perjantai 11. joulukuuta 2015

Vakka-Suomen Panimon talvi- ja jouluoluet


Otin testiin kolme erilaista jouluista / talvista olutta Vakka-Suomen Panimolta. Näistä kaksi ovat maitokauppojen puolelta löytyviä ja kolmas on tänä vuonna Alkon jouluolutvalikoimassa oleva.

Lähdetään testaamaan miedoimmasta päästä ja ekana lasiin kaadellaan 3,8 % Prykmestar Talviolut.

Vakka-Suomen Prykmestar Talviolut

Panimon kuvaus oluesta:
"Tumman punaruskea, makeahkon maltainen ja hyvin humaloitu münchener-tyyppinen olut, jonka valmistuksessa käytetään neljää eri mallaslaatua ja arvostettua Saazer-humalaa. Erinomaista nautittavaksi niin lämpöisen takkatulen loisteessa kuin juhlapöydän antimien äärelläkin."

Tyyli: Tumma Lager

Voltit: 3,8 %

Fiilikset:
Punertavan ruskea kirkas olut.

Tuoksussa pähkinää, pientä paahdetta ja maltaan makeutta.

Suutuntumaltaan kevyt. Maku nitoutuu pähkinän, kevyen paahteisuuden ja makeuden ympärille. Makeus ei kuitenkaan liikaa tule esille. Tunkkainen tuntuma. Hirveästi en syttynyt tähän olueeseen, juurikin liiallisen keveyden vuoksi. Keveytensä puolesta sopii hyvin ruokapöytään kotikaljan tilalle.

Pisteet:
Tuoksu: 5/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 5/10
Suutuntuma: 1/5
Yleisvaikutelma: 10/20
Yhteensä: 25/50
--

Sitten vuoronsa saa 4,5 % Prykmestar Jouluolut. Tämä on kertaalleen päässyt joulupöytäänkin ruokajuomaksi.

Vakka-Suomen Prykmestar Jouluolut



Panimon kuvaus oluesta:
"Prykmestar Jouluolut on vaalea, rapsakasti humaloitu suodatettu savuolut, jonka raikkaassa maussa yhdistyvät niin Pils oluen puhtaus, kuin oluen valmistuksessa käytettyjen savumaltaiden hieno aromi.

Prykmestar Jouluolut on erityisesti joulun herkkujen kuten kinkun, kalkkunan ja savukalojen kumppaniksi räätälöity joulupöydän ruokaolut!"


Tyyli: Pils

Voltit: 4,5 %

Fiilikset:
Kirkas kultainen olut.

Tuoksultaan savuinen ja viljainen. Ruohoista humalaa. Miellyttävä tuoksu.

Maultaan ruohoisen rapsakka ja savuinen. Savuisuus ei ole vahvaa savupalvikinkkua tai muutakaan lihaa. Se tulee raikkaan Pilsin saattelemana huomattavasti helpommin esiin. Tämä olut on kuin luotu joulupöytään. Kevyt, raikas ja toimii monien jouluherkkujen kanssa. Savuisuus leikittelee kinkun kanssa ja tämä ei ole liian tuhti juoma nautittavaksi lukuisten herkkujen kanssa.

Pisteet:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 3/5
Yleisvaikutelma: 14/20
Yhteensä: 34/50
--

Nyt arvioituna on kaksi maitokauppavahvuista ja sitten vielä vuorossa on Alkon jouluolutvalikoimaan saapunut uutuus. Neilikalla maustettu 6,2 % Doppelbock nimeltä Prykmestar Vahva Joulubock. Ensimmäinen maistamani pullo oli todennäköisesti korkkivikainen. Korkki oli melko löysällä, korkin auettua ei kuulunut minkäänlaista ääntä, oluessa ei ollut ollenkaan hiilihappoja ja se oli erittäin kitkerä. Luotto olueeseen oli kuitenkin kova ja kävinkin ostamassa toisen pullollisen ja siitä nyt arvio.

Vakka-Suomen Prykmestar Vahva Joulubock

Panimon kuvaus oluesta:
"Vahva Joulubock on tasapainoinen ja makuhermoja hivelevä nautinto, jonka kruunaa häivähdys jouluista neilikkaa. Olut kypsytetään pitkään panimon käymistankeissa alhaisissa lämpötiloissa."

Tyyli: Doppelbock

Voltit: 6,2 %

Fiilikset:
Pari sormea vaahto, joista toinen sormellinen ei pitkään viihdy, vaan häviää lähes välittömästi. Toinen sormellinen jää hengailemaan pitemmäksi aikaa.

Tuoksussa vahvaa neilikkaa, siirappista makeutta ja tummaa leipää. Neilikka on tuoksun hallitsevin osa.

Maultaan makean maltainen, pehmeän hiilihappoinen ja neilikka tunkeutuu suuhun vahvana, muttei kuitenkaan häiritsevästi. Neilikan tuoma yrttisyys tekee tästä oluesta uniikin juoman, kuten samaisen panimon loistava Prykmestar NokkosPils. Se tuo makuun sellainen efektin, jota ei unohda ikinä. Siinä ja rajoilla ollaan, että rupeaako loppua kohti hieman neilikkaisuus tökkimään. Sanoisin kuitenkin, ettei rupea ja tämä on mukavan virkistävä Doppelbock. Kuitenkin olen enemmän perinteisten Doppelbockien ystävä ja joisin tämän mieluummin ilman mausteita.

Tyylilajina yksi suosikkejani ja olisikin mahtava maistaa miltä Vakka-Suomen Panimon Doppelbock maistuisi ilman neilikkaa. VASP on ylivoimainen valmistamaan näitä saksalaisia oluita, mitä tulee suomalaisiin pienpanimoihin eli uskon tämän olevan vielä parempi aivan naturel.

Pisteet:
Tuoksu: 6/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 6/10
Suutuntuma: 3/5
Yleisvaikutelma: 13/20
Yhteensä: 31/50
--

Loppuyhteenvetona:
Tämän kolmikon paras olut oli Prykmestar Jouluolut, joka saa toistamiseen kunnian päästä ruokajuomaksi joulupöytään ja sinne se sopiikin loistavasti. Jos ette usko, niin kokeilkaa. Kaksi muuta jäivät hieman pliisuksi. Doppelbockin ottaisin uudestaan maistoon ilman neilikkaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti