torstai 31. lokakuuta 2013

Maitokauppavahvuisten oluiden alkoholiprosentin alennus 4,7 % -> 3,5 % - Äänessä Hiisi ja Diamond Beverages

Alkusanat: Ensimmäinen osa tavoitti suuren joukon lukijoita, joten nyt on hyvä lähteä jatkamaan juttua. Ensimmäisessä oman näkemyksensä kertoivat kolme suomalaista pienpanimoa: Saimaan Juomatehdas, Pyynikin Käsityöläispanimo ja Nokian Panimo. Tässä vielä linkki kyseiseen juttuun jos jäi lukematta.
 Maitokauppavahvuisten oluiden alkoholiprosentin alennus 4,7 % -> 3,5 % - Panimot vastaavat

Tässä toisessa osassa samoihin kysymyksiin vastaamassa on uusi jyväskyläläinen pienpanimo nimeltä Panimo Hiisi, jota vasta tässä lähiaikoina sai ensimmäiset oluensa maitokauppojen hyllyille. Toisena vastaajana on Diamond Beverages Oy, joka kertoo alkoholijuomia maahantuovan yrityksen näkemyksiä asiasta.












1. Vastaajan nimi ja titteli?
Tatu Hiitola / oluentekijä


2. Minkälaiset vaikutukset panimonne toimintaan olisi jos maitokaupparaja muuttuisi 4,7 % -> 3,5 %?
Kauppavahvuisten, alle 4,7 % oluiden osuus on nyt yli 50 % tuotannostamme, eikä suunta ole ainakaan pienenemään päin, joten vaikutukset olisivat todella merkittävät. En usko, että saman tien joutuisimme laittamaan pillejä pussiin, mutta kyllä toiminnan ja kasvun edellytykset merkittävästi heikkenisivät.

Joutuisimme unohtamaan toiveet kasvusta ja miettimään toimintalogiikkamme monelta osin uusiksi. Käytännössä joutuisimme lähes täysin hylkäämään päivittäistavarakaupan myyntikanavana ja keskittymään riskialttiimpiin (ja tässä skenaariossa vielä nykyistä kilpaillumpiin) ravintolapuolen markkinoihin, koska pienestä tuotantokapasiteetistamme johtuen emme voi realistisesti luottaa myöskään Alkoon jakelukanavana.


3. Onko jotain oluita, jotka tämän muutoksen vuoksi saattaisivat tai tippuisivat panimonne olutvalikoimasta?
Luulenpa, että valikoimasta tippuisivat kaikki nyt tuotannossa olevat <4,7 % oluet. Ei toimivaa, nykyiselläänkin ahtaaseen 4,7 % rajaan suunniteltua olutta tuosta vaan skaalata enää alaspäin. Yhden prosenttiyksikön pudotus alkoholipitoisuudessa 4,5:stä 3,5:een ei vaikuta äkkiseltään suurelta, mutta on miltei neljänneksen tiputus, joka käytännössä tarkoittaa myös neljännestä oluen rungosta. Todennäköisesti tulisimme tuottamaan ehkä yhtä-kahta 3,5 % olutta, jotka suunniteltaisiin tarkkaan toimimaan edes jotenkin uusien, tiukempien rajojen puitteissa.


4. Sanottavaa päättäjille?
Toivon, että asiasta viime kädessä päättävät kansanedustajat eivät sorru samaan älylliseen epärehellisyyteen ja laiskuuteen kuin lausunnot valmistellut virkamiehistö, vaan he käsitellessään tulevaa alkoholilainsäädännön uudistusta jaksavat oikeasti paneutua asiaan aikansa jo elänyttä kokonaiskulutus-, kielto- ja rajoitusajattelua syvemmin. Tarvitsemme holhoamisen sijaan pitkäjänteisyyttä ja päätöksiä, jotka edistävät hyvässä kasvussa olevaa terveen juomakulttuurin kukoistusta Suomessa.
------







1. Vastaajan nimi ja titteli?
Walter Himanen / toimitusjohtaja


2. Minkälaiset vaikutukset yrityksenne toimintaan olisi jos maitokaupparaja muuttuisi 4,7 % -> 3,5 %?

Tällä hetkellä PT-kaupan myynti edustaa n. 45 % koko myynnistämme. Näistä tuotteista, joita on yhteensä yli 60 nimikettä, vain viitisen kappaletta on alle 3,5% vahvuinen. Liikevaihtomielessä niiden merkitys on vielä pienempi. Korvaavien tuotteiden löytäminen samassa määrin ei ole mahdollista, eikä niitä saisi kauppoihin listattuakaan nopeasti, sillä tällaisen valikoiman rakentaminen on vuosien työ. Toisin sanoen 2/5 yrityksestä haihtuisi päätöksen kera. Kymmenestä henkilöstä joutuisimme poistamaan useamman taloudellisista syistä johtuen. Koko toiminnan mielekkyys menisi varmasti puntariin, sillä muutoksen kestäminen pienelle yritykselle olisi todella vaikeaa. On myös vaikea nähdä miten ALKO pystyisi vastaamaan nousevaan kysyntään, sillä Ruotsissa kun tuo raja on voimassa, niin Systembolaget myy 60% oluesta, Suomessa Alkosta 2%. Alkon tilat eivät mitenkään riitä tuollaiseen volyymi-kasvuun.


3. Onko jotain oluita, jotka tämän muutoksen vuoksi saattaisivat tai tippuisivat yrityksenne olutvalikoimasta?

Kuten todettu, valikoimassa on noin 60 olutta, siideriä ja lonkeroa, joita myydään lähinnä PT-kaupassa. Osa näistä on jopa valmistettu pelkästään Suomen 4,7% raja huomioon ottaen. Meidän ylivoimaisesti suurimmat nimikkeet tippuisivat tämän myötä pois:
  • Litovel vaalea ja tumma tölkit
  • Black Rat siideri tölkki
  • Thatchers Gold siideri tölkki
  • Warsteiner tölkki
  • ja lukuisa joukko pullotuotteita


4. Sanottavaa päättäjille?
Virkamiehet tuijottavat virallisia tilastoja, jotka antavat alkoholimarkkinasta vajavaisen kuvan. Virosta tapahtuvan yksityistuonnin korkean tason kieltäminen ja silmien ummistaminen faktoilta on anteeksiantamatonta. Suosittelen tutustumista Heikki Kähkösen kirjoitukseen Uusi Suomi-sivuilla, joka sisältää paljon faktoja tähän keskusteluun liittyen.

Harvaa toimialaa riepotellaan vuosittain päättäjien toimesta. Alkoholipolitiikalla tehdään jatkuvasti lehmän-kauppoja, sillä on helppo olla toisaalta myönteinen (lasillisen ääressä) ja seuraavassa hetkessä annetaan periksi jonkin äärilaidan mielipiteiden vaatimuksille. Suomen alkoholikulttuurin eurooppalaistumisesta kirjoitetaan yhtenään ja ihmetellään milloin se tapahtuisi. Minkäänlaisia toimenpiteitä ei ole kuitenkaan tehty sen suuntaan oluen kioski-myynnin vapauttamisen jälkeen.
------

Loppusanat: Tässä oli kahden erilaisen yrityksen mielipiteitä asiaan liittyen ja seuraavaksi hieman omia mietteitäni. Jos maitokaupparaja tulee tippumaan 3,5 %, niin sehän väistämättä tarkoittaa, että Monopolimarketti (Alko) ja ravintolat ovat paikkoja joista ne vahvemmat oluet tulee löytymään. Tuo on fakta, mutta mitä sieltä tulee löytymään? Se onkin se kysymys. Kuvitteleeko joku, että sitten Alkon hyllyillä on rivissään 20:n suomalaisen pienpanimon oluet sulassa sovussa jättipanimoiden oluiden kanssa. Minä en usko tuohon sekuntiakaan. Nykyisellään jo Alkon hyllyt ovat täynnä erinäisiä alkoholipitoisia juomia, joten miten sinne saadaan yhtäkkiä mahtumaan edes murto-osa näistä suomalaisista pienpanimo-oluista tai puhumattakaan esim. Diamondin valikoimasta löytyviä tuotteita, joista n. 55/60 on yli tuon 3,5 %. Diamond ei kuitenkaan ole ainoa alkoholijuomia maahantuova yritys, joten siellä on aivan älyttömän suuri määrä oluita ja myös muita juomia, jotka kirjaimellisesti jäävät rannalle. Ja kun nämä juomat jäävät rannalle, niin samalla jää myös useita työpaikkoja samalle rannalle.

Sanokaa rehellisesti tulisiko tässä uuden Alkon hyllyssä olemaan esim. Panimo Hiisin Rakin ja Nokian Keisari 66 APA:n kaltaisia hienoja suomalaisia pienpanimotuotteita vai Koffin, Karjalan, Olvin massatuotokset?

On tietysti ollut puhetta, että Alkolle tulee kymmeniä uusia toimipisteitä ympäri Suomea. No joo!!! Eli ongelma ratkaistaan sillä, että siirretään ”keskiolut” pois kaupoista ja avataan kymmeniä liikkeitä mistä saa tämän oluen lisäksi myös vahvempia aineita. Kuulostaa ratkaisulta, jossa järjellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä, eikä siinä ole kyllä ajatuksena mikään muu, kuin saada valtion kirstuun enemmän rahaa. Onhan se valtiolle hyvä lisärahan lähde saada monopolikioskeja kymmenittäin ripoteltua ympäri Suomen maata, jossa hyllyt notkuvat Altian tuotteita. Jos pitää yrittää ongelmia ratkaista perse edellä puuhun menemällä, niin voisi ensiksi karsia edes muutamia oksia edestä pois ja hieman miettiä ensiksi mikä on oikea ongelma ja sitten vasta yrittää miettiä siihen ratkaisu.

Huom. Tässäkin jutussa alkusanat ja loppusanat ovat blogistin omia ajatuksia, eikä pidä millään tavalla sotkea jutussa mukana oleviin yrityksiin. Kerron omat mielipiteeni melko suoraan ja enkä varmasti kaikkia faktoja tiedä, joten ei pidä pahoittaa mieltään, vaan kertokaa ihmeessä oma kantanne.

Toivon, että jaatte juttua taas eteenpäin. Kiitos!

tiistai 29. lokakuuta 2013

Maitokauppavahvuisten oluiden alkoholiprosentin alennus 4,7 % -> 3,5 % - Panimot vastaavat


Alkusanat: Tässä on ollut jo pitemmän aikaa keskustelua, että maitokauppojen hyllyillä olevien alkoholijuomien prosentit pitäisi pudottaa nykyisestä 4,7 %:sta 3,5 %:iin. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että nykyisestä maitokauppojen valikoimasta tippuisi suurin osa eli lähes kaikki oluet pois ellei niiden alkoholiprosentteja pudotettaisi tuohon 3,5 %. Tämä 3,5 % on sellainen luku, että siihen ei monikaan oluttyyli taitu, joten luvassa olisi vetisisiä litkuja, jos yksikään panimo edes suostuisi lähteä pudottamaan tuotteidensa prosentteja. Tästä muutoksesta kärsisi erityisesti panimot, maahantuojat ja me oluenystävät. Nykyinen 4,7 % -rajakin on aivan älytön, mutta kun sitä vielä lähdettäisi pudottamaan entisestään, niin tästä jutusta häviää viimeinenkin järki. Se joille alkoholi on ongelma tulevat jatkossa saamaan/löytämään alkoholinsa, vaikka maitokauppojen hyllyillä ei olisi ainuttakaan alkoholipitoista juomaa, joten ongelmaa tämä ei ratkaise. 

Siinä olikin hieman alustusta tähän juttuun ja tässä tulen käsittelemään, että mitä alkoholiprosentin alennuksesta ajattelevat suomalaiset pienpanimot ja minkälaiset vaikutukset sillä olisi panimoiden toiminnalle. Lähetin reilu viikko sitten muutaman kysymyksen monelle suomalaiselle pienpanimolle liittyen tätä alkoholiprosentin alennusta ja tässä on jo kolmen panimon vastauksia.
------









1. Vastaajan nimi ja titteli?
Jussi Laukkanen / Kehitysjohtaja


2. Minkälaiset vaikutukset panimonne toimintaan olisi jos maitokaupparaja muuttuisi 4,7 % -> 3,5 %?
Oletamme, että vähittäiskaupoissa myytävien erikoisoluiden myynti laskisi radikaalisti ja sitä kautta myös meidän myyntimäärämme tulisivat laskemaan merkittävästi. Myyntimäärien laskun seurauksena viimeisen vuoden aikana tekemiemme suurien investointien kannattavuus vaarantuisi, sillä olemme tehneet tulevaisuuden strategiat ja laskelmat olettaen vähittäiskauppavahvuisten alkoholituotteiden rajan pysyvän 4,7%ssa. Seuraukset lyhykäisyydessään: kannattavuus ja sitä kautta kasvu vaarantuisi, tulevat suunnitellut investoinnit jäisivät todennäköisesti toteutumatta.


4. Onko jotain oluita, jotka tämän muutoksen vuoksi saattaisivat tippua tai tippuisivat panimonne olutvalikoimasta?

Valmistettavien oluiden määrä tulisi todennäköisesti tippumaan merkittävästi myyntimäärien laskiessa. Lopetettavat tuotteet riippuisivat markkinoiden kysynnästä.


5. Sanottavaa päättäjille?

Toivomme ennalta päätettyä ja pitkälle suunniteltua alkoholipoliittista linjaa joka ennemmin lisää kuin vähentää alan kasvumahdollisuuksia.
------








1. Vastaajan nimi ja titteli?
Tuomas Pere / Oluentekijä


2. Minkälaiset vaikutukset panimonne toimintaan olisi jos maitokaupparaja muuttuisi 4,7 % -> 3,5 %?
Panimon toiminta vaikeutuu välittömästi. Noin 65 prosenttia on kauppavahvan osuus myynnistämme, tuotteiden brandiin on satsattu aikalailla ja tuntuu vaikealta ajatella että se toteutettaisiin uudestaan. Ehkä siirtyisimme tuottamaan ainoastaan ravintolatuotteita, jolloin luonnollisesti tuo 65 pinnaa lähtisi kulupuoleltakin. Lähinnä siis juurikin työllisestä kulusta. Molemmat oluentekijät ja mahdollisesti muitakin joutuisi irtisanomaan.


3. Onko jotain oluita, jotka tämän muutoksen vuoksi saattaisivat tippua tai tippuisivat panimonne olutvalikoimasta?

Kaikki kauppatuotteet tippuisivat


4. Sanottavaa päättäjille?
Työskenneltyäni 20 vuotta sosiaalialalla, projektiivisella puolella, uskon että näkemykseni vahvempien käsityöläisoluiden myynnin helpottamisesta olisi STMssä otettava selvitykseen. On täysin selvää että siirtyminen päihtymishakuisesta juomisesta kulttuurisempaan suuntaan tuottaa hyötyä taatusti enemmän kuin valmisteilla oleva ehdotus. Näkemykseni (varmasti monen muunkin näkemys) mukaan täyteläisten, kokonaisvaltaisten laatuoluiden nauttiminen tyydyttää kuluttajan kylläisyyden ja makureseptoriikan tarpeet huomattavasti pienemmällä kuin nykyinen 4, 7 saati pohdittavana oleva 3, 5 alkoholitilavuusprosenttinen olutjuoma.
------






1. Vastaajan nimi ja titteli?
Matti Heikkilä / Toimitusjohtaja

2. Minkälaiset vaikutukset panimonne toimintaan olisi jos maitokaupparaja muuttuisi 4,7 % -> 3,5 %?
Suunnilleen katastrofaaliset, Alko + ravintolamyynti ovat alle 10% liikevaihdosta eli elämme vähittäiskauppaoluilla. Ainoa olut, jonka voisi kuvitella taipuvan jotenkin (huonosti) 3,5% alle on 66 APA ja siitäkin tulisi varmaan aika fiasko. Toimintaa olisi todennäköisesti välittömästi supistettava. Tietenkin on häviävän pieni mahdollisuus, että suomalaiset tyytyisivät kohtaloonsa ja alkaisivat ostaa kehnoa 3,5 % olutta. Ei kuitenkaan varmaan ihan heti eli sopeutumisajasta riippuen lomautukset tai irtisanomiset tulisivat varmasti käyttöön. Talous ei myöskään kestäisi pitkää kysyntäkatkosta, siis toiminnan lopettamistakaan ei voi poissulkea.

3. Onko jotain oluita, jotka tämän muutoksen vuoksi saattaisivat tippua tai tippuisivat panimonne olutvalikoimasta?
Uskoisin, että vaalean lagerin tuotanto loppuisi kokonaan. Mahdollisesti kaikkien lagereitten. Koska vähittäiskaupan jakelukanava häviäisi, keskittyisimme luultavasti vahvempien oluiden valmistamiseen. 66 APA ja ehkä Elowehnän saisi jotenkin vielä miedonnettunakin siedettäväksi.

4. Sanottavaa päättäjille?
Kenellä päättäjällä on oikeasti kanttia lopettaa pienpanimoteollisuus Suomesta. Pienpanimot eivät tämän maan alkoholiongelmaa aiheuta (eivät kyllä suuretkaan panimot). Olisi hauska nähdä tutkimus, jossa todistetaan kuinka monta alkoholimyrkytyskuolemaa on olut Suomessa aiheuttanut. Myrkytyskuolemien lukumäärään aina vedotaan, kun alkoholilainsäädäntöä kiristetään.
NÄPIT IRTI OLUESTA, SUOMALAISESTA IKIAIKOJEN NAUTINTOAINEESTA!
------

Loppusanat: Tässä oli kolme suomalaisen pienpanimon mietteitä asiasta. Lisää tulossa jos saan vastauksia muiltakin panimoilta. Jokuhan voi tuosta nyt päätellä, että alkoholinkulutus tulee mullistavasti tippumaan jos suomalaisten panimoiden juomat häviävät maitokauppojen hyllyiltä. Tämähän käytännössä tarkoittaa, että yhä enemmän ja enemmän olutta tuodaan ulkomailta (Viro) ja oluet siirtyvät monopolimme (Alko) hyllyihin. Sitten siinä on samalta panimolta tämä 4,7 % ja 5,5 % vierekkäin hyllyssä, niin kumpihan niistä siirtyy ostoskoriin? Sitten on vielä vierestä helppo napata viinapullo mukaan. Mielestäni loppujen lopuksi suomalaisten alkoholin käyttö ei tulisi laskemaan, vaan tulisimme menettämään lukuisia suomalaisia panimoita, jotka tekevät hyvää työtä suomalaisen olutkulttuurin eteen valmistamalla laadukkaita oluita, jotka ovat enemmän makuelämyksiä, kuin ryyppäysjuomia. Onhan se loppujen lopuksi näin, että kyllä suomalainen aina alkoholin löytää!

Huom: Alkusanat ja loppusanat ovat blogistin omia mielipiteitä, joten niitä ei tule mitenkään sekoittaa näihin suomalaisiin panimoihin, jotka ovat jutussa mukana. Toivottavasti juttu herättää keskustelua.

Juttua saa vapaasti jakaa eteenpäin, koska mitä useampi jutun lukee, niin sitä parempi. Miksi meidän oluidenystävien tulisi tyytyä vaan kohtaloomme ja katsoa vierestä, kun hyvät oluet häviävät kauppojen hyllyiltä!!!

Tässäkö tulevaisuus!



Laitilan Imperiaali Stout

Laitilan Imperiaali Stout

Olutopas.info - Arvio 

Yleistä: Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan valmistama Imperial Stout nimeltään Imperiaali Stout on alun perin valmistettu panimo 15 –vuotisjuhlaolueksi vuonna 2010. Vasta tänä vuonna pääsin ensimmäistä kertaa maistamaan kyseistä olutta, kun tällä oluella on ollut aina melko huono saatavuus. Imperiaali tuli Alkon valikoimiin tuossa tämän vuoden elokuussa, joten tuolle huonolle saatavuudelle on tullut parannusta.

Tänä vuonna Imperiaali on menestynyt olutkilpailuissa erittäin hyvin. Huhtikuussa Imperiaali valittiin Helsinki Beer Festivaleilla Vuoden olueksi 2013. Elokuussa Suomen Paras Olut –kilpailussa Imperiaali voitti parhaan yli 4,7 %:sen ale-oluiden sarjan ja tuli valituksi Suomen parhaaksi olueksi vuodelle 2013. Näiden lisäksi Imperiaali on voittanut Helsinki Beer Festivalin parhaan oluen palkinnon myös vuonna 2010.

"Aloitin Imperial Stoutin kehittelyn jo kesällä 2006. Aikoinaan oli puhetta jo 10-vuotisjuhlaoluesta, mutta se jäi kuitenkin tekemättä. Niinpä toimitusjohtaja Rami Aarikka totesikin jo varhain, että ainakin 15-vuotisjuhlavuotena tehdään kunnon juhlaolut", panimopäällikkö Ville Vilen kommentoi Imperiaalia.

Olen jo pitemmän aikaa tykännyt Imperial Stouteista, joten kun pääsee maistamaan suomalaista Imperial Stoutia, niin onhan se aina hieno hetki. Kyseisen tyyliset oluet ovat Suomessa melko harvinaisia ja esimerkiksi Olutoppaasta löytyy kaiken kaikkiaan 14 erilaista suomalaista Imperial Stoutia ja näistä ei monikaan ole enää tuotannossa.Mutta nyt eikun arvion kimppuun.

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas

Maa: Suomi

Tyyli: Imperial Stout

Voltit: 9,2 %

Kantavierre: 22,0 %

Katkerot: 82,0 EBU

Väri: 300,0 EBC

Humalat: Magnum, Cascade ja Tettnang

Maltaat: Pale Ale, tumma karamellimallas, suklaamallas, paahdettu ohra- ja värimallas

Ulkonäkö: Olut on väriltään täysin pikimusta. Oluen päälle muodostuu parin sentin mittainen ruskean beigevaahto. Vaahto häviää oluenpinnalta melko nopeasti.

Tuoksu: Tuoksussa on reilusti paahteista mallasta, kahvia, lakritsia ja suklaata. Tuoksusta voi poimia esille pehmeää hedelmällisyyttä. Erittäin hyvän tuoksuinen olut.

Maku: Makumaailmaltaan erittäin monipuolinen. Mukana paljon paahteisuutta, kahvia ja lakritsia. Pehmeän täyteläinen olut, jossa voimakas humalointi antaa mukavan potkun tälle toimivalle kokonaisuudelle.

Tuomio: Kaiken kaikkiaan loistava suomalainen olut, josta ei moitteita löydy. Erinomainen nautiskeluolut. Ehdottomasti Laitilan paras olut.

Ostanko jatkossa: Ehdottomasti tulee ostettua ja varmaan pitää kellariinkin pari pulloa hommata, että voi katsoa kuinka kypsyy. Ainakin blogikollegani mukaan kypsyy erittäin hyvin:
Reittausblogi - Rinnakkainvertailu: Laitilan Imperiaali 2010 ja 2013

Mistä: Arvostelussa oleva pullo saatu panimolta ja Alkon hyllystä löytyy, josta on tullut itsekin haettua pari pulloa.

Olutopas.info pisteeni: 39/50

Kolme sanaa: Loistava suomalainen olut

BrewDogin Head Brewerin Stewart Bowmanin kanssa kävimme maistamassa Imperiaalia Suomen OlutExpossa


maanantai 28. lokakuuta 2013

100 000 kävijää!!!

Äskettäin tuli blogissani uskomaton rajapyykki vastaan, jota en edes ikinä kuvitellut saavuttavani!
450 päivää Jaskan kaljoja takana ja tuli 100 000 kävijää täyteen!

Kiitokset tästä kuuluu Teille rakkaat lukijat!

Mukava kirjoitella juttuja, kun niitä jaksatte lukea. Suunnitteilla on monenlaisia uusia juttuja, joten pysytään kanavalla!

Illalla juhlan kunniaksi :)

Jaska reissussa: Oktoberfest, Munchen, Saksa 6.10.2013

Aamupala
Sunnuntaiaamuna heräsimme viimeiseen päiväämme Saksassa. Aamupalana eiliseltä Oktoberfesteiltä mukaan lähtenyt puolikas kana ja Augustiner Weissbier. Augustiner oli melko perus Hefeweizen, josta ei juurikaan puoleen tai toiseen ole sanottavaa. Tilanteeseen toimi, kuin nenä päähän. Eiliset Oktoberfestin pölyt oli hyvä huuhtoa kurkusta alas. Syönnin jälkeen pakkasimme kamat kasaan ja lunastimme itsemme pihalle hotellista. Kaksi yötä yhdeltä hengeltä maksoi 135 €. Siirryimme bussilla lentokentälle ja siitä vielä junalla Munchenin keskustaan. Meillä oli reilusti aikaa, kun lentomme lähti vasta joskus kuuden jälkeen illalla. Puolikas kana ei pitkään nälkää pitänyt, niin piti lähteä etsimään uutta ruokapaikkaa. Menimme maailmaan suurimpaan olutravintolaan eli Hofbräuhausiin, johon mahtuu kerralla 3500 ihmistä syömään ja kesäisin vielä ulkoterassi vetää 500 ihmistä lisää.

Hofbräuhaus, Platzl 9, 80331 München
Erittäin avara ja suuri rakennus, joka on rakennettu vuonna 1897. Kyseiseen paikkaan ei tarvinnut jonottaa, vaan pääsimme heti pöytään istumaan. Tarjoilija tuli kyselemään juoma- ja alkuruokatilaustamme. Tilasimme kimppaan pari…

Two original Munich veal sausages from the Hofbräuhaus butchery, served with sweet mustard
Hintaa annokselle tuli 4,90 € ja maultaan ihan ok, mutta ei mikään erityinen makkara. Ruokajuomaksi otin…

Hofbräu Original, 0,5 l. hana / hieman vajaa 4 € / Hofbräuhaus


Makkaroiden jälkeen pääruoaksi saapui…
Munich Sauerbraten of Alpine Ox - tenderbraised pot roast, marinated in sour gravy, served with a bread dumpling and cranberries eli haudutettua härkäpaistia happamassa kastikkeessa, leipäknuudelia ja karpaloita.

Hintaa annokselle tuli 9,90 € ja se jatkoi alkuruoan linjaa eli oli ihan ok. Eiliseen Schneider Weissen ruokaan verrattuna häviää 1000 – 0. Ravintolana paikka oli hieman kolkko, kun tila oli suuri, eikä ihmisiä ollut hirveästi. Tunnelma olisi varmasti eri, kun paikalla olisi 3500 ihmistä. Vatsat olivat täynnä, joten päätimme käydä pienellä kävelyllä ja katsella Munchenia hieman muunkin kuin oluttuopin pohjan läpi. Kiertelimme reilun tunnin ja ettei olisi liian turistimeiningiksi mennyt, niin pysähdyimme puistoon ”pussikaljalle” ja kaivoin repustani pullon, mikä jäi hotellilla juomatta…





Weihenstephaner Pilsner / 0,5 l. pullo / n. 0,80 € / Munchen lentokenttä Terminaali 2 – Edeka
Perus hyvää pilssiä, joka upposi mainiosti samalla maisemia katsellessa. Pullon jälkeen jatkoimme kävelyä ja menimme takaisin päin Hofbräuhausin lähelle, koska kyseisen paikan vastapäätä on Ayingerin olutravintola (osoite: Platzl 1A 80331 München). Istahdimme siihen ulkoterassille ja tilasin…


Ayinger Altbairisch Dunkel / 0,5 l. hana / 4,00 € / Ayingers
Ehdottomasti parhaita maistamiani tummia lager –oluita. Tasapainoinen olut, jossa sopivasti paahdetta, karamellia, ruisleipää ja mämmiä. Ei kuitenkaan liian makea. Mukavan pehmeä. Lähes Weltenburger Barock Dunkelin tasolla.
---

Meillä oli reilusti aikaa, joten otimme vielä toiset eli…


Ayinger Premium-Pils / 0,5 l. hana / 4,00 / Ayingers
Laadukas tyylilajinsa edustaja ja jatkaa Ayingerin laadukkaiden oluiden sarjaa. Ei tämä herätä suurempia tunteita, mutta ei kyllä moitteitakaan löydy. Hyvää olutta.
---
Väsynyt reissumies...
...ja toinen väsynyt reissaaja :)
Ayingerssin vieressä olis ollut tälläisiä "herkkuja"
Sitten olikin aika siirtyä kohti lentokenttää ja jättää Saksan oluthanat rauhaan. Kaikin puolin aivan loistava reissu, jossa pääsi näkemään ja maistamaan paljon uusia asioita/oluita. Suosittelen kaikille oluenystäville, että ainakin kerran elämässä kannattaa käydä kokemassa Oktoberfest. Muuten sitten Munchenissä riittää kyllä näkemistä, jos lähtisi kiertämään panimoravintoloita ja silloin kannattaa varmasti tulla kesäaikaan, jolloin kaupunki on huomattavasti kauniimpana.


perjantai 25. lokakuuta 2013

Suomen OlutExpo2013 - 18.10.2013 klo.17:00-22:00

Suomen OlutExpo 2013 perjantaipäivän raportti jatkuu ja lasiini kaatuikin Beer Hunter’sin tiskiltä...

Beer Hunter’s Tyrnilambic – Tämä oli tähän mennessä tapahtuman maistuvin kokemus. Heikkisen Mika kertoi, että juoma on nelivuotias ja häntä harmittaa, kun se on nyt parhaimmillaan, mutta kohta loppuu. Lambicit ovat itselleni melko tuntemattomia, mutta tästä tykkäsin erittäin paljon. Marjaisa ja hapan herkku.
---

Tyrnilambicin jälkeen kävin hakemassa annoksen...

Nøgne Ø Wet Hop Ale – Erittäin hedelmällinen APA, josta en saanut kyllä minkäänlaista otetta. Ei hirveästi tullut positiivisia asioita mieleen. Harvoin tämän panimon oluisiin joutuu pettymään, mutta tämä oli melko mitään sanomaton.
---

Kello hipoi 17:00 ja oli aika siirtyä kuuntelemaan BrewDogin esitystä. Zarah ja Bowman kertoivat panimon historian tai oikeastaan Zarah intoa puhkuen kertoi ja Bowman vastasi muutamiin kysymyksiin ja kertoi oluistaan. Juttua riitti, vaikka itselleni ei juurikaan uusia asioita tullut esille.  Hauska fakta oli kuulla oluesta nimeltä BrewDog Tokyo*, että USAn markkinoilla olut nimeltään Tokio. Tämä sen vuoksi, että muuten usalaiset luulisivat oluen valmistusmaaksi Japanin. Tämän lisäksi Suomeen on tulossa myös oma Hello My Name is… -olut. Nyt en tarkkaan muista, mutta se oli joku Marietta tai vastaavaa. Esitys oli oikein viihdyttävä ja Zarah jaksoi kertoa koko tunnin intohimonkohteestaan eli BrewDogista.

BrewDogin vanha logo :)
Tokyo -> Tokio
Worse than Nickelback






Esityksen jälkeen siirryin hakemaan juotavaa, koska koko esitys meni vesipulloa tyhjentäessä. Mikkeller Black Hole. Halusin ottaa tämän uudestaan maisteluun, koska kotona muutama kuukausi maisteltu yksilö ei antanut sellaista makunautintoa, kuin oisin kuvitellut. Olut oli aivan liian kylmää, joten sitä siinä sitten käsissäni lämmittelin. Samalla oli mukava vaihtaa kuulumisia mm. Olutoppaan nimimerkin miikkah kanssa. Miikkah oli laatinut ennen tapahtumaa taulukon mukana olevista oluista. Olimme kumpikin huomanneet, että erittäin monella oli kyseinen lista tulostettuna mukana. Mahtavaa! Hänen lisäksi tapahtumassa oli erittäin paljon blogini lukijoita ja heidän kanssaan oli erittäin mukavia keskusteluja. Kiitokset myös palautteesta ja kehuista. Hienoa kuulla, että jutuista tykätään. Antaa voimia jatkaa kirjoittelua. Black Hole alkoikin olla nautittavassa lämpötilassa, mutta ei juurikaan tarjonnut mitään erityistä. Hienoinen pettymys.



Kello alkoi lähestyä 19:00 ja siirryin hakemaan Diamondin tiskiltä viimeistä maistamatonta BrewDogin olutta. Hanoja oli vääntämässä panimon kaksikko Zarah & Bowman. Kaksikko kaatoikin lasiini yhteistuumin…

BrewDog Abstrakt AB:14 Imperial Weizenbock – Erittäin paksu banaaninen olut, joka oli todella makea. Hiivaa, vehnää ja toffeinen. Loistava jälkiruoka, josta tykkäsin erittäin paljon. Alkoholi tuli hieman läpi, mutta ei itseäni häirinnyt. Zarah ja Bowman kertoivat maun olevan, niin lähellä kun vaan voi jälkiruokaa nimeltä ”Bannofee pie”.

BrewDog Abstrakt AB:14 Imperial Weizenbock – Very thigh beer with lot’s of banana, which was really sweet. Yeast, wheat and toffee. Great dessert, which I liked very muck. Alcohol came little bit through, but didn’t disturb me at all. Zarah and Bowman told the taste is made, as close you can get to dessert called "Bannofee pie".
Diamondin tiskille ja lasiin

---

Imperialistisika IPAn maistelussa Tobias, Bowman & Zarah
Nautiskellessani AB:14sta, niin vaihdoin muutaman sanan herrasmiehen nimeltä Tobias Emil Jensen kanssa, joka on toinen tanskalaisen To Øl –panimon perustajista. Kysyin, että haluisiko hän lähteä mukaan tutustumaan suomalaisiin oluisiin ja näin saimme ”retkikuntaamme” uuden jäsenen. Zarah ja Bowman pääsivät tiskin takaa, joten lähdimme harppomaan kohti Suomen Olutseuran tiskiä. Ensimmäisenä he pääsivät maistamaan Hatebrewn Imperialistisika IPAa, joka tässä vaiheessa olikin jo ensimmäiseen kegiin nähden täysin hiilihapoton. Harmi sinänsä, kun panimo teki ensi esiintymisensä suomalaisille oluenystäville. Bowman mainitsi hapottomuudesta ja sanoi oluen olevan juuri Real Alea, eikä se häntä juurikaan haitannut. Hän tykkäsi kuitenkin oluen hedelmällisyydestä ja oluessa käytetystä humalasta: Waimea.

To Øl: Tobias, BrewDog: Zarah, Hatebrew: Oraakkeli & Alkemisti, BrewDog: Bowman

"Parrakkaat panimolaiset"



Imperialistisian jälkeen siirryimme vastapäätä olleeseen Nokian Panimon tiskille, koska he olivat kuulleet jostain 66 oluesta. Kerroin sen olleen viime kesän ehdoton suomalainen hittituote maitokaupoissa. Tässä vaiheessa Tobias siirtyikin valmistautumaan omaa esitystään varten. Saimme maisteluun Nokian Keisari 66 APAt ja kyllähän se vaan maistui. Kommentit olivat, että mukavan hedelmällinen ja humalointi tuntuu sopivasti, että ei ole liian vaikea olut juoda. Eli sellainen loistava olut, kun haluaa opetella lager oluista poikkeavia oluita.


Nokian 66sen jälkeen jäin hetkiksi aikaa itsekseni nauttimaan oluista, kun BrewDogin kaksikko lähti hetkeksi aikaa tiskinsä taakse. Zarah sanoi, että hän etsii minut käsiinsä, kun joutaa jatkamaan kierrostamme. Lähdin kiertelemään ja katsomaan löytyisikö jotain mielenkiintoisia maistamattomia oluita. Tapasin uudestaan Tiilikaisen Heinon, kun samalla lasiini kaatui uuden ruotsalaisen panimon CAP:in Double IPAn.


CAP Double IPA – Juuri sellainen tupla IPA, josta itse tykkään reilusti trooppisia hedelmiä, joista pääosissa persikka. Greippiä myös reilulla kädellä heitetty mukaan. Prosentteja 9 ja helposti juotava, joten samanlainen petollinen juoma, kuin esim BrewDogin Hardcore IPA, mutta ei tässä samalla tavalla tietysti ollut EBUja. Loistavaa olutta!
---

Heinon kanssa keskustelimme pääasiassa oluiden arvioimisesta ja siitä, että kumpikin olemme sellaisia ettemme tälläisissä oluttapahtumissa juurikaan reitata oluita. Nautimme tapahtumasta ja sen tarjonnasta. Itse kirjaan oluista muutamia pääpiirteitä ylös, mutta en rupea pisteyttämään. Hienoa keskustelua, johon yhtyi myös Olutoppaan nimimerkki Kopula, joka oli myös erittäin mukava tavata. Kuulinkin heiltä, että Teerenpeliltä on saatavilla Mokkamatti. Eikun tapaamaan Matti. Kyseinen olut oli erittäin hyvä ja ehdottomasti paras maistamani Teerenpelin olut. Mukavan kahvinen kokemus.

Teerenpeli Mokkamatti
VASP Prykmestar Savu maistelussa

Matin kanssa kävellessäni Zarah liittyi seuraani ja sanoin, että seuraavaksi hän pääsee maistamaan savuolutta. Menimme Vakka-Suomen panimon tiskille ja harmikseni valikoimassa ei ollut Savukatajaa. Onneksemme hanasta löytyi toinen erittäin hyvä savuolut Prykmestar Savu ja sitä otimme lasilliset. Hän tykkäsi voimakkaasta savukinkkuisesta aromista ja lähdimme viemään Bowmanille maistiaista. Savuisen herkun jälkeen kello alkoi hipoa valomerkkiä, joka oli klo. 21:30. Sain vielä yhden lasillisen herkullista Abstrakt AB:14sta ja lähdimme suunnistamaan illan viimeiselle OlutExpon oluelle. Suunnistimme Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan tiskiä kohti ja matkalla kerroin, että pääsevät maistamaan Suomen parhaaksi olueksi tänä vuonna valittua olutta. Tiskille saavuttua tilasin kolme lasillista Laitilan Imperiaalia. Bowmanin ensimmäinen kommentti. ”This is fucking awesome beer”. Kumpikin tykkäsivät erittäin paljon ja kehuivat olutta ja miksipä ei kehuisi. Itse pääsin vasta tänä vuonna Imperiaalin makuun ja tykästyin kerrasta.

Toinen lasillinen AB:14sta. NAM!
Imperiaali - "Fucking awesome beer!!!"
Imperiaalista keskustelua

Laitilan Imperiaali – Pikimusta olut, jossa reilusti paahteisuutta, kahvia, lakritsia ja mämmisyyttä. Tummaa suklaata ja pientä happamuutta. Reilu humalointi antaa mukavan potkun tälle oluelle. Loistava suomalainen olut.
---

Siinä hetki juteltiin Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan tiskillä, kunnes Bowman huomasi Stallhagenin tiskin. Hän paljasti, että on ollut ennen BrewDogin hommaansa, niin kolme kuukautta harjoittelussa Ahvenanmaalla Stallhagenilla. Enpä tätäkään tietänyt eli aina oppii jotain uutta. Menimme sitten vielä käymään Stallhagenin tiskillä ja Bowman pääsi vaihtamaan kuulumisia. Stallhagenin panimomestari Mats Ekholm tarjoili meillä maistiaisia Stallhagen Honungsöl – oluestaan. Sitten olikin jo aika poistua OlutExposta ja BrewDogin kaverit ehdottivat, että käytäisiin jossain syömässä ja mukaamme oppaaksi lähti Hatebrewn Oraakkeli. Hän suositteli ruokapaikaksi Gastropub Stone’sia ja sinne lähdimme viileässä syysillassa vaeltamaan.
Gastropub Stone'sissa oluella ja burgerilla :)

Saavuimme Stonesiiin ja saimme oikein hyvän pöydän. Paikka oli muuten lähestulkoon täynnä. Koko retkikuntamme oli aivan nälissään, koko päivän mittaisen oluen kittaamisen jälkeen. Tilasimme juomaksi Stone’s Golden Muflonit eli Beer Hunter’sin Stonesille valmistamaa olutta. Sitten jokainen tilasi haluamansa burgerin. Ruoka oli käsittämättömän hyvää ja lisää ruokajuomaa otimme vielä Malmgårdin Proto #3:sen verran. Loistavaa oli istua hyvässä porukassa, nauttia oluista ja hyvästä ruoasta.



Suomen OlutExpo 2013 oli kaikin puolin loistava tapahtuma. Siihen nähden, että oli ensimmäinen kerta kun tämä on järjestetty, niin homma toimi hyvin. Pieniä korjattavia asioita on, mutta uskon niiden korjautuvan seuraavaan tapahtumaan. Kiitokset vielä Mikki Nyman ja koko Suomen OlutExpo –tapahtuman työryhmä hienosta tapahtumasta. Kiitokset myös kaikille panimoille ja maahantuojille mahtavasta olutvalikoimasta. Haluan kiittää myös kaikkia hihasta nykineitä oluenystäviä mukavista juttutuokioista ja suuret kiitokset myös BrewDogin kaksikolle Zarah ja Bowman hyvästä seurasta.
---
Kaverikuva :)

Lähetin tuossa pari päivää sitten Mikki Nymanille muutaman kysymyksen tapahtumasta ja tässä on niihin vastauksia:

1. Paljon tapahtumassa oli kävijöitä?
Kokonais kävijämäärä oli 3000-3500 kolmen päivän aikana josta 2/3 lauantaina, tarkempi päivä erittely ehkä julkaistaan myöhemmin. Yleisön suhteen laatu selvästi korvasi määrän, meidän slogan "Maistellaan enemmän, juodaan vähemmän" todellakin toimi markkinoinnissa.

2. Mitkä asiat onnistuivat mielestäsi erittäin hyvin?
Tapahtuman perusformaatti toimi erittäin hyvin, juomapoletit olivat näytteilleasettajien mieleen sekä lasinvaihto toimi loistavasti.

3. Missä on vielä parantamista?

Tapahtuman markkinoinnissa ehdottomasti, meidän pitää saada kävijämäärä nostettua reilusti ensi vuonna. Sunnuntain kävijämäärä oli pettymys kaikille, emme saaneet aktivoitua tarpeeksi ravintolatyöntekijöitä liikkeelle. Myös tapahtuman valmisteluissa tapahtui viime hetken yllätyksiä kuten oikutteleva suurkoko tulostin, minkä takia osastot oli ilman hinnastoja perjantaina. Mutta ensi vuonna olemme viisaampia, ja tietyt asiat tehdään huomattavasti aikaisemmin.

4. Ehditkö kiireiltäsi tutustua tapahtuman olutkattaukseen? Jos ehdit mitä maistelit?
Valitettavasti olin todella kiireinen koko viikonlopun, mutta ehdin maistella muutamia täysin uusia tuotteita kuten Hatebrewn Imperialistisika IPA.

5. Tuleeko tapahtumalle jatkoa ensi vuonna?
Ehdottomasti! Saamani palaute näytteilleasettajilta on ollut niin positiivinen että tapahtuma varmasti jatkuu, oli selvästi nähtävissä että tämän tyyppiselle tapahtumalle on kysyntää. 2014 OlutExpo tulee nostamaan tämän tapahtuman aivan uudelle tasolle!


Suomen OlutExpo 2013 -tapahtuman parhaat oluet olivat mielestäni BrewDog Abstrakt AB:14 Imperial Weizenbock ja Beer Hunter’s Tyrnilambic.