perjantai 30. tammikuuta 2015

Saimaan Juomatehtaan Brewer’s Special Saison

Saimaan Juomatehtaan Brewer’s Special Saison

Yleistä: Seuraava arvioitava Alkon käsityöläisolut on saman tyylinen, kuin aikaisemmassa arviossani ollut Rekolan Panimon Funky Luomu. Humalointi on saimaalaisessa hoidettu jenkkihumalilla ja sitä on viisinkertainen määrä Funkyyn verrattaessa.

Tästä Saisonista oli saatavilla muutamissa olutravintoloissa kolme eri versiota, josta tämä sitten päätyi Alkon valikoimaan. Viime kesänä Saimaan Juomatehdas järjesti äänestyksen, että minkä tyylinen oluen ihmiset haluavat Saimaan Juomatehtaalta tähän vuoden 2015 käsityöläisolut –valikoimaan. Äänestyksen voitti ylivoimaisesti Saison ja sitä itsekin kävin äänestämässä.

Katsotaanpas, että äänestikö kansa oikein.

Huom. alla näkyvät arvot ovat Alkon mittaamia ja eroavat kuvissa näkyvistä.

Panimo: Saimaan Juomatehdas

Maa: Suomi

Tyyli: Saison

Voltit: 6,0 %

Kantavierre: 16 °P

Katkerot: 47 EBU

Väri: 14,3 EBC

Humalat: Columbus ja Cascade

Maltaat: Pils, Vienna ja Vehnä

Fiilikset:
Samea kultaisenkeltainen olut, jonka päällä keskikokoinen valkoinen vaahto.

Tuoksussa hedelmää, belgihiivaa, banaania ja ruohoisuutta. Vehnää reilusti esillä ja sitruksinen humalointi tunkeutuu sieraimiin. Maanläheinen ja yrttinen.

Maultaan sitruksisen pirskahteleva, hapokasta omenaa ja belgihiiva on vahvasti esillä. Humalointi melko reilua ja sitrushedelmäistä. Loppuveto taittuu ruohoiseksi. Yrttinen ja reilun hapan Saison.

Mainio jenkkihumalilla ryyditetty Saison, josta tulee mieleen lukuisia yhteisiä piirteitä, kuin samaisen panimon Luomuvehnässä.

Kyllä/Ehkä/Ei: Kyllä! Mukavan piristävä Saison.

Mistä: Sain panimolta

Tilanne: Muuttolaatikoiden seassa istuskelin olohuoneessa tyynyllä, kun oltiin vanha sohva myyty pois. Rankan pakkaamisen jälkeen tuli maistettua. Tosen kerran otin maistoon hetki ennen tämän arvion julkaisemista ja silloin olikin jo näitä muuttolaatikoita purettuna uudessa kodissa. Taustalla takka huokuu lämpöä ja ainut valon lähde koko talossa on muutama tuikku ja kaksi tietokoneen näyttöä, jotka hakkaavat suuren määrän värikkäitä pikseleitä silmilleni.

Tyylissään: Tyylilajissaan toimii erittäin hyvin. Tarjoaa juuri sopivasti happamuutta ja jenkkihumalat tekevät tästä juuri sellaisen uuden ajan Saisonin, joita jenkkilässä on erittäin paljon. 4/5

Pisteet:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 3/5
Yleisvaikutelma: 15/20
Yhteensä: 37/50

Kolme sanaa: Jenkeillä ryyditetty Saison


tiistai 27. tammikuuta 2015

Rekolan Funky Luomu

Rekolan Funky Luomu

Yleistä: Rekolan Panimon panos Alkon käsityöläisolutsettiin on luomu raaka-aineilla valmistettu Saison nimeltä Funky Luomu. Rekolan Panimo Jari kertoi, että kyseessä on oiva ruokajuoma ja suositteli kokeilemaan  maustettujen ruokien kanssa. Aasialaista ruokaa, jossa limeä, chiliä yms tai sitten chorizot ja paellat.

Tässä alla muutamia ruokaohjeita Jarin ruokablogista Tuoppi ja Sapuska:
Tuoppi ja Sapuska - Funky Luomu ja ruokaohjeet

Itsekin otin pullollisen maistoon ja heti pystyin allekirjoittamaan tämän ruokajuoma väitteen.



Panimo: Rekolan Panimo

Maa: Suomi

Tyyli: Saison

Voltit: 6,5 %

Katkerot: n. 20 EBU

Väri: n. 24 EBC

Humalat: Polaris ja Saphir

Maltaat: Kaikki maltaat luomua, perusmaltaiden lisäksi hiukan crystal -mallasta ja muncheneriä.

Hiivat: Saison ja Brettanomyces

Fiilikset:
Vaahtoa kertyy yhden sormen verran oluen päälle ja väriltään punaoranssi. Sameahko.

Tuoksusta tulee ensi nuuhkaisulla makeanpuoleista hedelmää. Belgihiiva vahvasti läsnä ja hyvin maanläheinen, kuten kuuluukin olla. Taustalla pientä happamuutta.

Oluen kaatuessa suuhun voi jo tuntea happamuuden. Pehmeän hedelmäinen ja kevyesti hapan Saison. Happamuuden jälkeen esiin tulee karamellisen makeaa maltaisuutta.

Oikein maistuva Saison, joka varmasti toimii loistavasti ruoan kanssa.

Kyllä/Ehkä/Ei: Olen suuri Saisonien ystävä ja tämä sopii omaan suuhuni mallikkaasti.

Mistä: Sain panimolta

Tilanne: Maistelutilanteessa ei mitään muita aktiviteetteja. Ainoastaan mies ja olut.

Tyylissään: Tyylilajissaan toimiva olut, vaikka enemmänkin voisi olla happamuutta. Ei tyylilajinsa kärkiluokkaa. Rekolan Panimon oluista tämän hetkinen suosikkini. 3/5

Pisteet:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 3/5
Yleisvaikutelma: 15/20
Yhteensä: 36/50

Kolme sanaa: Mainion maltainen Saison

tiistai 20. tammikuuta 2015

Ruosniemen Vuorineuvos Imperial Stout

Ruosniemen Vuorineuvos Imperial Stout

Yleistä: Alkon käsityöläisolut –valikoimaan saapuu helmikuun ensimmäisenä maanantaina iso nippu suomalaisia pienpanimo –oluita  ja siidereitä. Nyt otan tästä setistä ensimmäisen oluen maistoon. Pääsin tätä olutta maistamaan ensimmäisen kerran jo viime vuoden puolella ja nyt on aika ottaa ihan kunnolla testiin.

Panimon tuotekuvaus:
"Kun työmarkkinoilla myrskyää, Vuorineuvos rientää hätiin kaksirivisessä liituraitapuvussaan. Tämän jo hieman ikääntyneen teollisuuspampun ajatus alkaa kirkastua vasta pitkän lounaan jälkimmäisellä tunnilla. Työnantajalinnakkeen jyrähtävä kannanotto Hakaniemen vaatimuksiin muotoillaankin vasta jälkiruokajuomien ääressä."

Aikaisemmin kirjoittelin juttua Panimo Hiisin Iku-Tursosta ja samalla listailin maistuvia Imperial Stouteja. Katsotaan löytääkö Vuorineuvos paikkansa tuolta listalta.

Panimo: Ruosniemen Panimo

Maa: Suomi

Tyyli: Imperial Stout

Voltit: 9,5 %

Humalat: Columbus

Maltaat: Pale Ale, Dark Ale, Black, Paahdettu ohra

Fiilikset:
Olut musta kuin yö ja vaalean beigeä vaahtoa parin sormen verran.

Tuoksussa palanutta paahteisuutta, turvesavua ja kahvia. Humalointi antaa itsestään sitruksisen tuulahduksen. Taustalla hiven yrttisyyttä.

Hyvin pehmeä Imperial Stout. Mokkaisen kahvinen, paahteisuus ei niin palanutta kuin tuoksussa. Taustalla greippinen humalointi tulee hieman esille. Tasapainoinen Imperial Stout, joka toimii loistavasti jälkiruokana.

Kyllä/Ehkä/Ei: Kyllä. Kyllähän se aina hyvä Imperial Stout maistuu ja tämähän on juuri sellainen. Vuorineuvos ansaitsee paikkansa muiden hyvien suomalaisten Imperial Stoutien joukosta.

Mistä: Sain panimolta.

Tilanne: Tilanteessa ei ollut, kuin olut ja sen maistaja.Tämä on hyvin tyypillistä itselleni, että Imperial Stout nautitaan itsekseen hiljaisuudessa, jossa kaverina saattaa olla korkeintaan yksi kynttilä.

Tyylissään: Ei yllä parhaiden maistamieni Imperial Stoutien joukkoon, mutta siltikin erittäin mainio IS. 3/5

Pisteet:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 4/5
Yleisvaikutelma: 15/20
Yhteensä: 39/50

Kolme sanaa: Tasapainoinen maistuva jälkiruoka



sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Alkon käsityöläisoluet 2015 esimakua - Stadin Imperial Porter

Sitten kerrotaan hieman esimakua Stadin Panimon Imperial Porterista.



Panimon kuvaus oluesta:
Stadin Imperial Porter on vahva, paahteinen ja lakritsainen portteri johon käytimme runsaasti Polaris-humalalajiketta tuomaan viileää raikkautta. Olut onkin erinomaisen juotava näin vahvaksi ja tummaksi olueksi ja toimii varmasti talvikelien lämmittäjänä hyvin.

Oluen speksit:
Tyyli: Imperial Porter
Voltit: 9,5 %
Katkerot: 30 EBU
Kantavierre: 20,5
Humalat: Polaris



torstai 15. tammikuuta 2015

Alkon käsityöläisoluet 2015 esimakua - Ruosniemen Vuorineuvos Imperial Stout

Vuorineuvos saapuu vierailemaan Alkoon helmikuun alussa ja kerrotaanpas, että minkälaisesta tyypistä on kyse.

Panimon kuvaus oluesta:
Vuorineuvoksen monipuolisen tuoksun paahdetta, lääkeyrttejä sekä mausteita tasapainottaa maussa tuntuva amerikkalaisen Columbus-humalan raikkaus. Väri on tyylinmukaisesti täysin musta ja suutuntuma öljyisen täyteläinen. Erinomainen valinta jälkiruokien, erityisesti suklaan tai juustojen kanssa nautittavaksi.

Panimon tuotekuvaus:
"Kun työmarkkinoilla myrskyää, Vuorineuvos rientää hätiin kaksirivisessä liituraitapuvussaan. Tämän jo hieman ikääntyneen teollisuuspampun ajatus alkaa kirkastua vasta pitkän lounaan jälkimmäisellä tunnilla. Työnantajalinnakkeen jyrähtävä kannanotto Hakaniemen vaatimuksiin muotoillaankin vasta jälkiruokajuomien ääressä."


Speksit:
Tyyli: Imperial Stout
Voltit: 9,5 %
Maltaat: pale ale, dark ale, black, paahdettu ohra
Humala: Columbus

Itse olen päässyt maistamaan tätä olutta viime vuoden puolella ja voinkin sanoa, että hyvä Imperial Stout on luvassa. Lisää kerron, kunhan siitä arvion raapustan.

Kuva: Ruosniemen Panimo

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Alkon käsityöläisoluet 2015 esimakua - Vakka-Suomen Prykmestar SavuVehnä

Alkon käsityöläisolutvalikoimaan saapuu Vakka-Suomen Panimolta Prykmestar SavuVehnä. Tässä alla tietoa tästä oluesta.

Panimon kuvaus oluesta:
Kyseessä on siis savustetusta vehnä- ja ohramaltaasta valmistettu suodattamaton pintahiivaolut, jonka alkoholipitoisuus on 5,5 til-%. Olut on miedosti humaloitu, voimakkaan savuinen ja tumma täysmallasolut, johon runsas vehnän osuus tuo tyypillistä happamuutta. Olut on valmistettu keittomäskäyksellä.

Kuva: Vakka-Suomen Panimo




tiistai 13. tammikuuta 2015

Panimo Hiisi Iku-Turso

Panimo Hiisi Iku-Turso

Olutopas.info - Arvio 

Nyt sain vihdoin ja viimein tämän jutun julkaistua. Mulla oli monta viikkoa tästä oluesta ottamani valokuvat kateissa, mutta nyt ne löytyi eli juttua kehiin. Tuossa muutamia viikkoja sitten kirosin julkaisemassani jutussa Panimo Hiisi Boheemi Papu Breakfast Stout Luomu, että USB-tikku oli heittänyt voltin ja hävittänyt kaikki olutkuvani. Hyvä ystäväni sai kuitenkin palautettua ne, joten siltäkin osin homma kunnossa. Ainut, että pitää lajitella sellaiset reilu 5000 valokuvaa :)

Mennäänpäs sitten tämän oluen kimppuun.

Kova on ollut Jyväskylän jätkillä panotahti, kun puolentoista vuoden aikana tulee sadas oluterä täyteen. Tästä määrästä kun vielä on lähes puolet ollut erilaisia oluita, niin hattua täytyy nostaa.

Imperial Stout tämä olutmaailman Rolls Royce on juuri se sopiva oluttyyli, kun lähdetään tekemään juhlaolutta. Oluenmaistelijallekin tämän tyylisen oluen maistaminen on erityinen asia. Tai näin se ainakin minulle on. Olen vuosien varrella maistanut lukuisia loistavia Imperial Stouteja.

Mainitsemisen arvoisia ovat:

(huom. eivät ole parhaimmuusjärjestyksessä, vaan randomilla)

Suomalaiset Imperial Stoutit:
Ulkomaalaiset Imperial Stoutit:
Joten noista listoista jos jonkun poimit, niin takaan ettet pety. Katsotaanpas sitten kuinka Hiisin IS maistuu.

Hyvää settiä!


Panimo: Panimo Hiisi

Maa: Suomi

Tyyli: Imperial Stout

Voltit: 9,0 %

Katkerot: 100 EBU

Väri: 90 EBC

Fiilikset:
Tuoksu nivoituu hienosti paahteisuuden ja greippisen humaloinnin ympärille. Voimakkaat prosentit tulevat esiin, mutta ei huonolla tavalla. Maussa paahteisuus on ensimmäinen esille tuleva asia, mutta sitten iskee tiukka greippinen humalointi. Alkoholi esittäytyy, mutta ei jää rupattelemaan pitkäksi aikaa vaan poistuu takavasemmalle. Humalan katkerot jäävät pyörimään suuhun pitkäksi aikaa. Kahvia ja tummaa suklaata sopusuhtaisesti mukana ja makeuttakin löytyy.

Mainio olut Hiisiltä tähän oluiden kuningasluokkaan. Pitkään ja hartaasti nautiskeltava olut.

Kyllä/Ehkä/Ei: Kyllä. Tällaisia oluita juo erittäin mielellään.

Mistä: Sain panimolta pullon maistoon. Tulee saataville 60’s Palaverin Stout & Porter –oluttastingiin 14.1.2014.

Tilanne: Juotu 14.12.2014. Sunnuntai-illan nautiskeluoluena ja tällä oli hyvä kruunata viikon hommat. Siihen kaveriksi sitten Talisker 10 yo. Talisker tuli nautiskeltua vasta oluen jälkeen. En lähtenyt keskenään sekoittelemaan :)

Tyylissään: Tyylilajissaan ei yllä parhaimpien Imperial Stoutien joukkoon, mutta kuitenkin hyvä IS. 3/5

Pisteet:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 4/5
Yleisvaikutelma: 14/20
Yhteensä: 38/50

Kolme sanaa: Hitaasti maisteltava nautiskeluolut

maanantai 12. tammikuuta 2015

Alkon käsityöläisoluet 2015 esimakua - Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Mississippi Beer


kuva: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
Sitten pistetään infoa Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Mississippi Beeristä. Tätä olutta oli saatavilla muutamissa ravintoloissa ja oluttapahtumissa viime vuoden puolella ja nyt se sitten saadaan suuremmalla levityksellä Alkon hyllyyn. Ensimmäisen kerran pääsin maistamaan tätä olutta käydessäni vierailulla panimolla. Tein oluesta myös arvion, jonka pääsee lukaisemaan tästä alta.

JaskanKaljat.fi - Laitilan Mississippi Beer

Speksit:
Tyyli: California Common (Höyryolut)
Voltit: 5,0 %
Kantavierre: 11,5 %
Katkerot: 35 EBU
Väri: 20 EBC
Humalat: Nugget, Cascade, Citra, Centennial ja Simcoe
Maltaat: Pale ale, vaalea ja punainen karamelli


sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Alkon käsityöläisoluet 2015 esimakua - Panimo Hiisi Aarni Ruis IPA


Sitten on tullut aika kertoa hieman Panimo Hiisin Aarni Ruis IPAsta. Laittelin viestiä Hiisin Tatulle ja tässä alla on hänen mietteitään Hiisin oluesta Alkon käsityöläisolut -kampanjaan.

Panimon kuvaus oluesta:
Aarni on tosiaan tyyliltään ruis-ipa, ja siinä onkin käytetty reilusti mallastettua ruista (25%). Ruis ei ole laihialaistyylistä karamellista kotikaljamallasta, eli ei olla lähdetty hakemaan sellaista saaristolaisleipä / mämmiakselin makuja tähän ollenkaan, vaan ollaan siis käytetty ns. vaaleaa ruismallasta. 6,9% ja 72 IBU ovat speksit, eli sinällään ollaan (ainakin mun makuun) "normaalin" ipan rajoissa.

Ruismallas toimii oluenvalmistuksessa hyvin samaan tyyliin kuin vehnä, eli antaa oluen runkoon tiettyä lisätukevuutta - toisaalta vehnään verrattuna rukiin maku maltaanakin on aika voimakas ja antaa olueen tiettyä karkeutta, ehkä jopa aggressiivisuutta, pippurisuutta, joka koettiin tähän konseptiin toimivan oikein hyvin. 

Humalointi on haluttu rakentaa mahdollisimman hyvin tukemaan mallasrunkoa, ja lajikkeiksi valikoituivatkin vähän raffimmat ja mäntyisemmät humalalajikkeet, eli Chinook ja Simcoe. Yleisesti ottaen haluttiin oluen teemaan tuoda siis meille suomalaisille tuttuja juttuja, eli ruista ja mäntyistä / havuista metsää - tämä näkyy oluen nimessäkin. Aarni viittaa paitsi pullon etiketissäkin komeilevaan aarnikotkaan, myös aarnimetsiin ja sellaiseen sopivan jylhään ja jyhkeään muinaissuomalaiseen meininkiin. 

Speksit:
Tyyli: India Pale Ale
Voltit: 6,9 %
Humalat: Chinook ja Simcoe
IBU: 72

Kuva: Panimo Hiisi

lauantai 10. tammikuuta 2015

Paulaner Salvator


Paulaner Salvator

 Olutopas.info - Arvio

Doppelbock on tyyliltään sellainen olut, joka on itselleni sydäntä lähellä. Joku tässä tyylissä vaan tekee, että ne maistuu erittäin hyvältä. Tämä tyylilajinsa ensimmäinen edustaja Salvator on kuitenkin ollut sellainen mikä on jäänyt minulta maistamatta.

Alkon valikoimasta löytyy tällä hetkellä kaksi tyylin parasta edustajaa (minun mielipide) Ayinger Celebrator ja Weltenburger Kloster Asam Bock. Tämän lisäksi vaaleampi Doppelbock Stadin Panimolta eli Stadin Ultimator Vaalea Doppelbock. Nuo kolme kannattaa kokeilla jos ette vielä ole sitä tehnyt.

Panimo: Paulaner

Maa: Saksa

Tyyli: Doppelbock

Voltit: 7,9 %

Katkerot: 21,0 EBU

Kantavierre: 18,0 %

Väri: 49,0 EBC

Fiilikset:
Vaahto ei paljon jää hengailemaan. Kooltaan lähelle paria sormea ja häviää silmänräpäyksessä. Väritys punaruskean paikkeilla.

Tuoksultaan makean oloinen ja pehmeän paahteinen. Maltaisuutta melkoisesti.

Maultaan jatkaa tuoksun tuomaan makeaa linjaa. Siirappia ja leipäisää maltaisuutta. Alkoholi tunkee ikävästi itseään esille. Pähkinäinen.

Jää melkoiseksi pettymykseksi. Olisi rikollista ruveta puhumaan tästä oluesta samassa lauseessa Celebratorin ja Asam Bockin kanssa.

Kyllä/Ehkä/Ei: Ei! Makeus ja alkoholi tökkii tosi pahasti. Muutaman hörpyn jälkeen rupesi jo puistattamaan.

Mistä: Sain kaverilta. Kiitos Joel!

Tilanne: Juotu 10.1.2015. Lauantai-iltaa viettelen ja pitkästä aikaa samalla kirjoitan arviota suoraan blogiin, kun maistelen olutta.

Tyylissään: Vaikka onkin se alkuperäinen tyylilajinsa edustaja ja klassikko, niin minulle tämä on melkoisen kehno olut. 2/5

Pisteet:
Tuoksu: 5/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 5/10
Suutuntuma: 2/5
Yleisvaikutelma: 12/20
Yhteensä: 27/50

Kolme sanaa: Paljon parempiakin löytyy



Boulevard Single Wide I.P.A

Boulevard Single-Wide I.P.A.

 Olutopas.info - Arvio


Jokin aika sitten tuli maistettua melkoisen maistuva IPA, joten arvelin jakaa mietteitäni siitä. Panimo on jenkkilässä vaikuttava Boulevard Brewing Company ja olut on Alkon hyllyssäkin olleen Smokestack Series - Double Wide IPAn ”pikkuveli” elikkäs Single Wide I.P.A.

Jenkki IPAt on sellainen tyylilaji, joka täällä kylmässä pohjolassa susien ja karhujen keskellä herättää melkoisesti narinaa. Tämä johtuu siitä, että kun se puteli sitten sieltä rapakon toiselta puolelta tänne hyllyyn pamahtaa ja sen jälkeen korkki auki narahtaa, niin tuoreus on jo kaikonnut. Mutta jos mietitään 300 vuotta taaksepäin, niin periaatteessahan se IPA olisi juuri nyt muutaman kuukausen päästä ns. "kypsää". Silloin näihin Ipoihin heitettiin sekaan humalaa säilöntäaineeksi ja matkat olivat pitkiä… No joo! Nyt liikun vaarallisilla vesillä, kuten nämä entisajan merimatkaajat pienissä IPA hiprakoissaan. Täten lopetan höpinät ja tarkastan pullon sisällön.

Panimo: Boulevard Brewing Company

Maa: Yhdysvallat

Tyyli: India Pale Ale

Voltit: 6,0 %

Katkerot: 57,0 EBU

Kantavierre: 13,7 %

Väri: 16,2 EBC

Humalat: Cascade-, Centennial-, Citra-, CTZ- ja Palisade

Maltaat: Amber-, Cara 50-, Munich- ja Pale-maltaat, vehnämallas

Fiilikset:
Kestävää vaahtoa ja reilua pitsiä.

Tuoksusta tuulahtaa raikas ja tuore(ahko) mäntymetsäinen fiilis.

Sitrushedelmää ja jos tarkkoja ollaan, niin greippiä. Sitä greippiä on muuten paljon ja toimii. Pihkaisen mäntyinen laadukas IPA. Jenkkimeininkiä ja vaihteeksi kiva siemailla IPAa, jossa ei ole tolkuttomasti karamellimallasta. Hyvä veto Boulevardilta ja kyllä minä voisin näitä pitemmänkin laivareissun ajan siemailla.


Kyllä/Ehkä/Ei: Kyllä vois juoda vaikka aina!

Mistä: Sain kaverilta

Pullotettu: 7.7.2014

Tilanne: Juotu 26.11.2014 ja tuli vaan kesken viikon sellainen IPAn jano :)

Tyylissään: Menee heittämällä kategoriaan loisto IPAt ja sinne ei moni pääse. 4/5

Pisteet:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 3/5
Yleisvaikutelma: 15/20
Yhteensä: 38/50

Kolme sanaa: Vaihtelua karamellisiin Ipoihin




perjantai 9. tammikuuta 2015

Alkon käsityöläisoluet 2015 esimakua – Saimaan Juomatehdas Brewer’s Special Saison


Saimaan Juomatehtaalta tulee Alkon hyllyyn käsityöläisoluissa Brewer’s Special Saison. Alla pikkuisen speksejä oluesta.

Tyyli: Saison
Voltit: 6,0 %
Humalat: Columbus, Cascade
Maltaat: Pils, Vienna, Wheat
EBU: 45
EBC: 20
Plato: 13,5

---

Tässä vielä täydellinen listaus kaikista Alkon käsityöläisoluista:
Alkon käsityöläisoluet 2015 listaus

Alkon käsityöläisoluet 2015 esimakua - Bryggeri Helsinki Kanttori Dubbel


Sitten laitetaan seuraavasta Alkon käsityöläisoluesta esimakua näytille. Olut on nimeltään Kanttori Dubbel ja panimo oluen takana on Bryggeri Helsinki.

Panimon kuvaus oluesta:
Herkullisen maltaisen arominen ruskea erikoisolut on belgialaisten esikuviensa mukaisesti pehmeän makuinen ja suutuntumaltaan samettinen. Jälkimaku on paahtuneen kuiva, lämmittävä ja lievästi öljymäinen.

Speksit:
Tyyli: Dubbel
Voltit: 6,8 %
Humalat: Magnum, East Kent Golding
Maltaat: Pilsner, dark malt, crystal malts, karamellisokeri, roasted malt
kantavierre: 16,5%
IBU: 25   
EBC: 31


---

Tässä vielä täydellinen listaus kaikista Alkon käsityöläisoluista:
Alkon käsityöläisoluet 2015 listaus


Alkon käsityöläisoluet 2015 esimakua - Teerenpeli Notkea NIPA


Helmikuun alussa Alkon hyllyihin saapuu suomalaisten pienpanimoiden herkkuja. Tässä on hieman esimakua Teerenpelin oluesta nimeltä Notkea NIPA.

Panimon kuvaus oluesta:
Sitruksinen ja greippimäinen suodattamaton IPA, jonka taidokas humalointi on mukavasti tasapainossa pehmeän maltaan kanssa, tehden juomisesta pelkkää nautintoa. Teerenpeli IPA sopii myös asiakkaalle joka ei ole vielä niin vihkiytynyt humalaoluiden maailmaan. Juotavaksi tehty keskitäyteläinen IPA olut. THV luokitus: erinomainen.

Speksejä:  
Tyyli: India Pale Ale
Maltaat: Pilsner ja Cara Red                                    
Humalat: Galena, Pioneer ja Green Bullet
Alkoholia: 6,6 til.-%
IBU: 64
Kantavierre: 14,4
Jäännösuute: 3,0

Teerenpeli valmisti Notkean NIPAn ensimmäisen kerran syksyllä 2014 juhlistamaan Teerenpelin 20 –vuotista taivaltaan. Olut myytiin hetkessä loppuun ja yleisö vaati NIPAn paluuta, joten siitä lähtien tuote on ollut heidän ravintoloissaan myynnissä. Nyt ensimmäistä kertaa tämä suosittu olut tulee myyntiin Alkon kautta suuremmalle yleisölle.
---

Tässä vielä täydellinen listaus kaikista Alkon käsityöläisoluista:
Alkon käsityöläisoluet 2015 listaus

torstai 8. tammikuuta 2015

Alkon käsityöläisoluet 2015 listaus

Nyt on tullut selville vuoden 2015 Alkon käsityöläisolut -valikoima. Mukana tällä kertaa on 14 erilaista juomaa, josta 13 on oluita ja yksi siideri. Tämä vuosi on valikoimaltaan täysin suomalainen. Tulen lähipäivien aikana kertomaan kyseisistä juomista hieman lisäinfoa (huom. siis niistä juomista, joista infoa saan irti), joten pysykää kanavalla. Oluet ilmestyvät Alkon hyllyihin helmikuun ensimmäisenä maanantaina (tai näin ainakin pitäisi ilmestyä).

  • Bryggeri Kanttori 5,80€ / 0,33l
  • Hiisi Aarni Ruis IPA 4,61€ / 0,33l
  • Maku Savu Porter 4,50€ / 0,33l
  • Malmgård Barley Wine 6,17€ / 0,5l
  • Malmgård Cider 5,86€ / 0,5l
  • Laitilan Mississippi 3,50€ / 0,33l
  • Lammin Sahdin Kotka 5,82€ / 0,33l
  • Vakka-Suomen Panimo Prykmestar SavuVehnä 4,97€ / 0,5l
  • Rekola Funky Luomu 6,71€ / 0,5l
  • Ruosniemen Vuorineuvos Imperial Stout 6,40€ / 0,5l
  • Stadin Panimo Imperial Porter 5,98€ / 0,33l
  • Saimaan Saison 4,39€ / 0,33l
  • Stallhagen Pumpkin Ale 3,59€ / 0,33l
  • Teerenpeli Notkea Nipa 4,40€ / 0,33l
Näistä juomista olen päässyt maistamaan Maku Savu Porteria ja viime vuoden OlutExpossa jo sain esimakua Ruosniemen Vuorineuvos Imperial Stoutista. Näiden perusteella voin sanoa, että hyvää settiä luvassa.

Kuva: Bryggeri Helsinki

maanantai 5. tammikuuta 2015

Suomalaiset pienpanimot Facessa - Pyynikin Käsityöläispanimo

Viime viikon perjantaina aloitin JaskanKaljat –Facebookissa uuden kampanjan. Tässä kampanjassa tuon kerran viikossa esille yhden suomalaisen pienpanimon. Tarkoituksena tässä on herättää keskustelua panimosta, kertoa missä panimon tuotteita on saatavilla ja kehua panimon oluita. Näitä, kun ei enää saa panimot tehdä, niin minäpä sitten teen.

Tässä linkki JaskanKaljat Facebook -sivulle katsomaan tuota juttua!

Pyynikin Käsityöläispanimo


Ensimmäinen suomalainen pienpanimo valikoitui pikaisella äänestyksellä ja sehän oli Pyynikin Käsityöläispanimo. Noin neljän päivän aikana julkaisua kävi tykkäämässä yhteensä 287 ihmistä ja se tavoitti 26 336 ihmistä. Julkaisussa jaoin panimon nettisivun ja kehoitin myös jakamaan tätä eteenpäin ja sitähän tehtiin 148 kertaa. Kiitos kaikille!


Näiden lisäksi heräteltiin keskustelua panimon juomista ja kommentteja tuli 25 kpl. Tässä alla listaa paikoista, joista Pyynikin Käsityöläispanimon juomia saattaisi keskustelujen mukaan löytyä. Jos tulee muita paikkoja mieleen, niin kommentoikaa.

Forssa:
Kerava:
  • K-Citymarket
Joensuu:
  • 60’s Palaver: Vahvaportteri
  • K-Citymarket Pilkko: Ruby Jazz Ale, Wanaka Stout, Simo Vehnäolut ja Pikkuportteri
Jyväskylä:
  • K-Citymarket Seppälä
Seinäjoki:
  • K-Citymarket Seinäjoki Päivölä: Wanaka Stout ja Pikkuportteri
Turku:

Ja tietysti… Papabeers.com


Kiitoksia kaikille mukana olleille ja tämän viikon aikana tulee esille seuraava suomalainen pienpanimo!




sunnuntai 4. tammikuuta 2015

CAP Shot In The Dark

CAP Shot in The Dark

Olutopas.info - Arvio 

Portterit ovat olleet jo vuosikausia itselleni yksi niistä oluttyyleistä, jonka tehtävänä on tarjota nautinnollinen oluthetki, jossa kohtaavat ainoastaan olut ja maistelija. Nämä Tummat ja paahteiset juomat antavat parhaimmillaan mitä ikimuistoisimpia elämyksiä. Loistavia esimerkkejä löytyy myös täältä kotimaastamme ja onhan Suomessa pitkät perinteet Porttereiden valmistamisesta.

Loistavia suomalaisia Porttereita:
Malmgård Huvila X-Porter
Sinebrychoff Porter
Pyynikin Käsityöläispanimo Vahvaportteri

Loistavia ulkomaalaisia Porttereita:
Anchor Porter
Fuller's London Porter
Founders Porter
Nøgne Ø Porter

Jokainen näistä yllämainitusta on itselleni tarjonnut loistavia makuelämyksiä, joiden pariin on mukava palata yhä uudelleen. Mennäänpäs sitten tarkastelemaan tätä ruotsalaisen CAP Breweryn Portteria, että pääseekö jatkossa noiden jo mainittujen kanssa listoille.

CAP on melko uusi ruotsalainen craftbeer –panimo, jonka oluita olen tavannut muutamaan otteeseen Helsingin suunnalla. Panimon panostus IPA –kategoriaan kantaa nimeä Exciter IPA, joka pariinkin otteeseen nautittuna on tarjonnut mallikkaan suorituksen tyylilajissaan. Nyt on aika ottaa tarkempaan syyniin olut, jonka nimi Shot In The Dark vie väistämättömästi ajatukseni Ozzy Osbournen saman nimiseen kappaleeseen. Ozzyn kappale nousi vuonna 1986 Billboardin Hot 100 –listalla sijalle 68 ja nyt on aika katsoa kuinka tämän CAPin veto pärjää vuonna 2015 Jaskan listalla.

Panimo: CAP Brewery

Maa: Ruotsi

Tyyli: Portteri

Voltit: 5,0 %

Humalat: Bramling Cross, Galaxy ja Chinook

Fiilikset:
Melko lyhyt vaahtoinen ja väriltään tummanruskea, joka taittuu hieman punertavaksi. Tuoksusta löytyy makeaa maltaisuutta, paahteisuutta, kahvia ja lakritsia. Tuoksun makeus on jopa hieman etovan makea. Maussa makeus ei ole niin voimakas, joka on hyvä juttu. Ensimmäisenä tulee mieleen kylmä kahvi. En tarkoita, että maistuu yhtä pahalta, kuin kylmä kahvi. Kahvin kanssa tulee esiin vahvasti lakritsi, jota on sitten erittäin paljon. Runko jää melko kepoiseksi, eikä jaksa kannatella kaikkia tämän oluen tarjoavia makuja. Humalointi menee Black IPAn puolelle. Tää jää kyllä eittämättä pliisun oloiseksi, eikä tarjoa sitä nautinnollista oluthetkeä, joita olen tottunut Porttereiden kanssa kokemaan.

Etiketti lupailee räjähtävää tykitystä, mutta lopputulos jää suutariksi. Tämä ei tule omissa listauksissa pääsemään lähellekään kärkikahinoita, vaan unohtuu melko nopeasti.

Kyllä/Ehkä/Ei: Ei. Porttereita nauttiessa kaipaan enemmän oluelta luonnetta.

Mistä: Sain kaveriltani.

Tilanne: Juotu 28.12.2014. Sunnuntai-iltana viikon viimeisenä oluena.

Tyylissään: Tyylilajissaan jää melko vaisuksi esitykseksi. 2/5



Pisteet:
Tuoksu: 6/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 6/10
Suutuntuma: 3/5
Yleisvaikutelma: 13/20
Yhteensä: 31/50

Kolme sanaa: Vaisuhkon oloinen portteri

Kuva: www.capbrewery.com

perjantai 2. tammikuuta 2015

Ruusuja ja risuja Jaskalle!

Ihan mielenkiinnosta herättelen tällaista ilmoille. Olen kirjoittanut blogiani kaks ja puol vuotta ja ajattelin kysellä teiltä blogini seuraajilta, että kuinka tämä blogi on teille maistunut.

Nyt saatte vapaasti antaa palautetta, joko risuja tai ruusuja! Kertokaa mikä on hyvää, mikä turhaa ja mitä haluatte lisää!!!

Jos haluatte antaa palautetta muuten kuin julkisesti, niin sitten vaan postia osoitteeseen: jaska(ät)jaskankaljat.fi

Kiitoksia jo etukäteen kaikista kommenteista!