torstai 28. huhtikuuta 2016

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalta Makumittari


Muutamia viikkoja sitten pääsin mukaan Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan projektiin, jossa tarkoituksena oli luoda kuluttajille apuväline, jonka avulla he oppivat helpommin oluiden makujen osa-alueita. Maistelin sokkona kaikki Laitilan oluet läpi ja tein siitä pyydetyt merkinnät. Nyt tämä Laitilan Makumittari alkaa vähitellen ilmestyä Kukko –oluiden kylkeen. Lisää asiaan liittyen kertoo alla oleva Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan tiedote.
---


MIKÄ OLUEN MAUSSA SUOMALAISIA KIEHTOO? – LAITILAN KUKKO LANSEERASI APUVÄLINEEN, JOKA AUTTAA OPPIMAAN OLUEN MAUN OSATEKIJÄT

Laitilan Kukko-oluiden pakkauksiin painetaan kevään ja kesän aikana tuotteiden makuprofiileja kuvaavat Makumittari-symbolit. Makumittarin yksinkertaisen esitystavan tarkoituksena on auttaa suomalaisia lisäämään omaa tietämystään oluiden mausta ja omista mieltymyksistään niiden suhteen. Apua konseptin kehitykseen tarjosivat suomalaiset olutbloggarit.

Tarkkasilmäisimmät oluenystävät ovat saattaneet kevään aikana huomata Laitilan Kukko-pakkausten kyljestä löytyvät merkilliset graafiset symbolit, joihin on kirjattu makuun viittaavia adjektiiveja, sekä näiden voimakkuuksia ilmentäviä vaakapalkkeja. Kyseessä on Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan keväällä 2016 lanseeraama Makumittari-konsepti, jonka avulla yritys pyrkii auttamaan suomalaisia oppimaan mitkä tekijät oluen maussa ovat ne, jotka heitä eniten kiehtovat. Ensiesiintymisensä Makumittari teki aiemmin keväällä lanseeratun Kukko IPA -pullon takaetiketissä ja siitä lähtien se on painettu jokaiseen Kukko-pakkaukseen.


Esimerkki makumittarista


Makumittarin perusajatuksena on pyrkiä auttamaan kuluttajaa oppimaan minkälaisista oluista tämä pitää. Kun omat makumieltymyksensä oppii tunnistamaan ja ennen kaikkea nimeämään, osaa tämän jälkeen tehdä myös parempia ostopäätöksiä nykyajan runsauden sarven, eli marketin oluthyllyn äärellä. Omien makumieltymyksien nimeäminen onkin monelle oluenjuojalle varmasti se hankalin juttu, moni kun ei välttämättä tiedä miltä esimerkiksi maltaisuus tai humalat maistuvat – vaikka juuri niiden maun vuoksi oluista sattuisi pitämäänkin. Tässä kohtaa Makumittarin yksinkertainen ja vertailtavuutta tarjoava, suomalaiselle insinööri- ja mittarikansalle sopiva esitystapa auttaa pikkuhiljaa oppimaan nämä oluen maun perusulottuvuudet.

Makumittarista on tullut Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalle runsaasti positiivista palautetta, oli palautteen antajana sitten oluiden suhteen täysi noviisi tai jo vähän valveutuneempi tekijä. Konseptin yksi hienous piileekin siinä, että kyse on kaikessa yksinkertaisuudessaan tiedosta, jota kuka tahansa voi halutessaan hyödyntää ostopäätöstä tehdessään tai sitä jälkeenpäin arvioidessaan.

Laitilan Markkinointipäällikkö Ville Alangon mukaan Makumittarin kohdalla nimenomaan tieto, informaatio houkuttelee kokeilemaan ja arvioimaan miten omat makunystyrät suhtautuvat eri maun ulottuvuuksiin. "Sen avulla voi aluksi opetella oluen perusmaut; miltä maistuu maltaisuus, miltä maistuu humalan aromi jne. Näitä oluen perusmakuja oppiessa oppii samalla mikä niistä tai niiden yhdistelmistä on sellainen, joka miellyttää itseä eniten. Makumittarin avulla voi siis lisätä omaa tietämystään oluen mausta ja jatkossa tehdä sen avulla itselle paremmin sopivia valintoja, tai ainakin vähentää riskiä sille, että valinta osuu sellaiseen olueen josta ei pidäkään." Tietysti voi esittää kysymyksen miten voi koskaan ylipäätään oppia pitämään uusista mauista, jos aina pitäytyy tutuissa ja turvallisissa, eikä koskaan altistu jollekin mistä ei pidä? Tähän kysymykseen Alanko vastaa: "Tarvitseeko oppia pitämään jostain mistä ei luonnostaan pidä? Mielestäni ei, mutta toisaalta Makumittarista voi sellaisessakin tapauksessa olla hyötyä, koska se auttaa tunnistamaan siedätyshoidon aloittamiseen parhaiten sopivat, eli jollain ulottuvuudella vähän kevyemmät olutvariantit. Niistä voi sitten pykälä pykälältä siirtyä kohti "vahvempia pitoisuuksia"."

Täysin yksin ei Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Makumittaria kehittänyt. Makumieltymysvinoutumien välttämiseksi yritys värväsi kehitykseen mukaan Suomen tunnetuimmista olutbloggareista Ari ”Arde” Juntusen, Reittausblogin Harri Metsäjoen, JaskanKaljat-blogin Jaakko Matikaisen, sekä Olutopas.info:n Seppo Äyräväisen. Näiden oluteksperttien kanssa talon sisällä kehitetyt raakaversiot hiottiin lopullisiin muotoihinsa. Makumittarin kehityksestä bloggarit kertovat mm. seuraavasti:

Ari Juntunen (”Arde arvioi”, arijuntunen.blogspot.fi): ”Kuluttajat arvostavat oluissa yhä enemmän makua ja haluavat kokeilla uudentyyppisiä oluita. Ilmoitettu oluttyyli ei välttämättä kerro vielä oluen mausta kovin paljoa. Makumittari auttaa kuluttajaa löytämään sopivan oluen mieltymyksiä tai käyttötilannetta vastaamaan. Se myös rohkaisee kokeilemaan uutta.”

Harri Metsäjoki (”Reittausblogi”, www.reittausblogi.info): ”Maistelutilaisuushan itsessään oli mielenkiintoinen, jopa varsin jännittävä - sokkomaistelu Panimomestarin valvovan silmän tarkkaillessa pisteyttäjän työtä. Oli hieno nähdä, että panimon sisäisissä pisteytyksissä ja omissa pisteytyksissäni oli paljon samaa. Se toi tavallaan sellaista varmuutta itsellekin, että pystyy luottamaan omaan makuun. Toivottavasti tämä helpottaa kuluttajan olutvalintaa kauppojen hyllyillä.”

Jaakko Matikainen (”JaskanKaljat”, www.jaskankaljat.fi): ”Maistelu oli itsellekin erittäin opettavainen kokemus. Se mitä maistellessani huomasin, oli se että useiden oluiden alkumaku oli hyvin samantyyppinen, kunnes niistä vähitellen rupesi löytymään muutakin.”

Viimeisetkin Kukko-pakkaukset varustetaan Makumittari-profiilein kesän 2016 aikana, joten tulevana suvena voi alkaa jo syventää omaa osaamistaan toden teolla ja useamman variantin voimin.

Lisätiedot ja tuotekuvatilaukset: 
Markkinointipäällikkö Ville Alanko
p. +358 44 343 2403
ville.alanko@laitilan.com

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy on valmistanut virkistäviä porejuomia vuodesta 1995 alkaen. Yhtiö valmistaa Laitilassa mm. Kukko-oluita, Oiva-siideriä, Skumppaa, Into-lonkeroa ja vanhan ajan limonadeja. Liikevaihto vuonna 2015 oli 18,4 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää noin 50 henkilöä. Laitila on aina panostanut voimakkaasti ympäristöystävälliseen teknologiaan. Esimerkiksi kaikki tuotantolaitoksen käyttämä sähköenergia on ollut tuulivoimalla tuotettua jo vuodesta 2001.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Mitä kuuluu Ruosniemen Panimo?


Mitä kuuluu? on JaskanKaljat -olutblogin juttusarja, jossa suomalaiset pienpanimot pääsevät kertomaan omia kuulumisiaan. Nyt vuorossa on Ruosniemen Panimon kuulumiset!

Panimon toinen laajennus valmistui tammikuun lopussa, kun navettaan saapuu 10 000 litraa lisää käymistilaa ja ihka uusi pullotuskone. Helmikuun alussa reseptinikkarimme Jussi hyppäsi pois päivätöistä ja aloitti panimon toisena työtekijänä. Lisäkapasiteetti ja lisäkädet tulevat tarpeeseen, että saamme keittomäärät ylös jyrkällä kulmakertoimella ja tälle vuodelle suunniteltu tuotannon tuplaus ja #tuottavuusloikka toteutuvat. Alku on hyvin lupaava ja näyttää sille, että kolmaskin työntekijä aloittaa piakkoin.

Tuotepuolellakin tapahtuu. Esimies ESB:n hieno nimi tuli aktiivisten faniemme ehdottamana nimikilpailun kautta ja olut oli tammi-helmikuun ajan hanassa kautta HOK-Elannon olutravintoloiden. Musta Lomittaja savusaison oli mukana Alkon käsityöläisolutkampanjassa helmikuussa. Uudet käymistankit vapauttavat pari olemassa olevaa 1000 litran tankkia kokeiluille eli jatkossa pienempien erien teko helpottuu. Ja sehän tarkoittaa sitä, että kaikkea kivaa erikoisempaa on luvassa vakiotuotteiden rinnalle teidän kaikkien craft beer -höpönassujen iloksi. Sen verran voi jo paljastaa, että yksi ensimmäisistä "pikkukeitoista" on Ruosniemen ensimmäinen pohjahiivaolut! Yritysten, yhteisöiden ja ravintoloiden omaoluterien tekemistä jatkamme myös edelleen aktiivisesti, johon lisätankit ja oma pullotuskone antavat paljon lisää joustavuutta.

Vientimme aloitus Viroon noteerattiin hyvin eri medioissa viime syksynä ja uusia myyntikanavia on tarkoitus availla ulkomaille laajemminkin. Sihteeri Blond, Insinööri IPA ja Työmies RSB pääsivät äskettäin S-ryhmän ketjujakeluun ja se lisäsi levinneisyyskarttaamme nupikoita useisiin uusiin paikkakuntiin. Ja lisää isoja kauppauutisia on luvassa, olkaahan valppaina. Jälleenmyyjille tuotteitamme tällä hetkellä jakelevat myös Pikkulintu, Suppilog, PM-Juomatukku ja Suomen Alkoholitukku.

Kesän festareista kalenterissamme ovat ainakin SOPP Tampere, Olutsatama Jyväskylä, Craft Beer Helsinki, SOPP Helsinki ja Winstonin pienpanimojuhla Porissa. Nähdään niissä!
---


tiistai 26. huhtikuuta 2016

Testissä Mathildedalin Kyläpanimon oluet


Mathildedalin Kyläpanimo tulee tänä vuonna kahden vuoden ikään eli kuuluu uusimpien pienpanimoiden joukkoon. Panimon idea syntyi saunan lauteilla ja jo pitemmän aikaa näistä oluista on päässyt nauttimaan myös Mathildedalin kylän ulkopuolellakin. Itse otin jonkin aikaa sitten maistoon nämä ylläolevassa kuvassa näkyvät viisi olutta. Pirske oli ensimmäinen, josta kirjoitinkin arvion jo helmikuussa ja nyt luvassa loput neljä.

Panimo: Mathildedalin Kyläpanimo

Maa: Suomi
--

Mathilda

Panimon kuvaus oluesta:
Mathilda on aromikas ja antelias Hefeweizen, jossa on vaikutteita myös belgialaisesta Wit-oluesta. Halusimme tehdä modernin, raikkaan ja rehellisen vehnäoluen. Olut on nimetty patruunan rouvan Ottiliana Mathilda Bremerin mukaan. Itseasiassa, Ottilianan mukaan on nimetty myös Mathildedalin kylä.

Tyyli: Hefeweizen

Voltit: 4,5 %

Kantavierre: 10 plato

Katkerot: 25 EBU

Humalat: Magnum

Maltaat: Pilsner, Vehnä, Vienna

Muuta: Appelsiininkuori


Fiilikset:
Vahvasti vaahtoava kullankeltainen olut.

Tuoksu on hedelmäinen ja hiivainen. Kevyen hapan ja banaaninen.

Maultaan vehnäisen hapan, hieman mausteinen kevyt hefe. Helposti lähestyttävä olut. Runko on tyylille liian kevyt, mutta näin kevyenä juotavuus asteen iisimpää, kuin esim. 5,5 %. Mielestäni Hefeweizen kuitenkin vaatii sen reilun viisipinnaa alkoholia, jolloin runkokin on mukavan ruokaisa ja siinä on enemmän tarttumapintaa. Näin kevyenä menee helposti kesäisenä janojuomana ja hieman tuhdimpana se olis välipala :)

Pisteet:
Tuoksu: 6/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 6/10
Suutuntuma: 2/5
Yleisvaikutelma: 11/20
Yhteensä: 29/50
--

La Mer

Panimon kuvaus oluesta:
La Mer on raikas ja tuoksuva, miedosti humaloitu American Pale Ale. Se on hyvä janonsammuttaja ja toimii ruokajuomana kevyempien ruokien kanssa. Oluen nimi ja etiketin kuva juontavat juurensa Mathildedalin kylän uimarannalla olevasta kyltistä – kylän rantoja hyväilee La Mer Baltique.

Tyyli: American Pale Ale

Voltit: 4,3 %

Kantavierre: 9,8 Plato

Katkerot: 40 EBU

Humalat: Cascade ja Citra

Maltaat: Pilsner, Pale Ale,Vienna, Carapils

Fiilikset:
Kolmen sormen vaahto ja kirkas vaalean keltainen.

Tuoksu tulvii sitruunaa ja kukkaisuutta. Virkistävä ja ilmava.

Maussa ruohoinen purenta, sitruksisuus ja taustalla viljaisuus. Kevyt ja muttei vetinen. Virkistävä janojuoma. Parhaita Apoja näin pienillä prosenteilla.

Pisteet:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 3/5
Yleisvaikutelma: 13/20
Yhteensä: 34/50
--

Musta Valssi


Panimon kuvaus oluesta:
Valssin resepti on tehty yhteistyössä Rekolan Panimon kanssa. Tällä kertaa oli meidän vuoromme panna sitä ja laitoimme oluen myös 0,75 litran pulloon. Sopii hyvin viinin vaihtoehdoksi ruuan kanssa. Valssi on tumman paahteinen musta luomulager, jossa on paljon klassista Saazer-humalaa. Valssi on erinomainen ruoka-olut ja hyvin monikäyttöinen, se sopii niin kala- kuin liha-ateriallekin. Etiketin kuvassa on Mathildedalin Ruukin Valssilaitos vuonna 1940. Valssi on kausituote.

Tyyli: Schwarzbier

Voltit: 4,3 %

Kantavierre: 10 Plato

Katkerot: 30 EBU

Humalat: Perle ja Tradition

Maltaat: Pale Ale, Pilsner, Munich, Black

Fiilikset:
Tuoksultaan paahteinen, nokikahvinen ja hieman savuinen. Kuivakka.

Maultaan kevytrunkoinen ja helposti juotava miellyttävä mustaolut. Nokista kahvia, pieni siivu savua ja paahteisuutta. Ruokajuomana loistava ja muuten vaan juotuna oikein toimiva. Rapsakkaa humalaa. Ei löydy moitteen sijaa tästä oluesta, vaan iso peukku tälle oluelle. Plussaa myös luomusta.

Pisteet:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 3/5
Yleisvaikutelma: 14/20
Yhteensä: 36/50
--

Teijo IPA


Panimon kuvaus oluesta:
Teijo on hedelmäinen ja täyteläinen India Pale Ale ja se sopii erinomaisesti kaveriksi vahvoille ja mausteisille ruuille. Se on valikoimamme vahvin olut ja oli luontevaa nimetä se Teijon kylän mukaan, jossa jatkuu edelleen vahvana yli 300-vuotinen teollinen historia. Etiketin kuvassa on Teijon Tehtaiden vanha tunnus.

Tyyli: India Pale Ale

Voltit: 6,9 %

Kantavierre: 15 Plato

Katkerot: 60 EBU

Humalat:  Amarillo, Cascade, Citra, Chinook ja Columbus

Maltaat:  Pale Ale, Caraplus 10 ja Crystal 100

Fiilikset:
Kiinteän vahva ja reilu vaahto komistaa punaoranssia olutta.

Tuoksussa trooppista hedelmää, havuista metsää ja karamellista makeutta.

Maku alkaa sitruksella ja jatkuu trooppisilla hedelmillä. Siitä mennään kohti karamellista maltaisuutta ja viljaisuuskin tuntuu maltaan puolelta. Melko hyvin tasapainossa, vaikka humalointi ottaa pientä valtaa. Laadukas IPA ilman mitään turhia kikkailuja. Toisinaan voi myös hävitä laajaan IPA –massaan.

Pisteet:
Tuoksu: 6/10
Ulkonäkö: 5/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 3/5
Yleisvaikutelma: 13/20
Yhteensä: 34/50
--

Yhteenveto:
Mathildedalin Kyläpanimon oluet jättivät erittäin positiivisen kuvan panimon oluenvalmistustaidosta. Hefeweizen jäi maitokauppamuottinsa vuoksi hieman pliisuksi, mutta kolme muuta olutta kyllä lunastivat paikkansa hyvien oluiden joukossa. Siihen, kun vielä liitetään mukaan Alkon pienpanimokattauksessa mukana olleen erittäin mainion Pirskeen, niin nätti paketti on panimolla. Maitokauppavahvuiset vaan maistelupäkiksi jos vielä eivät ole. Siinä olisikin laadukas, maistuva ja hyvä kattaus erilaisia oluita. Pakkiin mukaan vielä mainio kesäjuoma Luomu Rölssi. 



lauantai 23. huhtikuuta 2016

Iso-Kallan salmiakkia, dubbelia ja kauraa


Jonkin aikaa sitten sain Kuopion suunnalta Iso-Kallan Panimolta kolme olutta maistoon ja nyt olikin sitten jo korkea aika raapustaa niistä mietteitä. Paketista löytyi seuraavat oluet:
  • Salmiakki Porter
  • Oatmeal Stout
  • Dubbel

Noista tuo salmiakki kieltämättä hieman kalskahtaa korvaan, että mitä ihmettä ne hullut savolaiset ovat tällä kertaa keksineet (tämä hullu savolaisuus ei ollut tarkoitettu pelkästään panimonväelle, vaan kaikille kuopiolaisille heh heh). Sen enempää savolaisia morkkaamatta, niin oluiden kimppuun. Itsekin olen kuudesosan elämästäni asunut Kuopiossa, joten kalakukoilla kyllästetty kieroveri virtaa myös tässä pohjoiskarjalaisessa kropassa villinä. Ensiksi maistoon Salmiakki Porter

Panimo: Iso-Kallan Panimo

Maa: Suomi
--

Salmiakki Porter


Tyyli: Aromisoitu olut tai Portteri

Voltit: 6,7 %

Kantavierre: 17,3 %

Katkerot: 27,1 EBU

Väri: 200 EBC

Humalat: Magnum- ja East Kent Goldings -humalat

Maltaat: Pale ale-, münich-, crystal- ja suklaamaltaat, mustat maltaat

Muuta: Salmiakkiuute

Fiilikset:
Tuoksussa jo voi todeta, että kyllähän tässä salmiakkia on ja se on päällimmäisenä sieraimissa. Paahteisuus ja kevyt maltaisuus mukana.

Makumaailma nitoutuu salmiakin ympärille. Ensimmäisen desin jaksaa juoda ja tästä ihan tykkää. Sellainen hauska kikkailuolut, mutta pitemmän päälle vahva salmiakki rupeaa auttamatta tökkimään. Salmiakkia on liikaa, että jaksaisi nautiskella yksinään puolen litran pullollisen. Mämmiä, paahdetta ja makeaa siirappisuutta. Pohjalla on toimiva ja laadukas Portteri, joka kyllä kieltämättä hieman kompastuu ideaansa eli salmiakkiin.


Pisteet:
Tuoksu: 5/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 5/10
Suutuntuma: 3/5
Yleisvaikutelma: 10/20
Yhteensä: 27/50
--

Oatmeal Stout


Panimon kuvaus oluesta: 
Oatmeal Stout on talven kausiolut. Perinteinen brittiläinen tumma ja paahteinen stout, jossa aromeissa löytyy kevyesti kahvia ja lakritsia. Kaura toimii oluessa maun pehmentäjänä. Ruokasuosituksena tummemmat lihat.

Tyyli: Stout

Voltit: 5,4 %

Kantavierre: 14,2 %

Katkerot: 33 EBU

Humalat: First Gold, Bramling Cross

Maltaat: Pilsner, Pale Ale, Crystal, Black, Chocolate, Kaura

Fiilikset:
Tuoksu on kuivahko, puumainen ja kahvinen.

Maultaan samettisen pehmeä, kylmää kahvia ja lakritsinen. Taustalla humalointi pilkahtelee esille. Miellyttävä tasapainoinen nautiskeluolut sieltä prosenttien miedoimmasta päästä. Mukavan tuntuinen runko, vaikka pinnoja on ainoastaan 5 pile 4.


Pisteet:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 3/5
Yleisvaikutelma: 13/20
Yhteensä: 34/50
--


Dubbel


Panimon kuvaus oluesta:
Vuoden 2015 belgi –sarjan
kolmas olut tuo loppusyksyyn tummien- ja erikoismaltaiden kuivien hedelmien aromeita. Istuu hyvin pimeiden iltojen lämmittäjäksi.

Tyyli: Dubbel

Voltit: 6,5 %

Kantavierre: 15,1 %

Katkerot: 32 EBU

Humalat: EKG ja Saaz

Maltaat: Pilsner, Cara, Munich, Crystal, Special B ja Candy sokeri

Fiilikset:

Tuoksultaan tumman hedelmäinen, belgihiivainen ja hieman paahteinen.

Maultaan hieman kevyehkö, kotikaljamainen ja kova. Tuoksu lupaili pehmeähköä ja makeahkoa olutta, mutta maku on päinvastainen. Tuoksu oli tyylikäs ja perinteikäs belgidubbeli, mutta maku ei antanut samaa nautintoa, vaan jäi pliisuksi. Täyteläisyyttä lisää.

Pisteet:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 5/10
Suutuntuma: 2/5
Yleisvaikutelma: 11/20
Yhteensä: 28/50

Yhteenveto:
Nyt on maistettu kolme Iso-Kallan Panimon olutta ja näistä omaan suuhuni parhaiten osui Oatmeal Stout mukavan pehmeällä tuntumalla. Oikein toimiva nautiskeluolut pienemmillä prosenteilla. Salmiakki Porter ja Dubbel jättivät hieman kylmäksi. Porter ilman salmiakkia olisi ollut varmasti nätti olut, koska pohja oli tikissään. Dubbel vaatii enemmän runkoa toimiakseen paremmin.





keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Saimaa Brewer’s Special Joker Hop Ale (erä6) – The Jaska Edition

Saimaan Brewer’s Special Joker Hop Ale – The Jaska Edition

Saimaan Juomatehtaan Brewer’s Special Joker Hop Ale on päässyt jo kuudenteen erään asti ja tämä erä on itselleni tähän mennessä kaikkein mielenkiintoisin. Mielenkiinto johtuu siitä, että olen itse päässyt päättämään oluessa käytetyt humalat. Muuten oluen pohja on sama erästä toiseen, mutta erot tehdään humalilla. Humalavalintojen pohjalla oli saada aikaisemmista eristä huomattavasti poikkeava tuote ja hieman ehkä revitellä, kun kerran pääsee päättämään. Pitkän pohdiskelun jälkeen päädyin seuraavanlaiseen kolmikkoon:
  • Citra
  • El Dorado
  • Sorachi Ace

Näistä tuo viimeisenä oleva humala oli sitä haluamaani revittelyä ja sillä saadaan suuri ero aikaisempiin nähden. Kun sain oluen maistoon, niin silloin oli päällänsä melkoinen flunssa ja kuume. Ekan illan hillitsin itseäni, mutta toisena iltana olut kaatui lasiin ja halusin ihan kokeilla, että saanko siitä mitään makuja irti. Saman tein myös terveenä, joten tämä juttu sisältää  kaksi erilaisissa tilanteissa tehtyä arviota. Jätetään ne pisteet antamatta, kun siinä monesti on tullut marmatusta, ettei voi arvioida olutta jossa on ollut jollain tavalla mukana. Itse pystyn antamaan rehelliset pisteet, mutta en jaksa vängätä sen asian kanssa.

Panimo: Saimaan Juomatehdas

Maa: Suomi

Tyyli: American Pale Ale

Voltit: 4,7 %

Kantavierre: 12 %

Katkerot: 30 EBU

Väri: 16 EBC

Humalat: Citra, El Dorado ja Sorachi Ace

Maltaat: Pale Ale, mallastamaton ruis ja vehnä

Fiilikset:

Flunssaisena:
Tuoksusta tulee esiin raikkautta ja yrttisyyttä.
Maultaan reilusti humaloitu, sitruksinen ja Sorachi Ace iskeytyy esiin vahvasti. Eipä tästä osaa oikein muuta sanoa.
--

Täydessä tikissä:
Nyt kun aistit alkoivat olla kunnossa, niin sai hieman enemmän esiin.
Tuoksussa sitrusta, trooppista hedelmää ja Sorachi Ace vahvana osana aromia. Tilliä löytyy, mutta onneksi ei liikaa.

Maultaan melko vahvan katkeroinen ja ohutrunkoinen. Humalointi pyörii suussa pitkään. Sitruksinen ja hedelmäinen virkistävä olut, jossa Sorachi Ace toimivasti osana makupalettia. Humalointi on sen verran voimakas, että mallasrunko jää jalkoihin.Virkistävyydessään mainio kesäjuoma. Olen tyytyväinen kokonaisuuteen, jossa Citralla ja El Doradolla saatiin sitrusta ja muutenkin hedelmäisyyttä. Sorachi Ace toi makupalettiin omaa uniikkia tatsiaan. 



Mistä: Saatu panimolta. Maitokaupoissa laajalla säteellä lähiaikoina. Tästä tarkemmin kunhan päivämäärät varmistuvat.

Pisteet: XX/50
Jos antaisin pisteet, niin se olisi 31/50, mutta kun en anna :)

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Saimaa Red Ale

Saimaa Red Ale



Saimaan Juomatehtaan Saimaa –sarja on saanut muutamia viikkoja sitten uuden jäsenen tämän nyt arvioinnissa olevan Red Alen myötä. Saimaa –sarjalaiset ovat oikein hyvin osuneet omaan makuuni ja esim. Pils löytynyt useitakin kertoja lasistani. Saunajuoma parhaimmillaan. Nyt katsotaan kuinka toimii Red Ale.

Panimo: Saimaan Juomatehdas

Maa: Suomi

Tyyli: Amber Ale

Voltit: 4,5 %

Kantavierre: 11,4 %

Katkerot: 28 EBU

Väri: 40,0 EBC

Humalat: Magnum, Cascade ja Chinook

Maltaat: Vienna, vehnä ja tumma karamellimallas

Fiilikset:
Tuoksultaan mallaspainotteinen. Karamellia, toffeeta, hedelmäisyyttä ja puumaisuutta.

Maultaan karamellimaltainen ja makean toffeinen. Humalointi yllättävän tiukasti pureutuu kevyen rungon kautta ikeniin greippisenä. Hyvää peruskäyttöolutta. Hinta ja laatu ovat kohillaan, joten kyllähän tätä voisi kesällä pihahommien välissä siemailla purkin jos toisenkin.


Mistä: Saatu panimolta. Löytyy kyllä lähes jokaisen kaupan hyllyltä.

Pisteet: 34/50


maanantai 18. huhtikuuta 2016

Tiedote: Vappu tuo markkinoille opiskelijoiden oman oluen

18.4.2016 Helsingissä / Julkaisuvapaa heti

Vappu tuo markkinoille opiskelijoiden oman oluen


Kuva: Sori Brewing
 
Neljä yliopistojen olutseuraa Helsingistä, Vaasasta, Tampereelta ja Jyväskylästä yhdistivät keväällä 2016 voimansa opiskelijalähtöisen Sori Brewingin kanssa. Päämäärämme on muuttaa opiskelijoiden asenteita olutta kohtaan ja kehittää olutkulttuuria ympäri Suomen.

Tuloksena on opiskelijoiden oma olut, Akateeminen Vartti, joka tulee myyntiin valikoituihin baareihin ja ruokakauppoihin. Tyypiltään olut on kesäinen greippiin vivahtava session IPA. Olut julkaistaan opiskelijoiden suurimman juhlan Vapun viralliseksi juomaksi ja se tulee myyntiin viikolla 17. Sen tarkoituksena on viestiä oluesta laadukkaana ja maukkaana seurustelujuomana, ei humaloitumiseen tähtäävänä bulkkitavarana.


“Akateeminen Vartti on ainutlaatuinen opiskelijaprojekti, joka kutsuu eri kaupunkien opiskelijat matkalle kohti fiksumpaa olutkulttuuria”, toteaa Aalto-yliopiston olutseuran KYllä Oluelle:n puheenjohtaja Jasper Heino. “Ensisijaisesti tämä on kuitenkin kiva piristys ja oma panoksemme Vappuun eikä mikään kannanotto. Emme näe itseämme takomassa tolkkua vanhempien sukupolvien päähän - muutos lähtee meidän nuorten keskuudesta.”


Kuva: Viljami Väisänen
 


Tiedotteen julkaissut KYllä Oluelle ry on Aalto-yliopiston vuonna 2014 perustettu olutseura, jonka tavoitteena on edistää olutkulttuuria opiskelijoiden keskuudessa. Aikaisemmin seura on toteuttanut kaksi kauppatieteiden opiskelijoille kohdistettua olutta, joita on myyty olutravintoloissa Helsingissä ja Turussa. Tutustu tarkemmin: bit.ly/kyllaoluelle

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Tanker / Borg Purple Nurple

Tanker / Borg Purple Nurple


Tanker on vuonna 2013 perustettu virolainen pienpanimo ja homma pyörähti käyntiin mustalaispanimo –meiningillä. Siitä sitten toiminta laajeni, niin että pystyivät hommaamaan omat tilat ja laitteet. Nyt maistelussa oleva olut on islantilaisen Borg Brugghúsin kanssa valmistettu Farmhouse Brett-IPA. Nimeltään olut on Purple Nurple ja sen valmistuksessa on käytetty tuoreita mustikoita, laktoosia ja kuivahumaloinnissa Mosaicia.

First Pint Oy aloitti Tankerin oluiden maahantuonnin, joten saatavuus myös Suomessa paranee huomattavasti.

Panimo: Tanker

Maa: Viro

Tyyli: Sour Ale

Voltit: 7,5 %

Fiilikset:

Tuoksultaan marjainen, mustikkainen ja kevyesti hapan. Takaa tulee pistävää etikkaa. Bretta on myös vahvasti läsnä. Makeaa maitoista laktoosia.

Maultaan etikkaisen hapan ja karkkisen marjainen. Taustalla lakritsia ja laktoosin tuomaa pehmeyttä. Makuja syöksyy hieman joka suunnasta ja ei oikein tiedä mistä tarttua kiinni. Sekava ja hiivainen. Tämä olut oli enemmän erikoinen, kuin mikään erityisen miellyttävä olut. Joka toisella hörpyllä tykkäsin ja joka toisella en. Harvoin tulee vastaan näin hämmentävä olut, ettei oikein tiedä miten päin olisi.

Ehkä tässä on hieman liikaa kaikkea. Hauska olut, mutta kaatuu liikaan kikkailuun. Purple Nurple on juuri sellainen olut, jonka kyllä kertaalleen maistaa, mutta ei ehkä toisen kerran tulisi maistettua.


Mistä: Saatu

Pisteet:
Tuoksu: 6/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 6/10
Suutuntuma: 3/5
Yleisvaikutelma: 11/20
Yhteensä: 30/50


perjantai 15. huhtikuuta 2016

Jaskan burgerit - Big D's BBQ & Wings (Joensuu)


Kellekään blogini seuraajalle ei ole varmasti epäselvää, että tykkään syödä hampurilaisia. Ajattelinkin jatkossa kertoa blogissani mielipiteen jokaisesta hampurilaismestasta, jossa käyn vetämässä burgerin naamaani. Nämä jutut eivät suoraan liity olueeseen, mutta mitäpäs sillä väliä. Kirjoitan siitä mistä tykkään ja onhan hyvä hampurilainen paras eväs loistavan huurteisen kanssa eli suattaapi joskus liittyäkin oluisiin.

Aloitetaan kotikaupunkini uudesta hampurilaispaikasta nimeltä Big D’s BBQ & Wings. Paikka avasi ovensa tämän vuoden aprillipäivänä, muttei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun Joensuussa on Big D:n burgereita syöty. Aikaisemmin näitä burgereita on päässyt maistamaan mm. Joensuun torilla. Nyt ensimmäistä kertaa sisätiloissa ja katsotaan miltä maistui.

Sijainti: Niskakatu 11, Joensuu
Hampurilainen: Bacon
Muuta: Sipulirenkaat
Juoma: Coca-Cola

Fiilikset:
Hampurilainen: Pekoni mukavan makeaa ja suuhun sulavaa. Pihvi sopivan kokoinen ja mehevä. Pihvin maku erittäin hyvä ja tämän burgerin se onnistunein osa. Kypsyys juuri optimaalinen hieman punertava.

Suuri miinus tulee sämpylästä, joka viileä, paksu ja sitkeä. Sämpylä on muutenkin mauton ja koko ajan mietin syitä miksi sitä söisin. En keksinyt syytä.

Sipulirenkaat: Renkaita oli melkoisen suuri kasa. Hyvä rapsakkuus. Mikään ei ole niin vastenmielistä syötävää, kuin löysät sipulirenkaat vink vink Hesburger, mutta näissä ei sitä löysyyttä ollut. Maku oli kuitenkin olematon. Puolet jäi syömättä, kun ne maistuivat ainoastaan rasvalta ja se rupesi tökkimään.

Yhteenveto:
Täällä on kaupungin parhaat burgerit (tai ainakin tähän mennessä), mutta päästäkseen lähellekään Suomen parhaita, niin työtä on tehtävä ja paljon. Sämpylä kyllä vaatii jotain, koska pelkästään sen takia itse pitää pitkään harkita palaavansa. Pihvi oli timanttisen hyvä.

Wingsit ja ribsit on vielä testaamatta. Saa nähä tuleeko testattua.




Seuraavaan burger -juttuun vois panostaa myös valokuviin :)

torstai 14. huhtikuuta 2016

Helsinki Beer Festival 2016 - Uniq Drinks Finland juomalista

UniqDrinks tuo Helsinki Beer Festivaleille seuraavanlaisen kattauksen siidereitä.


Magners Original Irish Cider

Magners Original Irish Pear Cider

Magners Original Irish Berry Cider

Magners Irish Cider With Whiskey

Chaplin&Cork Somerset Gold

Woodchuck Amber Cider

Ye Olde English Medium Dry Cider

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Helsinki Beer Festival 2016 - Mallaskosken Panimo juomalista

Mallaskosken Panimolta tulee HBF:ään tällaisia olusia!

Black IPA 6,5%
EBU 60, hops: Amarillo, Simcoe, Chinook

Põhjala / Mallaskoski Black Koivunen 9,3%
EBU 50, humalat: Pekko

Black Imperial Rye 11.4%
EBU 80, humalat. Simcoe

Rainy Summer Wheat Lager 4.7%
EBU 35, humalat: Mosaic, Magnum, Saphir

Summer West Coast IPA 6.8%

EBU 80, humalat: Columbus, Centennial, Pekko, Simcoe

Helsinki Beer Festival 2016 - Panimo Hiisi juomalista



Nyt vuorossa Panimo Hiisin Helsinki Beer Festival –listaus. Mukana luonnollisesti myös Donut Island Brewing.

Leimaus Mango-Habanero IPA
Tulen väen tavat tekevät tulen luonteen - Leimauksen luonteen luovat kotimaiset maltaat, uuden maailman humalat, kotimainen habanero ja kypsytysvaiheessa lisättävä mango.

Nauti viilennettynä (8-12°C) raikkaan lohicevichen tai tulisen thai-curryn kera. Suositellaan erityisesti nautittavaksi psykedeelisen rockin parissa, The Doorsin "Light My Fire"sta ja Kingston Wallista lähtien. 6,2%, 45 IBU, Väri 18 EBC.
--

Pecko Brett IPA
Pekko-humalaa shoukeissaava vaalea, raikas ale. Katkeroinnin sijaan pääpaino on aromihumaloinnissa sekä brettahiivojen monimuotoisessa ja ajan myötä kehittyvässä maku- ja aromimaailmassa.

Nauti viilennettynä (8-10°C) pehmeiden juustojen tai vaikkapa pähkinäisen vuohenjuustosalaatin parina. Musiikkisuosituksena #toimii Jamiroquain "A Funk Odyssey". 6,3%, 50 IBU, Väri 8 EBC.
---

Aarni Ruis-IPA
Tuhti, mäntymäisen havuisesti aromihumaloitu ja tiukasti katkeroitu, rapsakan rukiinen IPA. Uuden maailman humaloiden ja kotimaisten maltaiden täydellinen liitto.

Nauti viilennettynä (8-12°C) rasvaisen kalan tai lihan sekä Sigur Rósin kera. 6,9%, 72 IBU, Väri 18 EBC.
---

Loviatar Rye Wine
Runsaan maltainen ja voimakkaasti humaloitu suomalaisella rukiilla pantu rye wine. Nyt n. 6kk kypsytelty olut, jonka tavat tulette tuntemaan.

Nauti hieman viilennettynä (12-14°C) sellaisenaan tai hyvän stiltonin kera. Ja Verjnuarmun muanpiällisen helevetin. 10,5 %, 95 IBU, Väri 45 EBC.
---

Iku-Turso Imperial Stout Jämäkästi, mutta lempeästi humaloitu. Voimakkaan paahteinen. Runsas ja pehmeän maltainen. Jyhkeä, mutta smoothi Imperial Stout Hiisin tyyliin.

Nauti hieman viilennettynä (12-14°C) syvien mietteiden parissa tai voimakkaiden sinihome- ja vuohenjuustojen kera. Soljuu saumattomasti Sibeliuksen seitsemännen kanssa. 9,0%, 100 IBU, Väri 90 EBC.
---

Black Bretty Black IPA
Cascade-Centennial -klassikkokombolla humaloitu, aromikas pehmeä Black IPA, jossa lisävivahdetta antamassa bruxellensis-hiiva. 6,3%, 65 IBU, Väri MUSTA.
---

Donut Island I Hop It's No Problem
Equinox-Mosaic-Simcoe. Reilusti hyväksi havaittuja uuden maailman humaloita vaaleassa mallasrungossa = tosi rapsakka ja aromikas olut. Mallaspuolta pehmentämässä myös ripaus vehnämallasta. Humaloinnin määrissä turhaa harkintaa ei oo juuri käytetty, I hop it’s no problem. 6,2%, 75 IBU, Väri 11 EBC.
---

Donut Island Ich bin ein Berner
Kevyt, vaalea, kevyen mineraalinen ja suolainen, kirpsakka ja hedelmäinen.

Berner on Donut Islandin ja Hiisin ensimmäinen gose. Maustettu tuoreilla greipinkuorilla ja aromihumaloitu tukevan sitruksisesti Cascadella ja Citralla. 5,0%, 12,5 IBU, Väri 8 EBC.





sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Helsinki Beer Festival 2016 - Diamond Beverages juomalista

Diamond Beverages tuo tapansa mukaan laajan ja laadukkaan olutvalikoiman, jossa tuotteita mm. Stonelta, BrewDogilta ja Beerhunter'silta.

Muutoksia listaan tehty 12.4.2016 klo. 20.45


Stone Brewing
  • Stone IPA
  • Arrogant Bastard 
  • Stone Cali-Belcique 
  • Stone Americano Stout 
  • Stone Pataskala Red IPA 
  • Stone Go To IPA 
  • Stone Ruination 2.0 
  • Stone Coffee Milk Stout 
  • Stone Encore 12th Anniversary 
  • Arrogant Bastard BBA
--

To Øl   
  • Mr. Blue, 7% Rustique Saison with 500kg blueberries per 1000litres of beer!
  • Mr. Orange, 7% Imperial ESB brewed with Clementines, Tangerines and Grapefruit
  • Smoke On The Porter, Scotch whiskey barrel aged 13,4% Imperial Porter
--

Amager
  • No Rice&Curry
  • Black Swan
--

Mikkeller 
  • Mikkeller Crooked Moon Stockholm Fig Stout 
  • Mikkeller 12oz Wineale (w/ Riesling juice)
  • Mikkeller Wheat is the New Hops
--

Buxton / Omnipollo
  • Chocolate Ice Cream Brown Ale
--

Omnipollo
  • Omnipollo Chocolate Ice Cream brown ale
  • Omnipollo Double Barrel Noa
  • Omnipollo Hypnopompa
  • Omnipollo Mango Smoothie IPA
    --

    Flying Dutchman
    • Black is Black and I want my baby back
    --

    Thatchers
    • Green Goblin
    --

    Beerhunter's
    • Mufloni Cascade black Ale
    • Mufloni DIPA
    • Mufloni Brown Ale
    • Mufloni Barley Wine 9% 
    • Mufloni Suklaa Kaura Stout 7,0% 
    • Mufloni ბროწეული 5,5% (Granaattiomena Pale Ale
      --

      BrewDog
        • BrewDog Jet Black Heart
        • BrewDog B-side Red Ale
        • BrewDog Raspberry Berliner Weisse
        • BrewDog Elvis Juice
        --

        Founders
        • Founders KBS
        • Founders Misty Mountain Hop Brown
        • Founders Imperial stout
        • Founders Spectra trifecta
        • Founders Nitro Oatmeal
        • Founders Dirty Bastard
        --

        Toccalmatto 
        • Purple Rain
        --

        Dieu du Ciel 
        • Moralité
        --

        Helsinki Beer Festival 2016 - Sori Brewing juomalista



        Sori Brewingin porukka on mukana Helsinki Beer Festivalilla Diamond Beveragesin tiskillä.

        Sen sijaan että heillä olisi tarjolla tuttu kirjo Investor IPAsta Out of Officeen, Sori tuo tarjolle pelkästää uutta settiä, tiivistettynä neljään timanttiin. Tarjolla hanoissa ovat uuden League of Hopsin tuotteita sekä erikoisversio Dark Humor Clubista.


        Delirious - Double IPA 8,1% 85 IBU
        Delirious tarkoittaa villiä mieltä. Villiinnyimme ja laitoimme massiiviset määrät kuivahumalia tähän Imperial IPAan. Voimakkaasti kuivahumaloitu Citra, Mosaic ja Simcoe -humalilla. Kuten hyvät IPA:t konsanaan, tämäkin kannattaa nauttia tuoreimmillaan! Tämä suuri Imperial IPA ei humalassa säästele.

        Leaping Lena - India Pale Lager 6,3% 70 IBU
        Leaping Lena on Länsi-Saksan kuuluisin kilpapulu. Pulu eksyi Tsekkoslovakiaan 1954 palaten pian Taipumattoman Pilsenin vapausmanifestin kanssa. Kuten Taipumaton Pilsen, arvostamme vapautta. Otimme vapauden tehdä tsekkiläisellä pilsnerhiivalla vallankumouksellisen India Pale Lagerin. Kukkaisen hedelmäisesti humaloitu Mosaic, Ahtanum ja Simcoe -humalilla.

        Ménage à Trois - Triple IPA 9,2% 93 IBU
        Ménage à Trois Triple IPA on ylistys rakkaudelle humalaisiin oluisiin - vaikea rakastaa vain yhtä! Kolme humalaa: Motueka, Citra & Tomahawk. Kolme mallasta: Pale, Cara Pale & Crystal 50. Katkeroa ja makua enemmän kuin laki sallii. Ei heikkohermoisille!


        Dark Humor Club Coconut - Imperial Stout 8,0%
        Mustan huumorin kerhossa olut ja huumori ovat tummaa. Kookosta, tummaa suklaata ja eksotiikkaa tässä jopa seitsemän maltaan Imperial Stoutissa.

        --

        League of Hopsiin kuuluu kaiken kaikkiaan neljä tuotetta, joista White Lies (6,2% 58 IBU) White IPA on yksinoikeudella HOK-elannon ravintoloissa kuukauden oluena. White Lies on Equinoxilla ja Mosaicilla humaloitu belgihenkinen valkoinen IPA. Myös muut kolme League of Hops -sarjan IPAa rantautuvat juuri ravintoloihin ympäri Suomen.

        Sorin saatavuus on parantunut muutenkin huomattavasti. Sorin Investor IPA löytyy Alkon tilausvalikoimasta saatavilla mihin vain Alkoon, saa mukaan vaikka pullo kerrallaan kun pyytää myymälää tilaamaan. Ja tietä on raivattu myös toisaalla, sillä Out of Office Session IPA on rantautunut nyt Suomen Lidlien valikoimaan ja saatavilla vähintäänkin koko kesän.



        Helsinki Beer Festival 2016 - Tsekkiläisiä pienpanimo oluita

         
        Ensi viikonlopun Helsinki Beer Festivaleilla on tarjolla myös tsekkiläisiä pienpanimotuotteita. Alla olevasta tiedotteesta selviää, että minkälaisia herkkuja luvassa.


        Tiedote:
        Tsekkiläiset pienpanimo oluet rantautuvat Kaapelitehtaalle 15.-16.4.2016.

        Tsekeissä on meneillään vireä pienpanimobuumi.
        Toisen maailmansodan jälkeen kommunismin ikeeseen joutunut Tsekkoslovakia koki kovan kohtalon myös pienpanimoiden osalta, kun Neuvostojärjestelmä tuhosi vanhat pienet sukupanimot.
        Panimolaitteet tuhottiin ja panimotiloista tehtiin varastoja mm. elintarvikkeille.
        2010-luvun tietämillä alkoi uusi nousu tsekkioluen valmistukselle kun uusi sukupolvi alkoi kunnostaa vanhoja panimotiloja, sekä pystyttämään panimoita kokonaan uusiin tiloihin.
        Nyt tsekeissä on yli 250 ravintola- tai pienpanimoa jotka valmistavat niin vanhoja
        perinneoluita kuin uudenmaailman trendi oluita.

        Helsinki Beer Festival tuo pienen tuulahduksen tästä päivästä tsekkiläiseen oluenvalmistukseen.

        Juomalista:
        Akciovy Pivovar    Letinsky Svetly Lezak
        Ackiovy Pivivar    Letinsky Svetly Horky Special IPA
        Ackiovy Pivivar    Letinsky Polotmavy Special
        Ackiovy Pivivar    Imperial IPA
        Ackiovy Pivivar    Letinsky Svetly Lesak sv.Patrika
        Pivovar a mostarna Radous    IPA
        Pivovar a mostarna Radous    Pils
        Pivovar a mostarna Radous    Stout
        Pivovar a mostarna Radous    Cider
        Raven    Plzen Lager
        Raven    Double IPA
        Raven    IPL
        Raven    IPA
        Raven    Cream Porter
        Raven    APA
        Raven    Double IPA
        Pivovarsky bvur Zvibok    Zlata Labut lezak
        Pivovarsky bvur Zvibok    Zvikovsky Rarsser
        Pivovarsky bvur Zvibok    Stout Zvikov
        Olivuv Pivovar    Dolnobrezannska 10
        Olivuv Pivovar    Laser Beer
        Olivuv Pivovar    Knice Vaclav
        Olivuv Pivovar    Yourk Ale
        Pivovar narodni    Czek Lion Polotmavy Special
        Pivovar narodni    Czeck Lion Svetly Lesak
        Novometsky Pivovar    Novomestske Lezak
        Novometsky Pivovar    Novomestske Tmave
        Novometsky Pivovar    Novomestske Lezak
        Novometsky Pivovar    Novomestske Tmave
        Malesicky Mokropivovar    Malesicky Original No:2 Svetly Lezak
        Frydlantsky Zamecky Pivovar    Albrecht 12
        Frydlantsky Zamecky Pivovar    Albrecht 18
        Frydlantsky Zamecky Pivovar    Märzen 14
        Frydlantsky Zamecky Pivovar    Philipp APA
        Frydlantsky Zamecky Pivovar    Albrecht 15
        Frydlantsky Zamecky Pivovar    Secret Enigma 22
        Frydlantsky Zamecky Pivovar    India Pale Ale 19
        Frydlantsky Zamecky Pivovar    Albrecht 17
        Frydlantsky Zamecky Pivovar    Katerina 12
        Frydlantsky Zamecky Pivovar    Albrect 12
        Frydlantsky Zamecky Pivovar    Vital 11
        Frydlantsky Zamecky Pivovar    Rubin 11
        Frydlantsky Zamecky Pivovar    Kazbek 11
        Frydlantsky Zamecky Pivovar    Judita 14
        Frydlantsky Zamecky Pivovar    Albrecht 11
        Frydlantsky Zamecky Pivovar    Albrecht Pale Ale 12
        Frydlantsky Zamecky Pivovar    Rapir 16
        Frydlantsky Zamecky Pivovar    Morion 16
        Frydlantsky Zamecky Pivovar    Pohutukarva 24
        Brauerei Baumgartner    Baumgartner Zwickl dunkel
        Pivovar Matuska    Svetle
        Pivovar Matuska    Raptor IPA
        Pivovar Matuska    Namornik
        Pivovar Chir    pCh! Pazdrat
        Pivovar Chir    pCh! Pazdrat
        Pivovar Chir    pCh! Vzkriseni
        Pivovar Chir    pCh! Vzkriseni
        Pivovar Chir    pCh! American Brown Ale
        Pivovar Chir    pCh! American Brown Ale
        Pivovar Chir    pCh! Neboztik Stout
        Purkmistr    Lezak a prichuti fiku
        Purkmistr    Lezak a prichuti boryvky
        Purkmistr    Lezak a prichuti
        Purkmistr    Velikonocni Vidensky
        Purkmistr    Lezak 11
        Permon    Svetly Lezak 11
        Permon    P.I.P.A
        Permon    P.A.P.A
        Permon    Velikonocni Trinactka
        Permon    Black I.P.A
        Permon    Summer Ale
        Permon    Psenice/Wheat
        Permon    ZarikavacChemele
        Permon    Honey Ale 14
        Permon    Stout
        Permon    Smoke Zone IPA
        Permon    Ginger
        Permon    Hopper Simcoe

        perjantai 8. huhtikuuta 2016

        Helsinki Beer Festival 2016 - Maku Brewing makulista


        Sitten isketään näkyville Maku Brewingin juomat, millä he hyökkäävät tämän vuoden Helsinki Beer Festivaleille.
        ---

        Tuusulan monipuolisimpana panimona tarjoamme HBF:ssä uutta, vanhaa ja  uusvanhaa samoin kuin humalaista ja maltaista. Oluen makustelun  lomassa kävijöillä on hieno mahdollisuus tutustua uusiin tölkkeihimme!

        Me So Hoppy (Proto DIPA) 8,8% UUTUUS
        Iso, tuhti, jyrkkä ja erittäin rajusti humaloitu double IPA, jonka  nimi on peräisin Makun SoMe-kilpailusta. Runkoa on, katkeroa on, EBUja  on... Olkaa hyvä ja nauttikaa!

        IPA 7,3% (myös tölkissä)
        Maku Brewing klassikko. Erinäisillä foorumeilla Suomen parhaaksi  IPAksi tituleerattu tasapainoinen ja erittäin hedelmäinen West Coast  IPA. Toimii aina.

        Black IPA 6,1%
        Nimensä mukaisesti musta IPA, ei siis vähän humaloitu portteri.  Lakritsia, sitrusta ja vahva humalointi. Voi suositella!

        Saison 6,0%
        "Mä en tykkää IPAsta". No sitten on Saison. Kellertävä, kesäinen,  hedelmäinen, mutta aavistuksen hapan valinta. Onko Saison tänä(kin)  kesänä the olut?

        Savu Porter 5,9%
        "Kirjoitetaanko se yhteen vai erikseen?" No ei meidän markkinointikaan  tiedä. Olut on kuitenkin miedon savuinen, täyteläinen elämys, jossa  ripaus lakritsia ja havuisuutta. Saat todennäköisesti tämän kun pyydät  jotain tummaa.

        Amber Ale 4,5% (myös tölkissä)

        Vuoden 2015 Suomen paras alle 4,7% ale. Makeaa mallasta ja  karamellista humalointia. Kuparinvärinen, tasapainoinen ja helposti  juotava. Tässä humalointi ei ole se juttu.

        Golden Ale 4,5% (myös tölkissä)
        Makun ensimmäinen olut vuosien takaa (2014). Raikas, sitruksinen olut,  jossa kotimaista männyn havua muistuttamassa kesäisistä päivistä  järven rannalla. Harmi, ettei Kaapelitehtaalla ole saunaa, jossa tätä  nauttia...

        Vehnä 4,5% (myös tölkissä)
        Helposti nautittava, pirtsakka kevyenpuoleinen vehnäolut. Maussa  hedelmäisyyttä ja vivahde banaania. Ei niin tuhti kuin tunnetut  saksalaiset isoveljensä.

        Pale Ale 4,5% (vain tölkissä)

        70 EBUa markettivahvuiseen eli katkeroa piisaa! Muuten rungoltaan  hedelmäinen ja oikein maukas. Musiikin ystäville tämä taipuu myös  Amorphis The Ale from Thousand Lakeksi, sillä tuotanto kuuntele  Amorphista astioidessaan tätä Amorphiksen nimikko-olueksi.








        Pohdintaa: Saimaa Brewer’s Special Joker Hop Ale erä 6 – The Jaska Edition



        Sain muutamia viikkoja sitten kunnian olla ensimmäinen Saimaan Juomatehtaan ulkopuolella, joka pääsee vaikuttamaan heidän Brewer’s Special Joker Hop Ale oluen humaliin. Jos homma ei ole kaikille selvä, niin selvitän asiaa hieman. Joker Hop Ale on olut, jossa jokaisessa erässä vaihtuvat oluessa käytetyt humalat ja nyt oltiin menossa kuudennessa erässä. Maitokauppojen valikoimissa löytyy vaihtelevasti eri erien tuotoksia. Muuten olut pysyy täysin samana, mutta humalilla tehdään erien välillä eroa. Mielenkiintoinen ja hieno idea kaikenkaikkiaan. Pääsin valitsemaan erä kutosen humalat ja pitkän pohdiskelun jälkeen valitsin seuraavat kolme humalaa. Humalien perässä se mitä oluelle halusin sillä humalalla tuoda.

        Erä 6 - Humalat:

        • Citra: sitrusta ja trooppista hedelmää.
        • El Dorado: Trooppista hedelmää ja ei mikään aivan perus joka paikassa käytetty humala. Katkerohumalana.
        • Sorachi Ace: No tämä on vaan niin hieno ja uniikki humala, joka oli ns. jokeri tälle jokeri tuotteelle. Sitrusta ja tilliä tästä tulee.

        Tarkoitukseni oli saada mielenkiintoinen kolmikko, joka tekisi Brewer’s Special Jokeri –sarjan tähän mennessä mielenkiintoisimman tuotteen.

        Olut ei ole vielä kaupoissa ja tulee ensimmäisenä saataville ensi viikolla Helsinki Beer Festivaleille. Ilmoittelen kunhan löytyy kauppojen hyllyistä. Olutta on tehty 5000 litraa eli 15 000 tölkkiä, joten ei ihan heti pitäs loppua kesken.

        Tutkivan olutjournalismin helmi :)
        Sain oluesta näytteet juuri sopivasti kuumeen ja flunssan keskelle, mutta siitä heräsi vaan uusi idea. Idea on tutkivan olutjournalismin "helmi" eli maistoin mitä makuja sain irti oluesta näin flunssaisena. Sama on tarkoitus testata myös täydessä terässä ja julkaista näistä juttu. Toisin sanottuna, hemmetisti kiinnosti maistaa tämä olut, enkä malttanut odottaa. Mietteitä oluesta tulossa lähiaikoina, joten pysykää kanavalla.