torstai 3. huhtikuuta 2014

Helsinki Beer Festival 2014 - Jaskan poiminnat

Olen tässä muutaman päivän aikana kertoillut Helsinki Beer Festivaalien juomalistoja ja nyt on sitten aika kertoa, että mitkä juomat itseäni kiehtovat eniten. Seuraavassa muutamia poimintoja, että mitä ajattelin tuossa parin päivän aikana maistella. Ulkoisilta mailta tuoduista oluista eniten kiinnostavat Cantillonin oluet. Tuolta hurjan pitkältä listalta suurin osa ovat mulle tuntemattomia, joten pitää sitten paikan päällä katsoa, että mitä sitä maistelee. Jos teillä on jotain ehdotuksia, niin mielelläni otan vastaan. Seuraavassa kuitenkin pientä listaa juomista mitkä itseäni kiinnostavat ja katsotaan sitten, että mitkä näistä tulee maistettua.















Cantillonin oluet kiinnostavat itseäni ylivoimaisesti eniten ja niistä tuli bongattua seuraavanlainen kolmikko, joiden uskon räjäyttävän tajuntani!
  • Rosé de Gambrinus
  • Lou Pepe Gueuze
  • 50°N-4°E

De Cam

Tästä panimosta ja tuosta Kriek Lambikista lueskelin Äyräväisen Sepon Olutopas -blogista ja rupesi heti suu napsamaan tämän oluen kohdalla. 
  • Kriek Lambik

Ja sitten mennäänkin suomalaisten oluiden kimppuun!!!







Saimaan Juomatehtaan valikoimasta suurin mielenkiinto kohdistuu Ilkka Sysilän Bruuverissa taikomiin oluisiin ja niitä tällä kertaa on mukana reilusti.
  • Ben's Special 4,7% - Bruuverin valmistama Vehnä-IPA. Arde blogissaan kehui tätä olutta, joten sen perusteella uskaltaa ottaa maistoon.
  • Cidre Sec Brutal 6% - Viime vuonna samaisessa tapahtumassa parhaaksi siideriksi valittu Bruuverin valmistama Cidre Sec Brutal on itselläni vielä maistamatta. En ole juurikaan siiderimiehiä, mutta kyllähän aina hyvä siideri maistuu.
Nämä seuraavat viisi alla olevaa kiinnostavat myös…
  • Harlem Strut Pale Ale 4,7%
  • Django & Steven Pale Ale 5,2%
  • Sir Mike Pale Ale 5,5%
  • Good Old New York Pale Ale 6,2%
  • Treasure Island Sunset Ale 4,7%






Diamond Beveragesin osastolla kiinnostavat skotlantilaiset koirat ja suomalaiset lampaat eli maistoon pitää ottaa BrewDoggia ja Beer Hunterssia.

  • BrewDog Blitz Redcurrant – BrewDogin Blitz –sarjan oluet ovat olleet erittäin maistuvia ja mielenkiintoisia. Tähän mennessä tästä sarjasta on kurkkuuni on kaatunut aprikoosi, passionhedelmä ja vadelma –Blitzit. Tämä punaherukka Blitz vaikuttaa myös mielenkiintoiselta. Tällaista kun kotia sais ison päilärin kesäjuomaksi, niin aijaijai!!!
  • BrewDog Belgian Dubbel – Erikoinen tyylilaji tältä Skottipanimolta ja tässä kiinnostaakin, että kuinka onnistuu saarivaltion sisällä belgityylinen olut.
  • Two Roads Road to Ruin IIPA – Itselleni täysin uusi jenkkipanimo ja Ratebeerissa panimon oluista saanut parhaat pisteet. Double IPA on myös oman suuni mukainen juomalajike!
  • Beer Hunter's Mufloni Polaris IPA – Polaris humalalla humaloitu single hop IPA porilaiselta laatupanimolta. Eikun maistoon.
  • Beer Hunter's Mufloni Säppi APA – Hyvien arvostelujen saattelemana tämä porilainen jenkki maistoon.








Malmgårdin Panimon laadukkaista oluista voikin suositella kaksikkoa X-Porter ja Arctic Circle Ale, jos niitä ette ole vielä tähän päivään mennessä maistaneet. Itse jätän tämän kaksikon tällä kertaa rauhaan ja ryntään tuntemattomien kimppuun. Malmgårdilta löytyy itselleni kolme kiehtovaa ja siitä seuraavassa…
  • Malmgård Emmer Porter – Muinaisvehnällä ryyditetty Porter. Malmgårdin Emmer Tripel oli erittäin onnistunut olut. Nyt kiinnostaakin, kuinka Emmer käyttäytyy Portterin kaverina.
  • Malmgård Proto#4 – Proto perheen neljäs jäsen on jenkkihumalilla humaloitu IPA. 
  • KOHO Red Ale – Kalaravintoloille valmistettu Red Ale, jossa panimon mukaan on rukiisuutta ja rapsakkuutta. 








Laitilan osastolta kiinnostaa tällä kertaa yksi maitokauppa uutuus, mutta suositella voi ehdottomasti viime vuoden HBF voittajaa eli Kievari Imperiaalia.
  • Kievari Ameriikan Ale – Tämä Laitilan maitokauppavahvuinen APA on vielä minulla maistamatta, joten nyt onkin korkea aika sitten ottaa maistoon.














Bryggeri Helsingin Pils ja Portteri ovat kaksi hemmetin hyvää olutta. Kummassakaan ei mitään turhaa kikkailua, vaan juuri sellaisia juomia kuin olla pitää. Maistakaa ja nauttikaa. Itse otan maistoon seuraavanlaisen itselleni uuden tuttavuuden…

  • Bryggeri Golden Ale – Bryggeri Helsingin valmistama Golden Ale kiinnostaa lähinnä, koska maistamatta ja tämä on ainakin saanut kelpo pisteitä Olutoppaassa.




 


Keudan oluista ei tähän mennessä ole tullut maistettua ainuttakaan, joten sieltä löytyi yksi joka kiinnostaa…


  • Vaalea Sarvi – Tämä Vaalea Lager majailee Olutoppaassa kyseisen tyylilajin kärkisijoilla, joten maistoon otettava.














VASP on yksi Suomen kärkipanimoita ja valikoimassa on paljon hyviä oluita. Suositella voikin Nokkospilssiä, jossa nokkonen antaa hyvän säväyksen tälle oluelle. Muita loistavia oluita ovat Savuolut kaksikko Savukataja ja Savu. Näiden lisäksi ehdoton maistamisen arvoinen on Prykmestar Double I.P.A. josta itse tykkään erittäin paljon. Omaan juomalistaani poiminkin pari uutuutta, joihin ei ole päässyt aikaisemmin tutustumaan…

  • Ahola Special Bitter – Tätä VASP:in Bitteriä on ollut mukana hämmentämässä Jarkko Ahola ja se on tehty yhteistyönä Gastropub Stone’sin kanssa. En tiedä juurikaan Jarkon oluenpanotaustoja, mutta Jani Vilppaan taustojen perusteella uskaltaa kyllä ottaa maistoon.
  • Prykmestar A.P.A – Maistoon, koska ei ole vielä tullut maistettua.

Panimokauppa Oluton



















Tällä tiskillä on edustettuna viisi pienpanimoa ja sieltä löytyy paljon tuttuja ja hyväksi havaittuja oluita. Maistelemisen arvoisia ovat ehdottomasti:

Ja sitten mitä itse tulee todennäköisesti maistettua tai ainakin kiehtovat. Näissä taas pääpainona on, ettei niitä ole aikaisemmin tullut maistettua.

  • Hiisi Lutakko Offroad – 100 % VehnäAle, jossa hedelmäinen humalointi. Joo o maistoon!
  • Hiisi Kiira - Tämän oluen valmistuksessa käytetty lakritsijuurta ja tällainen herättääkin kiinnostusta.
  • Hiisi Kyyttö – Tässä Milk Stoutissa on Kiiran tapaan myöskin käytetty lakritsijuurta. Maistamani Milk Stoutit ovat olleet pääasiassa hyviä, mutta elimistö ei oikein tuosta maidosta diggaa. Katsotaan uskaltaako kokeilla.
  • Hiisi Humulus Lupus – Humulus Lupus eli kavereiden kesken humala. Jo nimestä voisikin päätellä, että tässä Tupla IPAssa sitä on. Tuplaiset IPAt saavat kuolan valumaan suupieliä pitkin, joten ei voi kuin kokeilla. Tämä on Raivoava Rakki x 2!!!
  • Pyynikin Käsityöläispanimon Ronya – Pyynikin uutuus on vehnäbock, jossa savuisuutta mukana. Savu on aina MUST!
  • Ruosniemen Sihteeri Blond - Ruosniemen jätkät on pistäneet blondin sihteerinsä pulloon, joten pitäähän tämä sihteeri testata. Hanasta on toiminut erittäin mainiosti.
Tällaisellä setillä pitäs lähteä HBF:ää käymään läpi. Ei varmasti tule kaikkia noita maistettua, mutta hyvin suunniteltu on jo puoliksi juotu. Kertokaahan mitkä oluet teitä kiinnostaa kaikkein eniten???

3 kommenttia:

  1. Tuota Prykmestar APA:a saa Joensuustakin, Glorissa hanassa. Ihan sillä, jos haluat jättää tilaa jollekin vielä mielenkiintoisemmalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset vinkistä! Viimeksi kun kävin, niin se oli loppunut, mutta siitä onkin jo useampi viikko

      Poista
  2. Se Bryggeri Brewing Club 1 kannattaa katsastaa, omasta mielestäni parasta mitä Bryggerilta olen maistanut, oikein kelpo apa. Bavaria Mandarina oli oikein mielenkiintoinen humala.

    VastaaPoista