maanantai 3. elokuuta 2015

Helsinki SOPP2015 - Perjantain fiiliksiä

Pukukoodi perjantain SOPPi rientoihin!

Helsingin Suuret Oluet Pienet Panimo 2015 perjantai starttasi hyvän ystäväni Antin kanssa lounas tai siis aamupalaburgerilla Stone’sissa. Siinä burgereiden kanssa otettiin lasilliset mainiota Rekolan Panimon ja Mathildedalin Kyläpanimo Luomu Rölssiä.

Stone'sin hanavalikoimaa 1/2

Stone'sin hanavalikoimaa 2/2

Aamupala :)



Saavuimme SOPP –alueelle eri sisäänkäynnin kautta, koska olin varannut itselleni pöydän. Pöytään saapui minun ja Antin lisäksi kuusi blogini seuraajaa, jotka aikaisemmin olivat siihen ilmoittautuneet. Pääsimme porukalla pöydän ääreen ja hakemaan ensimmäiset juomamme. Itselleni lasiin kaatui Maku Brewing Black IPA, joka oli kyllä makumaailmaltaan mallikas BIPA. Paahdetta ja sitruksisuutta juuri sopivassa suhteessa. Tyylikäs suoritus.

Perjantain tukikohta oli merkittynä
Maku Brewing Black IPA
Olin suunnitellut pöytäseurueelleni hieman ohjelmaa, joten ensimmäisenä vuorossa oli Maku Brewingin oluttasting, jota tuli pitämään Maku johtaja Jussi Tamminen. Jussi maistatti meille kolmea oluttaan: Amber Ale, Maalais –Tamminen ja IPA. Samalla kuulimme juttua itse panimosta ja näistä oluista. Mielenkiintoinen setti, jossa omaan makuuni toimi parhaiten Maku Brewingin loistava IPA.


Tasting juomat tulossa

Ämpäri tolkulla Makuja


Jussi tarinoi


Iloista porukkaa Jaskan pöydässä
Eiliseltä illalta oli unohtunut maistaa Plevnan Barley Wine Vintage 2010, joten vauhdilla hakemaan, koska sitä ei enää paljon ollut jäljellä. Mahtavan makuinen BW, jossa makeaa karamellia, tummaa hedelmää, rusinaa ja tuhtia makua, joka peittää vahvat prosentit. Nautiskeluolut parhaimmasta päästä.





Kun kerran olin päässyt loistavien oluiden makuun, niin pitihän se jatkaa tällä hyvällä valitsemallaan tiellä. Siirryin Lapin Voiman tiskille ja sieltä lasiin kahta hyvin erilaista sahtia. Tampereen SOPPissa jo rakastuin Ruissahtiin, joka rakenteeltaan on jotain aivan ainutlaatuista. Oikeaa jumalten nektaria!!! Mallassahti oli toinen, jota maistoin ja siinä mentiin enemmän makumaailmaltaan ns. perussahti fiiliksillä ja olipa myös mainio tapaus. Banaania reilut annokset.


Lapin Voiman tiskillä

Ruosniemen Panimon tiskiltä lasiin Diplomi-Insinööri, joka reilun greippinen ja kuivan katkeroinen. Tasapainoinen ja hyvin valmistettu maukas DIPA.



Ruosniemen Diplomi-Insinööri
Tässä vaiheessa oli toisen ohjelmanumeron vuoro, kun Malmgårdin Panimon Tuotepäällikkö Lasse Lehtonen saapui esittelemään kolme panimon olutta. Lassen kanssa maistoimme Columbus Pale Alen, Brown Alen ja Emmer Tripelin. Näistä Emmer oli selkeä suosikkini ja se on samalla yksi suosikkini kaikista suomalaisista oluista. Lasse kertoili panimosta, oluista ja selvitti saloja Emmer -vehnän taustalta.


Malmgårdin Panimon oluttasting



Tastingit olivat erittäin mielenkiintoisia ja niistä suuri kiitos Maku Brewingin Jussille ja Malmgårdin Panimon Lasselle. Illan aikana tuli otettua Ravintolapanimo Koulun Puolikuiva Karpalosiideri, joka oli mukavan virkistävä juoma ja kun itse tykkään erittäin paljon karpalosta, niin tämä toimi hyvin. Aitoa karpalon makua, eikä mitään esanssihöttöä.

Ravintolapanimo Koulun Puolikuiva Karpalosiideri

Loppuilta meni kaveriporukalla hengaillen ja tosi ”laadukkaiden” juttujen parissa. Siitä sitten pikaisille jatkoille Black Dooriin ja jokaiselle mukillinen Black Door H.O.D.A.a naaman eteen. Ilta päätettiin Antin kanssa siihen millä oltiin aloitettu eli Stone’sin burger. Burgerin kaverina Maku Brewingin Saisonia. Siitä sitten akkuja lataamaan kolmatta päivää varten.






Suuret kiitokset kaikille seurassani viihtyneillä ja niillekin, jotka olivat seurassani eivätkä viihtyneet:) Kiitokset pöytäseurueelle.

Sitten vielä tulossa lauantain fiilikset…
 

2 kommenttia:

  1. Jaska hei, on siellä Hesassa muitakin ruokapaikkoja kuin Stone's.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep :) Tiedän että on paljon muitakin ruokaapaikkoja. Olen vaan omalla tavalla tapojeni uhri, mitä tulee ravintoloissa syömiseen. Kun olen löytänyt hyvän paikan, niin sitä on vaikea lähteä vaihtamaan. Seuraavana päivänä menimme kuitenkin itselleni uuteen paikkaan, joten edistystä silläkin saralla. Klo. 2 yöllä ei vaan ole montaa ruokapaikkaa auki, josta saa hyvää olutta, niin silloin Stone's on hyvä ja varma valinta.
      --
      Hirveän paljon en tiedä Helsingin ruokapaikoista.
      Mielelläni otan vastaan vinkkejä paikoista, joista saa hyvää olutta ja hyvää ruokaa :)

      Poista