keskiviikko 4. helmikuuta 2015

TIEDOTE - Saimaan Juomatehdas: Mainostulkintamme perustuu Valviran antamiin ohjeisiin


LEHDISTÖTIEDOTE 4.2.2015
Vapaa julkaistavaksi heti

Saimaan Juomatehdas: Mainostulkintamme perustuu Valviran antamiin ohjeisiin

Saimaan Juomatehdas vakuuttaa saaneensa Valviralta suoran vastauksen, että mikkeliläisen kuljetusyhtiön ei tarvitse poistaa jakeluautojensa kyljissä olevia Saimaan Juomatehtaan teippauksia. Panimoyhtiön varatoimitusjohtaja Jussi Laukkanen toteaa uuden alkoholimainontaa koskevan lainsäädännön sisältävän niin paljon tulkinnan mahdollisuuksia, että uusia lakiin perustuvia käytäntöjä joudutaan todennäköisesti hakemaan vielä pitkään. 

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ja sen jäsenyritykset tapasivat Valviran edustajat viime marraskuussa kaksi kertaa. Tilaisuuksissa käsiteltiin tämän vuoden alusta voimaan tulleen alkoholimainontaa koskevan lain tulkintoja. Valvira toi esille peruslähtökohdan, että alkoholimainokset jakeluautoissa ovat kiellettyjä. Valvira perusteli kieltoa sillä, että panimoiden teippaukset ovat julkisella paikalla harjoitettua mainontaa, joka kohdistuu suurelle yleisölle.

Sen sijaan Valvira lakimies toi esille, että erikoistapauksissa mainonta olisi jatkossakin sallittua. Panimoliitto teki tapaamisessa keskustelluista asioista muistion jäsenyrityksilleen. Muistio perustuu Valviran lakimiesten tapaamisessa antamiin tulkintoihin ja ohjeisiin. Muistiossa todetaan Valviran kertoneen, että tietyissä tapauksissa mainosteippaukset ovat jatkossakin sallittuja.

”Jos rekka ei jakele juomia, niin voi ajaa mainokset kyljissä. Alkoholimainoksia saa olla ulkopuolisen rekassa. Jos jakeluyrittäjä ei saa korvausta panimolta, eikä jakele panimon tuotteita, niin hän saa ajaa alkoholimainoksilla varustettua rekkaa”, Panimoliiton muistiossa kirjoitetaan.

Laukkanen kertoo, että hän kysyi vielä täsmentävästi tilaisuudessa läsnä olleelta Valviran lakimieheltä jakeluautojen teippauksista. 

”Kerroin lakimiehelle, että paikallisen jakeluyrittäjän rekassa on Saimaan Juomatehtaan teippaukset, joissa on oluttölkkiemme kuvia, ja että rekka ei kuljeta pääasiassa meidän tuotteita eikä jakeluyrittäjä saa korvausta meiltä. Kysyin, saavatko teippaukset olla myös tulevaisuudessa. Lakimiehen vastaus oli kyllä”, Laukkanen sanoo.

Saimaan Juomatehdas kertoi keskiviikkoaamuna sekä tiedotteessaan että yhtiön avaamalla blogisivulla, että Valvira on antanut luvan jatkaa entisillä olutteippauksilla. Valvira on kiistänyt useassa tiedotusvälineessä panimoyhtiön väitteet. Valviran alkoholihallinnon ohjauksesta vastaava Kari Kunnas kommentoi julkisuudessa, että kyse on panimoyhtiön puhtaasta markkinointitempauksesta.

”Voin suoraan sanoa, että he eivät ole meiltä lupaa saaneet, koska me emme tällaista lupaa voi edes alkoholilain mukaan antaa. Tämä on ihan täysi ankka siltä osin, Kunnas sanoi Uudelle Suomelle (4.2.2015) antamassaan haastattelussa.

Laukkanen sanoo, että itse asia ei muutu miksikään, käsitetäänkö Valviran lakimiehen antama ohje teippauksen laillisuudesta luvaksi vai joksikin muuksi. Hän kertoo saaneensa kuitenkin yksiselitteiseen kysymykseensä myönteisen vastauksen.

”Tämä on jälleen hyvä esimerkki niistä lukuisista tulkinnanvaraisista asioista, joita uusi mainontalaki sisältää. Ei ole meidän eikä viranomaisenkaan syytä, että laki on huono ja sisältää monelta kohdin tulkintaepäselvyyksiä”, Laukkanen huomauttaa.

Saimaan Juomatehtaan alkuperäinen blogikirjoitus on luettavissa: www.saimaanjuomatehdas.fi/blogi

Lisätietoja antaa: 

Jussi Laukkanen, varatoimitusjohtaja,
jussi.laukkanen@saimaanjuomatehdas.fi,
puh. 050 491 4480

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti