lauantai 30. elokuuta 2014

Unelmia ja oluthommia

Tällainen tapahtuma sattui tänään. Tarina on lähes tosi. Hieman värikynää olen käyttänyt, mutta faktat on kohillaan :)

Heräsin lauantaiaamuna klo. 7:05 lapsieni ääneen, jotka kehottivat isiä siirtymään lastenhuoneeseen leikkimään legoilla. Unihiekkaa silmistä hieroen kömmin lattialle leikkimään suurella legokasalla. Siitä vähitellen aamupuuron keittoon ja kahvi valumaan. Aamukahvia siemaillessa katselin ulos melko viileätä, lähes syksyistä ilmaa. Kesän helteet olivat tiessään ja lämpömittari osasi kertoa sellaista vajaata kymmentä astetta. Siitä vähitellen päivän rientoihin. Rivitalokolmiemme sauna oli ollut käyttämättömänä viime toukokuusta asti ja se oli muuttunut huomaamattomasti kesän aikana varastoksi. Lauteiden alla tutuilla paikoillaan majailivat kaksi kissojen vessaa ja lauteiden päälle sijoitettuna omat futiskamppeet ja käytöstä poistettu kattovalaisin. Ajattelimme vaimoni kanssa, että tänään voisi pitkästä aikaa lämmittää saunan. Kesän aikana asuntomme oli ollut sisälämpötilaltaan siinä 30 asteen paikkeilla, joten tämän neljän hengen lämpökopin lämmitys ei ole käynyt edes hulluimmissa fantasioissamme mielessä. Ajattelin, että no perkele rupean siivoamaan saunaa. Rojut pois lauteilta ja jynssäämään lattioita ja lauteita.

Saatanallista toimintaa!
Pitkän urakan jälkeen muistin, että paikallisessa olutravintolassa on hanassa erittäin hyvänmakuinen suomalaisen pienpanimon valmistama Pils -olut, jota voisin siemailla saunan jälkeen. Tämä olut on tamperelaisen Panimoravintola Plevnan Petolintu ja omissa kirjoissani paras tyylilajinsa edustaja. Arvelin, että kunhan on lauteet huuhdeltu, niin nappaan kuivauskaapista 1 litran kokoisen Glowlerin (olutpullo, jolla monissa maissa siirretään olutravintolasta olutta nautittavaksi kotia) ja lähden polkupyörällä polkemaan noin viiden kilsan matkan ravintolalle ja käyn täyttämässä pulloni. Pullo kun oli täynnä, niin maksoin ja siirryin polkemaan kotia kohti. Kotia saavuttuani siirsin Growlerin jääkaappiin odottamaan saunan jälkeistä seesteistä rentoutumishetkeä. Siivoilimme lasten kanssa asuntoa. Lapset saivat kokeilla imurointia ja luuttuamista, koska leikin ohella on hienoa näyttää kuinka arkiaskareet hoidetaan. Sitten syötiin maittava illallinen, jossa isäni ampuman hirvi kohtasi mökiltä kerätyt perunat. Sitten lasten kanssa 20 minuuttia katseltiin television puolelta Lentsikat –elokuvaa, koska se on tällä hetkellä Angry Birdsin lisäksi nelivuotiaan poikani ja vajaan kolme vuotiaan tyttäreni suosikki. Sitten iltapuuron keittoon ja iltapuuhien kautta nukuttamaan lapsia. Lasten nukahtamisen jälkeen oli aika ruveta lämmittämään saunaa. Elikkäs yhdestä napista kliks ja sauna tulille. 20 minsaa ja sähkökiuas oli hakannut hikikoppiin 70 astetta. Vaatteet nurkkaan ja suihkun kautta lauteille. Siellä sitten heiteltiin muutamat rivakat löylyt ja välillä vilvoittelemaan. Kävin jääkaapilta hakemassa Growlerin ja rupesin kaatamaan olutta lasiini. Kullankeltainen ja hieman samea olut kaatui lasiini juuri sopivasti vaahdoten. ilmasta pystyi jo poimimaan reilua sitruksista humalointia. Otin ensimmäisen hörpyn ja säpsähdin!!!


Kuva: Tuopillinen.blogspot.com - Tää on JEES toimintaa!

Heräsin harja kädestä saunan lattialta ja olin juuri hankaamassa kissanpaskoja kaakeleista irti. Hemmetti se olikin unta! Olin edelleen pesemässä saunaa, enkä missään vaiheessa ollutkaan käynyt pyöräilemässä Growlerini kanssa hakemaan olutravintolasta saunajuomaa. Tajusin, että en edes omista Growleria, vaan asun Suomessa enkä tee sellaisella yhtään mitään. Enhän minä oikeasti voi lähteä olutravintolaan pullon kanssa ja sanoa, että iskekää tuo täyteen. Eihän silleen tehdä missään! HETKINEN!!! Kyllä näin tehdään ja hyvin toimii, mutta ei Suomessa! Täällä tuollainen toiminta on kiellettyä. Sivistyneessä maailmassa voit hakea olutravintolasta haluamasi hanaoluen tai vaikka pullon hyllystä ja viedä sen himaan ja homma toimii. Miksi tämä ei toimi Suomessa???

Joo!! porukka alkoholisoituu sanoo, joku täti kukkahattu päässään. Paskan vitut sanon minä! Et voi käydä ostamassa jotain spesiaaliolutta hanasta esim. 10 - 15* yli 15 euron litra hinnalla kotia, mutta joka ikisestä kaupasta ja kioskista saat ostettua 24 tölkkiä bisseä alle kolme egeä litra. Hmmmmm! pistää miettimään kumpihan näistä tekee niitä alkoholisteja ja kumpi on se ongelma! Kävin keväällä Skotlannissa ja siellä BrewDog Baarista ostin parit bisset ja nautiskelin siellä. Sitten kun olin valmis lähtemään pois, niin ostin parit oluet mukaani. Ei mitään ongelmia ja voin sanoa etten alkoholisoitunut.

Loppuun haluan vaan sanoa, että olipa hemmetin hieno uni ja mikä vittu tätä maata vaivaa?!?!

* Muokkaus:  31.8.2014 klo. 12:58 muutettu litrahintaa.

Alkon Oktoberfest-oluet 2014

Oktoberfest valtaa Munchenin 20.9.2014 ja kestää aina 5.10.2014 asti. Tuona aikana miljoonat ihmiset vierailevat Oktoberfesteillä kiskoen miljoonia litroja olutta. Viime vuonna Oktoberfesteillä oli kävijöitä yli kuusi miljoonaa ja nämä ihmiset kaatoivat kurkkuunsa 6,7 miljoonaa litran tuoppia olutta. Itsekin kuuluin tuohon joukkoon ja suoritin reilusti oman osuuteni oluen kulutuksesta. Tänä vuonna Oktoberfest kuitenkin menee koti Suomessa ja onkin aika katsoa mitä Alkon valikoimaan ilmestyy tätä tapahtumaa juhlistamaan. Tänä vuonna valikoimassa on kahdeksan olutta ja nopeasti katsottuna ei näytä pahalta. Mukana on neljä saksalaista panimoa, joilla on myös tuhansia ihmisiä vetävät teltat juuri Oktoberfest alueella (Theresienwiese). Löwenbräu, Hofbräu, Spaten ja Paulaner ovat tämä nelikko.



parilla "pienellä"

Saksalaisten lisäksi mukana on Uudesta kaupungista Vakka-Suomen Panimon Prykmestar Oktoberfestbier, itävaltalainen Gusswerk, uusiseelantilainen Moa ja toinen suomalainen eli Laitilan Kievari Kekri. Taidan tänä vuonna pitää itsekseni pieni muotoisen Oktoberfestin ja hakea muutaman tuohon settiin kuuluvista maistoon. Siihen kun hakee vielä bratwurstia, hapankaalia ja muutamat pretzelit, niin festivaali on valmis. Eikun vaan tuoppi kädessä keittiön pöydälle tanssimaan.


Tässä vielä kokonaisuudessaan lista näistä oluista ja listauksesta kiitos Olutoppaan nimimerkille Juhani!

  • Löwenbräu Oktoberfestbier, 3,77 €
  • Moa Methode (Uusi-Seelanti), 4,63 € (Ei välttämättä kuulu Oktoberfest -valikoimaan)
  • Laitilan Kievari Kekri, 3,05 €
  • Gusswerk Oktoberguss Bavaria 1810 (Itävalta), 3,49 €
  • Hofbräu Oktoberfestbier, 3,88 €
  • Prykmestar Oktoberfestbier, 4,96 €
  • Spaten Oktoberfestbier, 3,76 €
  • Paulaner Oktoberfest Bier, 3,88 €

Pitäisi olla tulossa hyllyyn 8.9.2014, mutta saa nähä että milloin ne sinne ilmestyy.

Ainut huono juttu tuossa yllä olevassa listassa on hinnat. Sitä kun käy Saksassa ja näkee nuo samat oluet hieman eri hinnoilla kauppojen hyllyllä, niin sylettää maksaa neljä egee per pullo. No tietysti matkat, hotellit ja ruoat maksoivat sen verran, ettei ne lopulta hirmu halpoja oluita olleet. Ja kun mietitään, että kun pääsi niitä litran tuoppeja ostamaan siellä tapahtuma-alueella, niin niiden hinta oli 9,80 €.



perjantai 29. elokuuta 2014

Plevnan Petolintu

Plevnan Petolintu

Olutopas.info - Arvio 

Yleistä: Plevnan Petolintu oli pitkään sellainen olut, jota olen halunnut päästä maistamaan. Tuossa kesällä sitten viimein pääsin sitä testaamaan Helsingin Suuret Oluet Pienet Panimot –tapahtumassa ja se oli aivan loistava. Listasin sen koko tapahtuman parhaaksi olueksi. Tällä viikolla Petolintu sitten laskeutui myös Joensuuhun ja 60’s Palaverin hanaan. Uudelleen testiin ja arvioita raapustamaan tästä loistavasta Pilssistä.

Tämä Petolintu on alkujaan valmistettu helsinkiläisen Olutravintola Pikkulinnun 8 –vuotissyntymäpäiville. Katsotaanpas, kuinka Petolintu maistuu Palaverin saksofonihanasta.

Panimo:
Panimoravintola Plevna (Koskipanimo)

Maa: Suomi

Tyyli: Pils

Voltit: 5,9 %

Katkerot:  90 – 100 EBU

Humalat: Goldings ja Perle

Maltaat: Pilsner

Ulkonäkö: Plevnan nimikkolasiin kaatuu utuisen samea kullankeltainen olut.

Tuoksu: Tuoksussa reilu sitruksinen humalanpuraisu. Viljaisaa maltaisuutta ja ruohoisuutta.

Maku: Sitrushedelmäinen humalointi iskee, kuin nyrkki purukalustoon ja makuelämys on valmis. Hampaita lattialta keräillessäni voin tuntea myös lempeää viljaista maltaisuutta, kun samalla ruohoinen niitty havisee tuulessa, eikun suussani. Virkistävän raikas ja nautinnollinen Pils.

Tuomio: Mitäpä tästä oikeastaan voi muuta sanoa, kun että aivan helvetin hyvä olut. Paras Pils mitä olen eläissäni juonut. Voisin hehkuttaa tätä vaikka loputtomiin. Oluen ei tarvitse olla Tripla tupla hyper tynnyrikypsytetty Imperial Stout Barley Wine DIPA ollakseen mahtava juoma. LOISTAVAA!!!

Kyllä/Ehkä/Ei: KYLLÄ!!! Aina kun näen Petolinnun, niin tulen hyökkäämään sen kimppuun. Hyökkää sinäkin. Se nimittäin hyökkää myös sinun kimppuusi, jos et pidä varaasi.



Mistä: 60’s Palaverin hanasta

Pisteet:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 4/5
Yleisvaikutelma: 16/20
Yhteensä: 40/50

Kolme sanaa: Huikean hieno Pils

torstai 28. elokuuta 2014

Antigoon

Antigoon

Yleistä: Sain viime viikolla kaveriltani Teemulta kolme pulloa olutta maisteltavaksi. Teemu oli käynyt muutaman päivän reissulla Amsterdamissa ja samaisella reissulla poikennut Belgian puolella yhdessä maailman parhaista olutravintoloista eli Kulminatorissa. Tästä ravintolasta löytyy yli 800 erilaista olutpulloa ja se on valittu kaksi kertaa maailman parhaaksi olutravintolaksi.

Ensimmäisenä näistä kolmesta oluesta otin maistoon oluen nimeltä Antigoon. Tämä kyseinen olut on 6,8 prosenttinen Belgityylinen Ale. Oluen nimi tulee jättiläisestä nimeltä Druon Antigoon. Legendan mukaan Druon Antigoon vartioi Scheldt -jokea Antwerpenissä. Hän oli niin suuri, että pystyi jaloillaan estämään veneiden pääsyn jokea pitkin. Druon Antigoon vaati kaikilta joella liikkuneilta maksua ja ne jotka eivät maksaneet, niin niiltä hän leikkasi toisen käden irti ja heitti jokeen. Eräänä päivänä roomalainen sotilas nimeltä Silvius Brabo katkaisi Druon Antigoonin käden ja heitti jokeen. Kansanperinnön mukaan tästä legendasta syntyi myös Antwerpenin nimi ”hand werpen” tarkoittaa ”käden heittämistä”.

Katsotaanpas onko tämän jättiläisen mukaan nimetty olut yhtä julma, kuin itse Druon Antigoon ja säilyykö minun kädet. Olut on nautiskeltu Vuokatin Katinkullassa ja valokuvat ovat aika kellertävät johtuen hotellihuoneen "tunnelmallisesta" valaistuksesta :)

Panimo: Brouwerij The Musketeers (pantu: De Proefbrouwerij –panimolla)

Maa: Belgia

Tyyli: Belgityylinen Ale

Voltit:  6,8 %

Ulkonäkö: Kolmen sormen korkuinen vaahto ja väriltään utuisen keltainen. 

Tuoksu: Tuoksussa vahvaa maltaisuutta, hiivaa, hedelmää ja mausteisuutta. Makeutta. Perustoimivaa Belgifiilistä.

Maku: Maultaan makea, belgihiivainen ja mukana on reilusti mausteita. Loppuliuku kuivahko. Korianteria ja ruohoisuutta.

Tuomio: Helposti juotava oikein toimiva Belgityylinen Ale. Kaikki elementit ovat kohillaan, eikä mikään tuoksun tai maun ominaisuus puske liikaa esille. Tyylilajinsa sieltä paremmasta päästä. Mausteisuus oli hyvin esillä ja antoi hyvän maun. Tuoksu houkutteli maistamaan.

Kyllä/Ehkä/Ei: Kyllä! Belgioluiden ystäville maistamisen arvoinen olut ja kyllä voisin uudestaankin maistaa tätä.

Mistä: Kaverini osti Kulminatorista ja toi mulle tuliaisena. Kiitokset Teemulle pullosta.


Pisteet:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 3/5
Yleisvaikutelma: 14/20
Yhteensä: 37/50

Kolme sanaa: Säästyi kumpikin käsi :)



Kuva: Wikipedia. Patsas Antwerpenistä, jossa Brabo heittämässä Antigoonin kättä jokeen!

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Jaskan Olut ABC - B

Jaskan Olut ABC - B
Tässä osiossa käsitellään b-kirjaimella alkavia oluttyylejä. Kerron jokaisesta tyylilajista hieman infoa. Tämän lisäksi oluen ulkonäkö ja maku havaintoja, jotka käyvät suurimpaan osaan tämän tyylisiä oluita. Olutsuositukset, lasisuositukset ja ruokasuositukset ovat myös osa tätä kokonaisuutta.


Balttityylinen Portteri

Info: Balttityylisen portterit eroavat tavallisista porttereista sillä, että ne ovat pohjahiivaoluita. Tyylilaji sai alkunsa 1800 -luvulla, jolloin englantilaiset portterit ”esiteltiin” Baltian suunnalla. Niitä ruvettiin sitten valmistamaan mm. Latviassa, Virossa, Liettuassa, Suomessa, Puolassa ja Venäjällä.
Ulkonäkö: Vaalean ruskeasta, jopa pikimustaan. Yleensä erittäin tumman ruskea.
Maku: Makea, karamellinen/toffeinen, tummia hedelmiä ja paahteisuutta. Makumaailmassa on viitteitä englantilaisesta portterista ja Imperial Stouteista.
Olutsuositus: Stallhagen Baltic Porter
Lasisuositus: Spiegelau Stout
Ruokasuositus: Savustettu tai grillattu liha/makkara.
---


Barley Wine
Info: Alunperin Englannista lähtöisin oleva oluttyyli. Barley Winet sisältävät reilusti alkoholia (7 -15 %). Barley Winejä on periaatteessa kahta erilaista: American Barley Wine ja English Barley Wine. Amerikkalainen versio keskittyy enemmän voimakkaaseen humalointiin, kun taas englantilaisessa on maltaisuus ja humalointi hyvin tasapainossa.
Ulkonäkö: Värityksessä vaihtelua, mutta kupari, punertava ja jopa tumman ruskea.
Maku: Makean maltainen, hedelmäinen, voimakkaasti humaloitu ja jopa portviinimäinen.
Olutsuositus: Stone Old Guardian, Anchor Old Foghorn, Sierra Nevada BigFoot Ale ja Stadin American Barley Wine
Lasisuositus: Snifter (Spiegelau Tulip)
Ruokasuositus: Nautiskelu- tai jälkiruokaolut.
---


Belgityylinen ale

Info: Belgityylisistä Ale –oluista puhuttaessa niillä tarkoitetaan alle 7 % belgityylisiä pintahiivaoluita. Hiivaisuus on yksi pääelementtejä, joka näissä Belgityylisissä Aleissa on esillä. Nämä oluet voivat olla vaaleita tai tummia, suodatettuja tai suodattamattomia. Suodattamattomissa on hiiva mukana pullossa ja näin käyminen jatkuu pullossa.
Ulkonäkö: Yleensä väritys on vaalean kultainen, mutta myös tummempia Belgi Aleja löytyy.
Maku: Pääelementti on Belgialainen hiiva. Mausteisuus ja hedelmäisyys ovat myös yleisiä piirteitä.
Olutsuositus: Orval, Ruosniemen Sihteeri ja Chimay Dorée
Lasisuositus: Tulppaani tai pikari (Spiegelau Tulip)
Ruokasuositus: Liharuoat, kuten lammas ja juustot esim. Gouda.
---


Belgityylinen vahva ale

Info: Nämä Belgityyliset Vahvat Alet ovat pääsääntöisin yli 7 % belgityylisiä pintahiivaoluita. Belgityylisten Alejen tavoin näissä vahvoissa Aleissa on myös belgialainen hiiva hyvin esillä. Oluttyylinä tämä on erittäin laaja kokonaisuus, johon mahtuu monen värisiä ja makuisia oluita. Korkea alkoholipitoisuus tarjoaa lämmittävän tunteen jo muutaman hörpyn jälkeen. Nämä Vahvat Alet ovat yleensä pullossa käyviä ja niitä voidaan hyvällä menestyksellä kypsyttää myös kellarissa. Belgialaiset panimot eivät käytä tätä Belgityylinen Vahva Ale (Belgian Strong Ale) –nimitystä oluistaan vaan se on Beer Judge Certification Program (BJCP) –organisaation ja amerikkalaisten panimoiden käyttöön ottama termi kuvailla vahvoja belgialaisia oluita.
Ulkonäkö: Väriltään vaaleasta kultaisesta aina tumman ruskeaan asti.
Maku: Mausteisuus, hiivaisuus ja hedelmäisyys ovat kolme päämakua.
Olutsuositus: Kolmikko Rochefort 8, Chimay Blue ja Struise Pannepot ovat näitä tummempia yksilöitä. Duvel, Achel 8 Blond ja La Chouffe muodostavat sitten vaaleamman loistavan kolmikon.
Lasisuositus: Tulppaani tai pikari (Spiegelau Tulip)
Ruokasuositus: Nautiskeluoluena juustojen kanssa tai ilman.
---


Bitter
Info: Tunnetuin ja yleisin Brittityylinen oluttyyli. Bitterit ovat pintahiivaoluita, joissa katkeruus on pääosissa. Alkoholiprosentiltaan nämä Bitterit eivät ole hirveän voimakkaita ja yläraja menee siinä 5 % paikkeilla. Siitä ylöspäin mentäessä puhutaan jo ESB:stä (Extra Special Bitter).
Ulkonäkö: Kullanvärisestä aina kuparin väriseen.
Maku: Katkeruus, hedelmäisyys,
Olutsuositus: Moor Revival, Fuller's Chiswick Bitter ja Salopian Darwin’s Origin
Lasisuositus: Pint (Spiegelau Lager)
Ruokasuositus: Fish & Chips tai sitten heität työpäivän jälkeen Pintti tuopillisen janojuomana kurkusta alas.
---


Black IPA
Info: Black IPA (India Pale Ale) edustaa melko uutta oluttyyliä. Nykyisin panimot yhdistävät paljon oluttyylejä ja silloin syntyy esimerkiksi tällainen tumma ja paahteinen IPA. Näissä oluissa yhdistyy Stouteista tyypillinen paahteisuus ja Ipojen tyypillinen voimakas humalointi. Nämä Black IPAt ovat parhaimmillaan, kun on saatu paahteisuus ja humalointi hyvin tasapainoisesti yhteen, eikä kumpikaan ominaisuus hyökkää esille liikaa. Tämä tyylilaji tunnetaan myös nimellä Cascadian Dark Ale.
Ulkonäkö: Väriltään tumman ruskeasta aina pikimustaan.
Maku: Paahteisuus, sitrusmainen humalointi, hedelmäinen ja jopa yrttinen.
Olutsuositus: Hornbeer Hophorn, BrewDog Libertine Black Ale, Hiisi Pläkki, Mikkeller Sort Gul ja Camba Imperial Black IPA
Lasisuositus: Tulppaani (Spiegelau IPA tai Spiegelau Tulip)
Ruokasuositus: Homejuusto, suklaiset leivonnaiset ja ihan nautiskeluoluena.
---


Brown Ale

Info: Brown Ale on alunperin brittiläinen pintahiivaoluttyyli, mutta myös suosittu olut yhdysvaltalaisten painimoiden kesken. Tästä onkin periaatteessa kaksi alatyyliä English Brown Ale ja American Brown Ale. Suurin ero näiden välillä on, että jenkkityylisissä Brown Aleissa on reilummin käytetty humalointia, jonka käyttö ei kuitenkaan ole voimakasta, vaan hyvin hillittyä. Brittityylisestä tulee yleensä pähkinäisyyttä esille, kun taas jenkkityylissä on enemmän karamellista mallasta. Suosittu oluttyyli brittien saarilla 1700 –luvulla ja nyt muutaman vuosikymmenen aikaan alkanut taas nousemaan suosioon.
Ulkonäkö: Punaruskeasta tummaanpunaruskeaan.
Maku: Karamellimallasta, pähkinää, pientä paahteisuutta, jopa pientä suklaisuutta ja makeaa toffeeta.
Olutsuositus: Anchor Brekle’s Brown
Lasisuositus: Pint (Spiegelau Lager)
Ruokasuositus: Pihvi, gouda –juusto ja pähkinät


Täältä pääset Jaskan Olut ABC:n etusivulle!

tiistai 26. elokuuta 2014

Arvioinnissa Rönnvikin Tumma ja Rönnvikin Vaalea



Yleistä: Nyt niitä vihdoin ja viimein saa. Nimittäin Olutpajan oluita. Olutpaja on perustettu vuonna 2009, mutta nyt vuonna 2014 tuli ensimmäiset oluet myyntiin. Panimo sijaitsee Rönnvikin Viinitilalla ja panimon toiminnasta vastaa panimomestari Timo Jukka. Timo hommasi panimolaitteet Yhdysvalloista ja sopiva sijainti panimolle löytyi Laitikkalasta (tarkemmin Pälkäne) Rönnvikin Viinitilan yhteydestä. Nämä nyt maistelussa olevat Tumma ja Vaalea kuuluvat Rönnvik –olutsarjaan, jossa on hieman helpommin lähestyttäviä oluita. Jatkossa panimolta tulee myös Olutpaja –nimeä kantava olutsarja, jossa sitten tulee olemaan ainakin jenkkityylisiä pintahiivaoluita.

Ensimmäisen kerran kun kuulin näistä oluista, niin ajattelin että onpas tylsää. Sieltä tulee Tumma Lager ja Vaalea Lager. Sitten kun rupesin asiaa tarkemmin selvittämään, niin ei vaikuttanutkaan enää tylsältä. Rönnvikin Tumma on nimittäin Altbier ja Vaalea on Kölsch. Saksalaistyylisiä oluita, joita ei hirveästi Suomessa ole saatavilla ja ei ainakaan suomalaisen panimon valmistamana.

Otetaanpas ensin maistoon Rönnvikin Tumma.

Rönnvikin Tumma

Olutopas.info - Arvio 

Panimo: Olutpaja

Maa: Suomi

Tyyli: Altbier

Voltit: 4,2 %

Ulkonäkö: Nelisenttinen vaahto ja väriltään tumma kuparinruskea.

Tuoksu: Tuoksultaan pähkinäinen, puumainen ja hieman paahteinen. Leipäistä maltaisuutta on melko reilusti.

Maku: Maultaan mennään samalla linjalla kuin tuoksu. Kevyen oloinen, mutta ei huonolla tavalla.

Tuomio: Erittäin maistuva olut, jossa ei mukana turhia kikkailua, vaan toimivaa perus tekemistä. Puhdas olut, jota voisi kiskaista vaikka useammankin. Helppo juotavuus ja virheetön makumaailma tarjoavat nautinnollisen oluthetken.

Kyllä/Ehkä/Ei: Kyllä! Varmasti tulen toistekin ostamaan. Jos maistuu tyylipuhdas olut, jossa ei mitään turhia juttuja mukana, niin eikun sininen puteli maistoon.

Mistä: 60’s Palaver (Joensuu)



Pisteet:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 3/5
Yleisvaikutelma: 14/20
Yhteensä: 35/50
Kolme sanaa: Tyylipuhdasta ilman kikkailua!
---

Ja sitten maistoon Rönnvikin Vaalea…


Rönnvikin Vaalea

Olutopas.info - Arvio 

Tyyli: Kölsch

Voltit: 4,2 %

Ulkonäkö: Neljän sentin vaahto ja väriltään kirkas kultainen.

Tuoksu: Tuoksussa ruohoisuutta, viljaista maltaisuutta ja hedelmiä. Myös pientä kukkaisuutta havaittavissa.

Maku: Niin kuin Rönnvikin Tumma, niin tämä Vaaleakin on maultaan hyvin tuoksunsa mukainen. Puhdas makumaailma on viljaisan maltainen ja hedelmäinen. Ruohoisuutta. Kevyt muttei millään tapaa vetinen.

Tuomio: Rönnvikin Vaalea on Tumman tapaan laadukas ja tyylipuhdas olut, josta ei moitteita löydy. Hieno ja laadukas olut. Toimii varmasti ruoan kanssa, kuin myös janojuomana.

Kyllä/Ehkä/Ei: Kyllä! Ehdottomasti tulee ostettua myös uudestaan.

Mistä: 60’s Palaver (Joensuu)




Pisteet:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 3/5
Yleisvaikutelma: 14/20
Yhteensä: 34/50

Kolme sanaa: Tyylipuhdasta ilman kikkailua!





Yhteenvetona Rönnvikin oluista voikin sanoa, että kumpikin olivat erittäin hyvin onnistuneita oluita ja tykkäsin kummastakin. Kun peruselementit on hyvin kohillaan, niin siinä ei tarvita erikoisia kikkailua, että oluesta tulee hyvä. Kumpikaan näistä ei tule erottumaan, jolloin erityisellä ominaisuudella, vaan juurikin sillä perus hyvällä ja laadukkaalla tekemisellä. Kumpikin olut olivat hyvin balanssissa. Mielenkiinnolla odottelen myös muita Olutpajan oluita.

Huom. Yleistä tekstin lähteenä käytetty Suomalaiset pienpanimot -kirjaa, jonka kirjoittanut Santtu Korpinen ja Hannu Nikulainen.

maanantai 25. elokuuta 2014

Olut Expo Finland - Näytteilleasettajat

Löysin tuossa äskettäin Olut Expo Finlandin Facebook -sivuilta tämän hetkisen näytteilleasettajalistauksen. Tällä hetkellä tapahtumaan on listan perusteella saapumassa 32 näytteilleasettajaa. Tulen muokkaamaan listaa jos lisäyksiä/muutoksia tulee vastaan.


Tapahtumapaikka: Kaapelitehdas Helsinki
Tapahtuma-aika: 24.-26.10.2014

Arcus Finland http://arcusfinland.com
 

Aussie Bar International http://aussiebar.net
 

Beer Hunters http://www.beerhunters.fi
 

Beverage Partners Finland http://www.bpf-finland.fi
 

Brew Seeker http://www.brewseeker.fi
 

Brewcat http://www.brewcat.fi
 

Bryggeri Helsinki http://bryggeri.fi
 

Diamond Beverages http://www.diamondbeer.com
 

Edrington Finland http://www.edrington.fi
 

Finex Beer
 

Hartwa-Trade http://www.hartwa-trade.fi
 

Hiisi Panimo http://panimohiisi.fi
 

Iso-Kallan Panimo http://www.isokallanpanimo.fi
 

Kyrö Distillery http://www.kyrodistillery.com
 

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas http://laitilan.com
 

Maku Brewing http://www.makubrewing.com
 

Mallaskosken Panimo http://www.mallaskoski.fi
 

Malmgård http://malmgard.fi
 

Moestue & Cask http://www.finewinefinland.com
 

Moet Hennessy Finland http://www.mhfinland.com
 

Pernod Ricard Finland http://pernod-ricard-finland.com/fi/age_verify
 

Rekolan Panimo http://www.rekolanpanimo.fi
 

Ruosniemen Panimo http://www.ruosniemenpanimo.fi
 

Saimaan Juomatehdas http://www.saimaanjuomatehdas.fi
 

Servaali http://www.servaali.fi
 

Sinebrychoff http://www.sinebrychoff.fi
 

Sori Brewing http://www.soribrewing.com
 

Stallhagen http://www.stallhagen.com/en/
 

Suomenlinnan Panimo http://www.panimo.com
 

Uniq Drinks Finland http://www.heinojuomat.fi
 

Vakka-Suomen Panimo http://www.vasp.fi/fi/
 

Vinoble http://www.vinoble.net


Lisätietoja: Olut & Viski Expo Finland 2014 - Haastattelu

Struise Black Albert

Struise Black Albert

Olutopas.info - Arvio 

Yleistä: Edellinen olutarvioni käsitteli Imperial Stoutia, joten tässäkin arviossa pysytään samassa oluttyylissä ja maistelupaikkana samainen 60’s Palaver. Black Albert on belgialaisen Struise –panimon valmistama Imperial Stout. Aikaisemmin en ole tainnut edes maistaa belgialaista Imperial Stoutia, joten siinäkin määrin jo kiinnostava olut. Struise on panimona erittäin arvostettu ja esimerkiksi aikaisemmin heidän oluista maistamani Struise Pannepøt - Old Monk’s Ale - Pannepeut vuosimallia 2007 oli niin hieno, etten saanut arviota edes sanoiksi kuvattua, vaan koko olut meni nautiskellessa ilman mitään muistiinpanoja.

Black Albert on nimetty Belgian kuningas Albert II mukaan ja valmistettu kunnianosoituksena yhdelle Yhdysvaltojen parhaalle pubille nimeltä Ebenezer’s Pub. Tästä pubista löytyy erittäin laajakattaus belgialaisia oluita ja paljon muitakin oluita. Black Albert on valmistettu 100 % belgialaisilla raaka-aineilla. Etiketin on suunnitellut Beautiful Freak Tattoo.

Black Albert ei ole mikään kevyt keitto, vaan 13 -prosenttinen ja 100 EBUinen imperiaalinen oluttapaus. Katsotaan, kuinka se maistuu!!!

Panimo: Struise

Maa: Belgia

Tyyli: Imperial Stout

Voltit: 13 %

Katkerot: 100 EBU

Väri: 160 EBC

Ulkonäkö: Olut kaatuu lasiin reilusti vaahdoten. Vaahto on väriltään ruskeaa ja olut on pikimusta.

Tuoksu: Tuoksu on tiukka pakkaus kahvia, suklaata ja sokerista makeutta. Kylläpä tuoksuu hyvältä.

Maku: Maultaan makea, paksuhko, mokkainen ja suklainen Imperial Stout. Kandisokeria. Pehmeän makuinen ja alkoholi on pelottavan hyvin taustalla.


Tuomio: Loistava Imperial Stout, jossa tiukka 13 prosenttia alkoholia on aivan piilossa. Makea jälkiruoka- ja nautiskeluolut. Kyllä näköään Belgiassa onnistuu myös tämän tyyliset oluet.

Kyllä/Ehkä/Ei: Kyllä! Varmasti tulee maistettua uudestaankin. Suosittelen maistamaan.

Mistä: 60’s Palaver (Joensuu)

Pisteet:
Tuoksu: 9/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 9/10
Suutuntuma: 5/5
Yleisvaikutelma:17/20
Yhteensä: 44/50

Kolme sanaa: Mahtava, makea, jälkiruoka





sunnuntai 24. elokuuta 2014

Hornbeer The Fundamental Blackhorn

Hornbeer The Fundamental Blackhorn

Olutopas.info - Arvio 

Yleistä: Alku viikosta tuli 60’s Palaveriin muutamia kiinnostavia oluita, joten pitihän sitä käydä niitä maistelemassa. Yksi näistä kiinnostavista oluista on tämä tanskalaisen pienpanimon Hornbeerin 10 prosenttinen Imperial Stout. Tämän oluen valmistuksessa on käytetty hunajaa ja se on kypsytetty tammitynnyrissä. Humalointi on hoidettu melko rankalla kädellä ja EBUja on huimat 120. Muutamien vuosien sisällä tämä Blackhorn on saavuttanut myös lukuisia palkintoja ja on Olutoppaassa ja Ratebeerissa kärkisijalla Hornbeerin oluista.

Hornbeer on sellainen panimo, jolta en ole päässyt montaakaan olutta maistamaan, mutta ainakin panimon valmistama Black IPA nimeltä Hornbeer Hophorn oli kyllä mainio olut.

Panimo: Hornbeer

Maa: Tanska

Tyyli: Imperial Stout

Voltit: 10 %

Katkerot: 120 EBU

Väri: 95,4 EBC



Ulkonäkö: Pikimusta olut, joka vaahtoaa tosi paljon. Hetkessä lasi on täynnä ruskeaa kuohkeaa vaahtoa. Vaahto on melko pitkäkestoinen ja jättää lasin reunat lähes täyteen pitsiä.

Tuoksu: Tuoksu on pullollaan aromeja. Löytyy mokkaista kahvia, paahteisuutta, lakritsia ja suklaata. Voimakas humalointi tunkeutuu sieraimiin vahvasti. Pientä maanläheisyyttä havaittavissa.

Maku: Maussa ensimmäinenä suuhun räjähtää voimakas greippinen humalointi ja sitten tulee tumma suklaa. Kahvia on mutta melko vähän ja se on pehmeän mokkamaista. Paahteisuus on yllättävän paljon kadoksissa, kun kuitenkin tuoksussa sitä oli melkoisesti. Kuivahkon oloinen. Tämän oluen humalointi on tajunnan räjäyttävän korkea ja oikein suussa paukkuu, kun tätä maistelee.

Tuomio: Tämä voisi myös hyvinkin olla Imperial Black IPA. Humalointi on kuitenkin tämän oluen selkein piirre. Loistava vahvasti humaloitu Imperial Stout.


Puolen litran pullo sopii jaettavaksi kaverin kanssa tai pitkäksi nautiskeluhetkeksi itsekseen. Imperial Stoutit on sellaisia oluita, jotka nautitaan melko huoneenlämpöisinä. Tässä kuitenkin kannattaa kokeilla, että otat ekan pikku lasillisen maistoon melko viileänä. Näin tunnet greippisen humaloinnin tykityksen ja saat juuri tiukan Black IPA makuelämyksen. Sitten annat hieman juoman lämmetä ja sieltä alkaa paljastua monipuolinen makumaailma täynnä kahvia, suklaata yms.


Tässä vielä oma nyrkkisääntö Imperial Stoutien ja lukuisten muiden oluiden maisteluun, jotka on parhaillaan nautittavissa melko lämpimänä.

0,33 l pullo: 30 min. jääkaapissa
0,50 l pullo: 45 min. jääkaapissa
0,75 l pullo: tunti jääkaapissa

En ole ikinä ruvennut mittaamaan lämpötiloja, mutta olen kokenut, että tuolla yksinkertaisella ohjeella pääsee aika hyvin lähelle oikeita lämpötiloja.

Ostanko jatkossa: Uskon, että tulen ostamaan joskus uudestaan. Suosittelen Imperial Stoutien ja Black Ipojen ystäville.

Mistä: 60’s Palaver (Joensuu)

Pisteet:
Tuoksu: 9/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 9/10
Suutuntuma: 4/5
Yleisvaikutelma: 17/20
Yhteensä: 43/50

Kolme sanaa: Imperial Black IPA :)


keskiviikko 20. elokuuta 2014

Tuliaisia Alaskasta - Silver Gulch Brewing kolmikko


Tämän viikon maanantaina isäukkoni tuli käymään kylässä ja toi tuliaisia Alaskan matkaltaan. Tuliaiset koostuivat kolmesta olutpullosta, jotka olivat Silver Gulch Brewing –nimisen panimon valmistamia. Tämä kyseinen panimo mainostaa itseään Amerikan pohjoisimpana panimona (America's Most Northern Brewery). Aikaisemmin en ollut edes kuullut tästä panimosta, joten mielenkiinnolla otin tuliaiset vastaan. Tässä kolmen oluen setissä oli Amber Ale, Amber/Wiener Lager ja Porter.

Isäukko ja Alaskan saaliita
Pulloissa kiellot, ettei saa lentokoneessa korkata!

Isäni kehui tuota Amber Alea aivan vuolaasti ja nämä olivat kovia sanoja lagermieheltä. Amber Ale tyylilajina on itselleni maistunut hyvin jo pitkän aikaa, joten se ehkä tästä setistä eniten kiinnosti. Ruvetaanpas sitten maistelemaan näitä oluita ja ensimmäisenä testiin…


Silver Gulch Copper Creek Amber Ale

Yleistä: American Amber Ale hopped with Willamette hops (pronounced “Will-Am-it”) the most widely grown hop in America. Giving it a mild, pleasant and mildly spicy aroma.

Tyyli: Amber Ale

Voltit: 4,8 %

Katkerot: 33 EBU

Ulkonäkö: Kolmen sormen korkuinen hieman pitsiä lasin reunoille jättävä pieni kuplainen olut, joka väriltään kuparin punainen ja kirkas.

Tuoksu: Tuoksussa karamellimallasta ja puumaisuutta. Hieman tunkkainen.

Maku: Maussa makeaa karamellimallasta ja britti oluista tuttua puumaisuutta. Hieman vetisen oloinen. Enemmän tulee mieleen brittibitterit ja ESB:t kuin Amber Ale.

Tuomio: Erikoinen Amber Ale, josta sokkona ei kyllä olisi osannut tyylilajia oikein sanoa. Ei mikään erityisen hyvän makuinen. Vetisyys häiritsee.

Pisteet:
Tuoksu: 5/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 5/10
Suutuntuma: 2/5
Yleisvaikutelma: 10/20
Yhteensä: 26/50
---

Silver Gulch Fairbanks Lager

Yleistä: An amber hued Munich Vienna Lager hopped with traditional noble hops complementing the slight caramel aroma of six different malts to give a soft and elegant finish.

Tyyli: Amber Lager/Wiener

Voltit: 5,6 %

Katkerot: 18 EBU

Ulkonäkö: Parin kolmen sentin vaahdolla varustettu oranssinvärinen kirkas olut.

Tuoksu: Tuoksultaan miedon maltainen, makeahko.

Maku: Maultaan makean maltainen ja pähkinäinen. Metallisuuttakin melko reilusti puskee esille.

Tuomio: Perus hyvä lager, mutta ei aiheuta suuria riemun kiljahduksia.

Pisteet:
Tuoksu: 5/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 6/10
Suutuntuma: 3/5
Yleisvaikutelma: 12/20
Yhteensä: 29/50
---

Silver Gulch Pick Axe Porter

Yleistä: This moderately sweet satisfying deep ruby hued ale has a rich, malty flavor. Pacific Northwest Cascade hops enhance the distinctive citric aroma from the hops.

Tyyli: Portteri

Voltit: 4,8 %

Katkerot: 25 EBU

Ulkonäkö: Reilu kahden sormen mittainen lyhyt kestoinen vaahto. Väriltään kirkas Coca-Cola.

Tuoksu: Tuoksultaan makea, paahteinen ja maanläheinen. Pähkinäisyyttä ja leipäisyyttä.

Maku: Maultaan kuiva paahteinen ja makea. Omaan makuuni liian makea portteri. Suklaata taustalla ja jää kyllä pahasti vetiseksi.

Tuomio: Ei kyllä ollut kummoinen Portteri.

Pisteet:
Tuoksu: 5/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 5/10
Suutuntuma: 2/5
Yleisvaikutelma: 11/20
Yhteensä: 26/50
---

Loppuyhteenveto: Kyseiset oluet eivät olleet maultaan mitään erityisiä, mutta aina on mielenkiintoista päästä maistamaan itselleen uuden panimon oluita. Kiitoksia isäukolle näistä pulloista :)


tiistai 19. elokuuta 2014

Olut Expo Finland 2014 - Haastattelu

Lokakuun 24.-26 päivä Helsingin Kaapelitehtaalla on tapahtuma nimeltä Olut Expo Finland 2014. Tämä tapahtuma on jatkoa viime vuoden Suomen OlutExpo 2013 tapahtumalle. Haastattelin tapahtuman järjestäjää Mikki Nymania tämän vuoden tapahtuman tiimoilta. Alta löytyy haastattelun tulos.

JaskanKaljat pyrkii tänä vuonna selvittämään mahdollisimman paljon näytteilleasettajien juomalistoja ja kertomaan muutakin infoa. Pyrin parhaimpani mukaan selvittämään, että minkälaisia juomia näytteilleasettajat tänä vuonna tapahtumaan tuovat. Oluiden lisäksi tapahtumassa on suuressa roolissa myös viskit ja siinä minua tulee auttamaan mushiMALT –blogin Nikolas, joka pyrkii myös omassa blogissaan julkaisemaan viskilistoja. Itse en tiedä viskeistä mitään, joten on luontevaa antaa asiaan perehtyneen ihmisen hoitaa se puoli.


Kerro lyhyesti mikä on Olut & Viski Expo Finland 2014 –tapahtuma?
Suomen kattavin panimo- ja tislaamotuotteita esittelevä asiapitoinen messutapahtuma, niin kuluttajille kuin alan ammattilaisille. Toista vuotta saapuu paikalle Suomen kiinnostavimmat panimot sekä maahantuojat, esitellen kauden uutuuksia sekä tuttuja klassikoita.

Milloin tapahtuma on ja missä?
Helsingin Kaapelitehtaalla lokakuu 24.-26. Päivä, perjantaista sunnuntaihin.

Viime vuonna oli tapahtuman nimi Suomen OlutExpo ja tänä vuonna Olut & Viski Expo. Miksi näin?
Tapahtuman virallista toiminimeä uudistettiin kuvaamaan tapahtumaa paremmin, onhan viskien läsnäolo määrällisesti erittäin merkittävä tekijä tapahtumassa.

Kuinka paljon on tähän mennessä ilmoittautunut näytteilleasettajia?
Tilat osastoille on loppuunmyyty nyt elokuun alussa, ja näytteilleasettajien yhteismäärä on kasvanut viime vuodesta yli kolmeenkymmeneen.

Ketkä ovat ilmoittuneet mukaan?
Virallinen lista lopullisessa muodossa tullaan julkaisemaan hyvin pian tapahtuman facebook sivuilla: ”Olut & Viski Expo Finland”

Onko vielä tulossa lisää ja mm. ketä?
Jos pystymme ratkaisemaan tilaan liittyvät ongelmat, voimme ehkä saada mahtumaan muutama toimija lisää. Keskustelut esimerkiksi Viron pienpanimoliiton kanssa on kesken.

Kuinka tapahtuma tulee eroamaan viime vuotisesta tapahtumassa, joka oli ensimmäinen kerta, kun tämä Expo järjestettiin?
Suurimmat erot viimevuotiseen tapahtumaan tulevat näkymään näytteilleasettajien innostuneisuuden ansiosta, tulemme näkemään paljon parempaa ja näkyvämpää tuotteiden esittelyä.

Onko joitain virheitä otettu viime vuodesta opiksi ja kuinka näitä on lähdetty korjaamaan.
Asiakaspalautteiden ansiosta olemme muokkaamassa tapahtuman ruokatarjontaa, aukioloaikoja, mobiiliäänestystä, tuotteista ennakkoon tiedottamista, ja paljon muita asioita on hiottu.

Paljon maksaa tapahtuman liput ja kuinka tapahtumassa hoidetaan juomien maksaminen?
Pääsylippu ovelta sisältäen narikan ja tasting lasin käyttöön pysyy saman hintaisena kuin viime vuonna eli 15€ perjantaina ja lauantaina, sunnuntain aukioloajan ollessa lyhyempi hinta on vain 10€. Ennakkolippujen hinnat ovat vielä hetken auki, johtuen neuvotteluista eri myyntikanavien kanssa.

Tänä vuonna Helsingin Suuret Oluet Pienet Panimot –tapahtumasta syntyi ”vesikohu”, kun sisäänkäyntiportilla takavarikoitiin vesipulloja ja sisäpuolella asiakkaat joutuivat vettä halutessaan ostamaan lämpimiä puolen litran vesipulloja kahdella eurolla. Kuinka te tulette hoitamaan vesitarjoilun tapahtumassa?
Anniskelutapahtumiin kun ei saa tuoda omia nesteitä mukana, on erityisen tärkeää että vesihuolto on hoidettu mahdollisimman hyvin. Tulemme myymään eri puolilla tapahtumaa kylmäksi jäähdytettyä hiilihapotonta lähdevettä 0,5L muovipulloissa, ja tietysti pyrimme mahdollisimman alhaiseen hintaan koska kyseessähän on vain lisäpalvelu asiakkaille vaikka tärkeä.

Onko tapahtumaan luvassa minkälaista ohjelmaa mm. musiikkia tai luentoja?
Musiikkia ei ole luvassa ei missään muodossa, mutta erinomaisia ja mielenkiintoisia tietoiskumaisia luentoja on luvassa jälleen runsaasti.

Miksi kannattaa tulla tänä vuonna Olut & Viski Expoon?
Tänä vuonna kävijät pystyvät toteamaan kuinka hyvin Kaapelitehdas voi toimia tämän tyyppisen tapahtuman näyttämönä, luvassa on todella näyttävä areena tulla tekemään makujen löytöretki.




maanantai 18. elokuuta 2014

Jaskan pikaiset - Evil Twin Brewing Hipster Ale

Evil Twin Hipster Ale

Olutopas.info - Arvio 

Fiilikset: Sitten olisi vuorossa arvio Hipsteri oluesta. Tämä Hipster Ale on Evil Twin Brewing –panimon valmistama olut, joka on pantu Two Roads Brewing –panimon laitteilla. Kyseessä on 5,5 prosenttinen American Pale Ale. Aikaisemmin olen Evil Twiniltä maistanut ainoastaan Imperial Stoutin nimeltä Evil Twin Christmas Eve at a New York City Hotel Room. Tämä pullo tuli Ruotsin puolelta Systembolagetista. Loistava IS, joka muistaakseni oli viime vuonna Systembolagetin jouluolutvalikoimassa.


Nyt kuitenkin maistelussa visuaalisesti hienon ulkomuodon omaava tölkki, jossa komeilee sanat Hipster Ale. Lueskelin Hikipediasta hipsterin määritelmän ja en voi omalta kohdaltani allekirjoittaa kuuluvani tähän ihmislajikkeeseen. Siltikin uskalsin ottaa tölkin maistoon ja sieltähän kuoriutui oikein maistuva American Pale Ale.



Parin sormen mittainen kuohkea pieni kuplainen pitsiä lasin reunoille jättävä vaahto.  Vaalean keltainen. Tuoksu pursuaa jenkkihumalia ja päällimmäisenä greippiä.

Maultaan vahvan greippinen ja taustalta tulee esille mukavasti makeaa maltaisuutta.
Tällaista olutta ihanne maailmassa vois hakea kaupasta sixpackin ja lähteä vaikka rannalle istuskelemaan. Tätä vois vetää naamaansa vaikka tölkistä suoraan. Erittäin hyvä APA.



Mistä: Olutravintola 60’s Palaver (Joensuu).
Kannattaako: Olit sitten hipsteri tai et, niin kannattaa ottaa maistoon. Greippisen APAn ystäville.
Pisteet: 38/50

Tähän loppuun vielä suomalaisen televisioviihteen kiistattoman kuninkaan Riku Rantalan hipsterikani –resepti. Ja videolla kohdassa 5:45 legendaarinen lausahdus ”hipppsterin perkele!”

Youtube: MadCook ja Hipsterikani