torstai 13. elokuuta 2015

Helsinki SOPP2015 - Lauantain fiilikset


Helsingin Suuret Oluet Pienet Panimot –tapahtuman lauantai aloitettiin ystäväni Antin kanssa käymällä syömässä lounasta Ravintola Vltavassa. Aikaisempaa kokemusta minulla ei ollut paikasta, mutta Antin suosituksen perusteella suunnistimme sinne. Ruokana jättihotdog ja ruokajuomana Pilsner Urquell.

Vltavan Pikador & Pilsner Urquell

Siitä sitten vatsat täynnä suuntasimme festarialueelle. Meillä oli Antin kanssa jo jonkin aikaa ollut perinteenä, että jokaisen oluttapahtuman viimeinen päivä aloitetaan Ruosniemen Panimon Sihteerillä ja tämäkään kerta ei tuonut poikkeusta.

Ruosniemen Sihteeri Blond on viimeisen päälle virkistävä olut, joka sopivasti kevyt ja reilusti belgihiivainen.
Perinteet kunniaan. Treffit Sihteerin kanssa :)
Tapaaminen Sihteerin kanssa oli ohi ja kumpaisenkin olutsoturin suut mielivät jotain rapsakkaa juotavaa. Tähän ainut oikea valinta oli Panimoravintola Plevnan Petolintu Pils. Aivan pettämätön tuote ja juuri sopiva juoma helteiseen päivään.




Petolinnun jälkeen Hopping Brewstersin tiskiltä itselleni lasiin Warthog IPA ja toveri Antti nappasi Double Warthog IPAn. Niitä maistellessa kummankin makuun single –versio toimi paremmin. Raikkaampi ja jotenkin tässä tilanteessa toimivampi olut. Tupla –versio tuntui liian tuhdilta paketilta, vaikkakin tykkäsin takaa tulevasta humalan potkaisusta.


Stadin Panimon tiski kutsui ja siellä erittäin mielenkiintoinen olut American Saison. Alkon käsityöläisvalikoimasta poimittuna tämä oli täyttä timanttia ja tälläkin kertaa todella tyylikäs olut. Aromikas, yrttinen ja runsaan hedelmäinen. Yksi ehdottomasti tapahtuman parhaita oluita. Loistava!


Maku Brewingilta oli maistamatta vielä yksi olut ja se oli heidän maitokauppavehnis. Maku Vehnä oli helposti juotava vehnä, joka hieman taittui vetisen puolelle. Virkistävä juotava, mutta makumaailma jää melko miedoksi kaikin puolin.


Maku Vehnä
Laitilan Mississippi Beer on tällä hetkellä Laitilan oluista ehdoton suosikkini. Juuri oikeanlainen kesäjuoma. Virkistävää sitruksisuutta ja rapsakkaa juotavuutta.



Harmikseni Beer Hunter’sin hanoista oli päässyt loppumaan Beer Hunters Mufloni Saison de Randonneur. Tätä unohdusta en anna ikinä itselleni anteeksi. Lohdutukseen samaiselta tiskiltä Mufloni Belgi-IPA. Sopivasti katkeroinen, hedelmäinen, hiivainen ja yrttinen IPA. Tasapainoinen olut.





Loppuilta meni rattoisasti vielä muutamia oluita maistellessa. Enää mitään uusia tuttavuuksia olutrintamalla ei tullut vastaan, mutta vanhoja hyväksi havaittuja kuten Iso-Kallan Saison ja Bryggeri Helsinki Pils.




Illan viimeinen olut oli Ruosniemen Panimon Vuorineuvos Imperial Stout, jonka loistavuuteen oli hienoa lopettaa tämän vuoden tapahtuma.




Kiitoksia tapahtumanjärjestäjälle hienosta tapahtumasta. Kiitos kaikille tapahtumassa työskennelleille ihmisille. Kiitoksia erittäin paljon kaikille pienpanimoille ja oli mukava taas nähdä ja vaihtaa kuulumisia. Kiitoksia myös kaikille oluidenystäville, jotka tulivat juttelemaan. Vaikka kyseessä on oluttapahtuma, niin kyllähän ne ihmiset ovat tämänkin tapahtuman hienoin asia.


Pojat drinksuilla!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti