perjantai 22. tammikuuta 2016

Wanhan Kulman Puoti - Suomalaisia pienpanimo-oluita ja lähituotteita Joensuussa!


Piiroisen Talo Joensuussa on yksi kaupungin vanhimpia taloja ja sen rakensi vuonna 1861 Kauppias Aleksei Piiroinen. Historian sivuilta voidaan kaivaa sellainenkin tieto, että taloon tuli myöhemmin yksi kaupungin ensimmäisistä vesivessoista. Vuonna 2006 Piiroisen talon tiiliseinä kallistui 10 senttiä ja se meinasi romahtaa, kun viereen rakensivat hotellia. 28. elokuuta 2015 talossa aloitti toimintansa Wanhan Kulman Puoti, jonka kauppiaana toimii joensuulainen Sami Tuunanen. Tämä pieni puoti keskittyy tarjoamaan laajan valikoiman paikallisten tuottajien tuotteita, mutta myös suomalaiset pienpanimot ovat saaneet arvoisensa paikan. Tästä itselläni herää parin vuoden takaiset ajatukset, kun kävin Raumalla Ruokapuoti Lumossa ja ajattelin, että tällainen pitää saada myös Joensuuhun. Nyt se on saatu ja se on hieno asia. Nyt paikallisilla ihmisillä ja muualta tulijoilla on paikka, josta saa ostettua paikallisia tuotteita, eikä tarvitse lähteä ostamaan tulijaisia Citymarketista. Kävin eilen piipahtamassa Wanhan Kulman Puodissa ja kyllähän siitä herää aivan erilainen fiilis, kun jossain perusmarketissa pyörähtelisi.




Lämminhenkinen puoti tarjosi todentotta paljon lähituottajien tuotteita ja vasemmalla takaseinällä komeili hienosti toteutettu olutseinä. Valikoimasta löytyy monien suomalaisten pienpanimoiden oluita

Kysäisin kauppiaalta, että mistä Wanhan Kulman Puodissa on oikein kyse ja tässä on Samin vastaus:

”Wanhan kulman puoti on pääosin paikallisten pientuottajien tuotteista koostuva ruokakauppa vanhan ajan tyyliin. Puoti sijaitsee vanhan Joensuun ytimessä vuonna 1861 rakennetussa puutalossa. Paikallisten tuotteiden lisäksi halusimme myös saada puotiin laajan valikoiman suomalaisten pienpanimoiden tuotteita. Hyllystä löytyy useita erikoisoluita mm. Teerenpeliltä, malmgårdilta, hiideltä, rekolan panimolta, vakka-suomen panimolta, Suomenlinnan panimolta, Pyynikin panimolta ja muutamilta muilta. Hyllystä löytyy myös joensuulaisten poikien lanseeraama ice beaver olut.

Tämän vuoden puolella valikoimiin saadaan myös paikalliset Jyrki-siiderit jne... Rääkkylästä!

Tulevaisuudessa olut valikoimaa pyritään edelleen laajentamaan asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten eikun kaikki lämpimästi tervetuloa olutostoksille Joensuun parhaaseen kyläkauppaan.”


Lopulta ostoskoriin tiensä löysi parit Rölssit ja Musta Valssi

Käykää ihmeessä tutustumassa Wanhan Kulman Puodin tarjontaan. Itse ainakin tulen myös jatkossakin käymään.


Rölssit rivissään











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti