. lokakuuta 2013

Jaska reissussa: Oktoberfest, Munchen, Saksa 6.10.2013

Aamupala
Sunnuntaiaamuna heräsimme viimeiseen päiväämme Saksassa. Aamupalana eiliseltä Oktoberfesteiltä mukaan lähtenyt puolikas kana ja Augustiner Weissbier. Augustiner oli melko perus Hefeweizen, josta ei juurikaan puoleen tai toiseen ole sanottavaa. Tilanteeseen toimi, kuin nenä päähän. Eiliset Oktoberfestin pölyt oli hyvä huuhtoa kurkusta alas. Syönnin jälkeen pakkasimme kamat kasaan ja lunastimme itsemme pihalle hotellista. Kaksi yötä yhdeltä hengeltä maksoi 135 €. Siirryimme bussilla lentokentälle ja siitä vielä junalla Munchenin keskustaan. Meillä oli reilusti aikaa, kun lentomme lähti vasta joskus kuuden jälkeen illalla. Puolikas kana ei pitkään nälkää pitänyt, niin piti lähteä etsimään uutta ruokapaikkaa. Menimme maailmaan suurimpaan olutravintolaan eli Hofbräuhausiin, johon mahtuu kerralla 3500 ihmistä syömään ja kesäisin vielä ulkoterassi vetää 500 ihmistä lisää.

Hofbräuhaus, Platzl 9, 80331 München
Erittäin avara ja suuri rakennus, joka on rakennettu vuonna 1897. Kyseiseen paikkaan ei tarvinnut jonottaa, vaan pääsimme heti pöytään istumaan. Tarjoilija tuli kyselemään juoma- ja alkuruokatilaustamme. Tilasimme kimppaan pari…

Two original Munich veal sausages from the Hofbräuhaus butchery, served with sweet mustard
Hintaa annokselle tuli 4,90 € ja maultaan ihan ok, mutta ei mikään erityinen makkara. Ruokajuomaksi otin…

Hofbräu Original, 0,5 l. hana / hieman vajaa 4 € / Hofbräuhaus


Makkaroiden jälkeen pääruoaksi saapui…
Munich Sauerbraten of Alpine Ox - tenderbraised pot roast, marinated in sour gravy, served with a bread dumpling and cranberries eli haudutettua härkäpaistia happamassa kastikkeessa, leipäknuudelia ja karpaloita.

Hintaa annokselle tuli 9,90 € ja se jatkoi alkuruoan linjaa eli oli ihan ok. Eiliseen Schneider Weissen ruokaan verrattuna häviää 1000 – 0. Ravintolana paikka oli hieman kolkko, kun tila oli suuri, eikä ihmisiä ollut hirveästi. Tunnelma olisi varmasti eri, kun paikalla olisi 3500 ihmistä. Vatsat olivat täynnä, joten päätimme käydä pienellä kävelyllä ja katsella Munchenia hieman muunkin kuin oluttuopin pohjan läpi. Kiertelimme reilun tunnin ja ettei olisi liian turistimeiningiksi mennyt, niin pysähdyimme puistoon ”pussikaljalle” ja kaivoin repustani pullon, mikä jäi hotellilla juomatta…





Weihenstephaner Pilsner / 0,5 l. pullo / n. 0,80 € / Munchen lentokenttä Terminaali 2 – Edeka
Perus hyvää pilssiä, joka upposi mainiosti samalla maisemia katsellessa. Pullon jälkeen jatkoimme kävelyä ja menimme takaisin päin Hofbräuhausin lähelle, koska kyseisen paikan vastapäätä on Ayingerin olutravintola (osoite: Platzl 1A 80331 München). Istahdimme siihen ulkoterassille ja tilasin…


Ayinger Altbairisch Dunkel / 0,5 l. hana / 4,00 € / Ayingers
Ehdottomasti parhaita maistamiani tummia lager –oluita. Tasapainoinen olut, jossa sopivasti paahdetta, karamellia, ruisleipää ja mämmiä. Ei kuitenkaan liian makea. Mukavan pehmeä. Lähes Weltenburger Barock Dunkelin tasolla.
---

Meillä oli reilusti aikaa, joten otimme vielä toiset eli…


Ayinger Premium-Pils / 0,5 l. hana / 4,00 / Ayingers
Laadukas tyylilajinsa edustaja ja jatkaa Ayingerin laadukkaiden oluiden sarjaa. Ei tämä herätä suurempia tunteita, mutta ei kyllä moitteitakaan löydy. Hyvää olutta.
---
Väsynyt reissumies...
...ja toinen väsynyt reissaaja :)
Ayingerssin vieressä olis ollut tälläisiä "herkkuja"
Sitten olikin aika siirtyä kohti lentokenttää ja jättää Saksan oluthanat rauhaan. Kaikin puolin aivan loistava reissu, jossa pääsi näkemään ja maistamaan paljon uusia asioita/oluita. Suosittelen kaikille oluenystäville, että ainakin kerran elämässä kannattaa käydä kokemassa Oktoberfest. Muuten sitten Munchenissä riittää kyllä näkemistä, jos lähtisi kiertämään panimoravintoloita ja silloin kannattaa varmasti tulla kesäaikaan, jolloin kaupunki on huomattavasti kauniimpana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti