perjantai 15. tammikuuta 2016

Mitä kuuluu Bryggeri Helsinki?

Mitä kuuluu? on JaskanKaljat -olutblogin uusi juttusarja, jossa suomalaiset pienpanimot pääsevät kertomaan omia kuulumisiaan. Nyt vuorossa on Bryggeri Helsingin kuulumiset!
---

Bryggerin vuosi 2015 oli todella nousujohteinen ja kiirettä riitti aivan vuoden viimeiseen iltaan asti. Kylmästä kesästä huolimatta Bryggerin piha oli suosittu viihtymispaikka ja loppukesän lämpö lisäsi yleisömääriä terassin ohjelmailtoihin. Pienpanimo-oluet kiinnostivat myös pikkujoulukansaa Sofiankadulla jo kolmantena vuotena peräkkäin.

Vuonna 2015 panimostamme saatiin maailmalle kuusi uutta olutta ja vanhojakin tehtiin ennätystahtia. Vuoden kokonaistuotantomäärä ylittää jo 100.000 litran maagisen rajan, mikä on kelpo saavutus toisena kokonaisena toimintavuotena. Omien uutuuksien ja perusvalikoiman lisäksi valmistimme muutamia tilaustöitä isommille asiakkaille ja Alkon valikoimaan saatiin yksi uusi olut.

Vuonna 2016 tulemme edelleen keskittymään vahvuuksiimme, eli laadukkaiden käsityöoluiden ja maistuvan ravintolaruoan valmistukseen sekä edellisten yhteensovittamiseen uskottavalla tavalla. Pyrimme antamaan asiakkaille entistä selkeämmin ja helpommin mahdollisuuden hyvän ruoan ja laatuoluen yhdistämiseen. Tulemme tarjoamaan tähän erilaisia tasoja mm. olut-ruokabattlen, maistelulautasten tai ekslusiivisen illallisen muodossa. Lisäksi olemme hakemassa lisää osaamista koulutusten kautta oluen ja ruoan ammattimaiseen yhdistämiseen. Myös suosittu ohjattu olutmaistelu ja pienpanimoesittely tulee pysymään tarjonnassamme jatkossakin.


Kuva: Bryggeri Helsinki "Oluentekoa käsillä"

Viron käsityöoluita esittelevä teema viikko on ohjelmassa helmikuussa ja sen valmistelut ovat kiivaasti käynnissä. Toinen teemaviikko on suunnitteilla syksyyn, teema vain on vielä hiukan avoin. Kesätapahtumissa Bryggeri on luonnollisesti vahvasti mukana. Kaikki SOPP-kiertueen paikkakunnat kierretään ja muutama muukin mahtuu ohjelmaan.

Uusia oluita Bryggeri Helsinki valmistaa puolen tusinaa alkaneen vuoden aikana. Useimmat uutuudet nähdään varmasti vain Sofiankadun baareissa, mutta myös vähittäiskaupan ja Alkon valikoimiin on luvassa uutuuksia. On tulossa skottilaista alea, vaaleaa bockia, uusi festbier, jouluisia makuja ja humalapommien uusia versioita. Viro-viikoilla nähdään myös kiinnostava Põhjalan Chris Pilkingtonin kanssa yhteistyönä pantu imperial pils. Lisäksi Sofian ja Barley Winen tynnyrikypsytettyjä versioita maistellaan tapahtumissa Helsinki Beer Festivalista alkaen.

Kuva: Bryggeri Helsinki "Sofia Barrels"

Panimolle on tulossa ensi kesänä yksi uusi 1.000 litran käymistankki ja ns. hop rocket mm. tehostamaan kuivahumalointia ja pienempien tuotantomäärien oluiden valmistusta.

Ruokalistamme uusiutuu kolme kertaa vuonna 2016 ja tarkoituksemme on edelleen pitää korkeaa laatua yllä. Ruokatarjontaamme kuuluvat myös kausimenut ja vaihtuvat suositusannokset. Kuten jo mainitsin, olut on aina mukana ruokatarjontamme suunnittelussa ja oluita kehitetään vastaamaan parhaiten ruokiemme makukomponentteja.

Uskomme vahvasti, että vuosi 2016 on Bryggerissä vielä edellisiäkin parempi – ainakin herkkusuisen oluen ystävän näkökulmasta.

Kuva: Bryggeri Helsinki "Täällä työskentelee hiiva"

1 kommentti: