perjantai 17. tammikuuta 2014

Moortgat Duvel

Moortgat Duvel

Olutopas.info - Arvio 

Yleistä: Tästä oluesta olen ollut jo moneen otteeseen tekemässä arviota, mutta se on vaan aina jäänyt vaiheeseen. Nyt kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja tekstiä kehiin. 

Sana "Duvel" tarkoittaa Flaaminkielellä paholaista. Tämä pullossa kypsyvä olut säilytetään panimontiloissa kolmisen kuukautta. Duvel-Moortgat panimo on perustettu vuonna 1871 ja panimolla valmistetaan tämän ykköstuotteen lisäksi mm. kolmea erilaista Maredsous –luostariolutta ja Vedett –nimistä Witbieriä, joka löytyy melko monista maitokaupoista.

Nyt tämä maistelussa oleva Duvel on yksi sellaisia oluita, jotka harrastuksen alkuvaiheessa herättivät suuria tunteita ja tämä antoi suurta nostetta tälle olutharrastukselle. Duvel oli jotain käsittämättömän loistavaa monien vuosien Karhun kurlailun jälkeen. Tämän jälkeen on tullut moniakin parempia Belgityylisiä Vahvoja Aleja vastaan, mutta Duvelilla tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni.

Viime kesän laivareissulla sain erityisen hienoa palvelua tilatessani Duvelin. Baarimikko kaatoi Duvelin lasiin ja tämän lisäksi kaatoi hiivat vielä erilliseen snapsilasiin, jolloin pystyin itse tekemään päätöksen kuinka nauttia kyseinen olut. Aluksi maistelin ilman hiivoja ja sitten kaadoin hiivat sekaan, jolloin makuelämys oli täydellinen.

Panimo: Duvel-Moortgat

Maa: Belgia

Tyyli: Belgityylinen Vahva Ale

Voltit: 8,5 %

Kantavierre: 16,6 %

Katkerot: 24,0 EBU

Väri: 6,5 EBC

Humalat: Saaz ja Styrian Goldings

Maltaat: Pale ale

Ulkonäkö: Duvel on melko reilusti vaahtoava olut, jossa väritys on sellaista kullankeltaista. Vaahto on ohuen utuinen, mutta kestävä.

Tuoksu: Tuoksultaan hapan ja hedelmäinen. Sitrushedelmää ja omenan tarjoamaa hapokkuutta. Banaania ja belgihiivaa.

Maku: Maussa tarjolla rapsakkaa ruohoista humalaa, banaania, omenaa ja päärynää. Mausteinen olut, josta pippuri on voimakkaimmin esillä. Alkoholi tuo mukanaan mukavan lämmittävän tunteen, mutta aika hyvin on muuten taustalle kätkettynä.

Tuomio: Duvel on kaikin puolin nautinnollinen ja melko monipuolinen olut. Raikas olut, joka toimii monessa tilanteessa. Pitää ehdottomasti ottaa kokeiluun myös ruokajuomana, kun tähän mennessä on mennyt ainoastaan nautiskelutarkoituksessa.

Ostanko jatkossa: Ehdottomasti tulee ostettua

Mistä: Testissä ollut pullo on ostettu Ruotsin laivalta, jolloin näitä tuli ostettua sixpäkin verran. Löytyy Alkon valikoimasta.

Pisteet:
Tuoksu: 9/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 4/5
Yleisvaikutelma: 16/20
Yhteensä: 41/50

Kolme sanaa: Tästä olutharrastus alkoi



4 kommenttia:

  1. Mulle Duvel oli se olut, joka sai innostumaan oluesta. Olin interrail-reissulla Euroopassa ja yritin tilailla joka maassa aina paikallista olutta, kuitenkin aina vaaleaa lageria. Belgiassa sitten listalla ei ollut yhtään tuttua nimeä. Kysyin tarjoilijalta mikä olisi lageria. Vastaus kuului: "Lager? What's a Lager? We're in Belgium, beer is beer!". Tästä hieman hämmentyneenä osoitin sokkona listaa Duvelin kohdalle. Lasin loppupuolella olin vakuuttunut että kyseessä on paras koskaan maistamani olut. Jossain vaiheessa huomasin että Duvel ei enää ole suurin olutnautinto, mutta erityisasema sillä tulee aina olemaan. Pitääkin nauttia yksi tällainen piakkoin, taas pitkästä aikaa!

    VastaaPoista
  2. Käytätkö muuten salamaa kuvatessasi olutta? Salaman valo saattaa heijastua lasista jolloin se ei valaise olutta riittävästi. Mielestäni Duvel ei ole yleensä ihan noin oranssia vaan enemmän keltaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa en käyttänyt salamaa. Erillisen lampun kanssa yritin kikkailla :) Harjoittelen ottamaan kuvia :D

      Poista
    2. Nimenomaan erillisen valonlähteen kanssa kannattaa kuvia kikkailla ja pidentää esim. valotusaikaa, jos sellainen mahdollisuus kamerassa on. Salamaakin voi käyttää, mutta vain oikeissa olosuhteissa, jos tietää mitä tekee. Hienoja kuvia näyttää tulevan. Itsellä on hieman enemmän kikkailtavaa, kun ottaa puhelimella kuvia. Hyvän kuvan saaminen on haastavaa etenkin hämärissä olosuhteissa.

      Poista