perjantai 28. lokakuuta 2016

Minkäslainen olut on JaskanKalja osa2???


Herätelläänpäs taas kertaalleen ajatusleikki nimeltä: Minkäslainen olut on Jaskankalja?

Olen lähivuosien aikana ollut mukana kolmessa oluessa:

Hiisi & Kosoolan Panimo Pohjoisen Jättiläinen:
11% Barley Wine, jossa yhdistin Kosoolan Panimon ja Panimo Hiisin ja nämä kaksi mestaria tekivät maagisen hienon oluen. Pohjoisen Jättiläinen on hienosti Olutopas.info kautta aikojen parhaat suomalaiset oluet listalla kolmantena Plevnan Siperian ja Plevnan Siperia 2010 Hannikun jälkeen.
--
Pyynikin KDC V****gate Stout:
7,0 % Stout, joka tehtiin yhteistyössä Pyynikin Käsityöläispanimon ja Kyrö Distillery Companyn kanssa. Idean takana oli meikäläinen ja Mushimalt –blogi.
--
Pyynikin Jaskankalja:
6,0 % Suomi Pale Ale, joka höystetty mallastamattomalla rukiilla ja kaurahiutaleilla. Projektissa oli mukana 16 suomalaista pienpanimoa ja oluen tuotto meni hyväntekeväisyyteen.
--

Nyt olisikin aika miettiä, että mitä seuraavaksi keksitään? Ajatuksia minulla on, mutta laitetaanpas teidänkin viisaat päät tuottamaan ideoita. Minkälainen olisi seuraava JaskanKalja? Minkä tyylinen olut, mitä siinä voisi olla (humalat, maltaat, muuta) ja mikä panimo sen valmistaisi?

Arvostan kaikkia ideoita! Pistäkää kommenttia ja jos haluatte jakaa ideoitanne kahden kesken, niin sitten postia osoitteeseen jaska(at)jaskankaljat.fi

Kiitoksia jo etukäteen!

Pyynikin Diablo Corium Black


Pyynikin Diablo Corium Black


Pyynikin Käsityöläispanimo teki yhteistyössä metalliyhtye Diablon kanssa oluen ja itsekin pääsin sitä jonkin aikaa sitten maistamaan. Corium Black on maitokauppavahvuinen Stout. Diablo ei ennen tätä olutta ollut minulle tuttu. Olin siis kuullut bändistä, mutten oikeastaan koskaan kuunnellut heidän tuotantoaan. Kaatelin oluen lasiin ja laitoin musiikin soimaan.  Musiikista lyhyesti sanon, että tätähän voi kuunnella toistekin eli oikein toimivaa. Oluen maitokauppavahvuus hieman mietityttää, mutta tämä on bändioluissa melko yleistä.

Panimo: Pyynikin Käsityöläispanimo

Maa: Suomi

Tyyli: Stout

Voltit: 4,5 %


Fiilikset:

Reilusti vaahtoava death metallin tummentama musta olut :)

Tuoksussa kuivaa paahteisuutta ja kylmää kahvia. Lakritsia.

Suutuntumaltaan erittäin kevyt ja jopa hieman vetinen. Maku mukailee melko hyvin tuoksua. Taustalla pieni sitruksisuus. Helposti lähestyttävä Stout, joka tarvitsisi enemmän särmää. Särmällä tässä tarkoitan, että maku ehkä liian yksipuolinen. Maitokauppavahvuus ei palvele täysin Stoutissa ja siitä tämäkin olut ottaa pahasti siipeensä. Makumaailmassa ei mitään vikaa ja siihen nähden pätevää juotavaa. Liian kepoinen runko on mielestän tälle tyylille tuomio. Jälkimaku on pitkä ja miellyttävä. Oluesta tykkään, mutta siitä että se on maitokauppamuotissa, niin en. Tämä olut, kun olisi vaikka jossain 7 prosentin paikkeilla, niin tukisi myös enemmän bändikuvaa.

Mistä: Sain kaverilta. Kiitos Tuijalle oluesta.

Pisteet:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 6/10
Suutuntuma: 2/5
Yleisvaikutelma: 11/20
Yhteensä: 30/50

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

OlutExpo 2016 - Jaskan tärpit!


Muutama päivä jäljellä, kunnes OlutExpo avaa ovensa ja Helsingin Kaapelitehdas tarjoilee oluenystävälle oivat puitteet hakea hienoja olutkokemuksia. Kasasin tapani mukaan muutamia tärppejä, jotka kannattaa ottaa maistoon. Listasin oluita mitä en ole itse maistanut, mutta pakko päästä maistamaan ja myöskin sellaisia tuotteita, jotka olen aikaisemmin kokenut hyväksi. Tässä Jaskan tärpit!

Odotetuin tuote:
Tiski: Brew Seeker
Olut: Rodenbach Alexander

5,8 % Sour Ale
Ratebeer.comin Top50 Sour Red/Brown –listan ensimmäisellä sijalla. Todellinen harvinaisuus täälläpäin. Rodenbach on tällä hetkellä oma suosikki panimoni ja sieltä tulee pelkkää parhautta, joten tämä kruunun jalokivi odottaa poimimista.
Panimon sivuilta kuvaus:
”RODENBACH Alexander is brewed at the RODENBACH brewery in Roeselare, in the province of West Flanders. This mixed fermentation beer consists of two thirds beer that was matured in oak casks for 12 months and one third young beer, and has been subjected to maceration with sour cherries.

This extraordinary beer with its unique, balanced palate, complex finish and subtle fruit and wood notes is undoubtedly one of the best sour ales RODENBACH has ever created. It was brewed for the first time in 1986 on the occasion of Alexander Rodenbach’s 200th birthday and is now back by popular demand to the delight of beer lovers here and abroad. Its aftertaste is reminiscent of a Burgundy wine and its freshness makes this beer the perfect aperitif or accompaniment to cheeses or dessert.”

--

Uutta mulle!
Tiski: Brew Seeker
Olut: Rodenbach Vintage 2014
7,0 % Sour Red/ Brown

Aikaisempien vuosien Vintageja on tullut maistettua ja kyllähän ne ovat timanttisen hyviä olleet, joten ei epäilystäkään, etteikö tämä jatkaisi samaa loistavaa linjaa.
--

Tiski: Brew Seeker
O’so Wease the Juice
8,0 % Sour/Wild Ale

Panimon kuvaus: ”Barrel aged and Brett blended cherry sour. Very complex blend of Belgian, Brett and sour beer aged on Door County cherries for a beautiful marriage of barrel aged tartness.”
--

Sori Brewing Conca d'Oro
11,5 % Chianti BA Imperial Stout 

Candiallen Chianti-tynnyreissä kypsynyt Imperial Stout. Punaviinitynnyrissä kypsennetty Imperial Stout ei kuulosta aivan huonoimmalta idealta. Huom! Vain lauantaina klo 18:00 alkaen!
--

Sori Brewing Raspberry Punch
4,0 % Berliner Weisse   

Berliner Weisseja ei ole liikaa saatavilla ja ne kyllä kiinnostavat aina.
--

Tiski: Humalove
Olut: Pinta Imperator Baltycki
9,1 % Baltic Porter

Ratebeer.com sanoo, että Puolan kolmanneksi parhaiten arvosteltu olut. Loistavat Baltic Porterit ovat harvassa, joten olisiko tässä sellainen?
--

Maistila Kita Imperial IPA
9,4 % Double IPA

Maistila on lyhyessä ajassa noussut yhdeksi suosikeikseni suomalaisista pienpanimoista. Laadukkaasti valmistetut oluet ovat iskeneet omaan makuuni täydellisti, joten nyt katsotaan kuinka heidän Tupla IPA Kita toimii.
--

Tiski: Moestue & Cask Oy
Olut: Uiltje Big Fat 5 Double IPA
8,0 % Double IPA

75 EBUinen ja viidellä humalalla (Simcoe, Chinook, Citra, Amarillo & Columbus) humaloitu Tupla IPA.
--

Pyynikin Post Mortem
12,0 % Imperial Stout

Panimon kuvaus: ”Vainajien muistoksi tehty. Arkusta löydät ruusuisen, vaniljaisen, pellavaisen kuoleman jälkeisen.” Pyynikin suurin olut tähän mennessä, joten suurella mielenkiinnolla maistoon!
--

Ruosniemen Panimo Konsultti #3 Berliner Weisse
Vehnäolut 4,7 %

Hapanta ja raikasta eli kuulostaa aivan lauantain startilta :)
--

Ruosniemen Panimo Keri Saarele Juniper Gose
5,0 % Gose

Panimon kuvaus: ”Porilaisella katajalla maustettu, virolaisen Lehe pruulikodan kanssa yhteistyössä tehty gose.” Gose on myös sellaista, että pakko päästä maistamaan. 
--

Tiski: Sinebrychoff
Brooklyn Brewery yllätyshana
Joka päivä vaihtuva yllätysolut, joka julkistetaan aina expopäivän aamuna. Viimeksi oli mielenkiintoisia herkkuja, joten tänä vuonna varmasti sama linja jatkuu.
--

Vallilan Panimo S A U N A 1-IPA 2,6 %
Voiko näin pienillä prosenteilla saada hyvän oluen? No siitä otetaan selvää.
--

Vakka-Suomen Panimo
9,2 % Prykmestar Talvibock kausiolut

Elämme sitä aikaa vuodesta, kun itse siirryn koko ajan tiukemmin siemailemaan maltaisempia oluita. Doppelbock on yksi syys- ja talviajan suosikkityylejäni. Vakka-Suomen Panimo kun valmistaa tällaisen perinteisen saksalaisen oluttyylin edustajan, niin kävelen suurin odotuksin heidän tiskilleen, kumarran ja kiitän jo etukäteen, koska tiedän että tämä olut tulee olemaan loistava.
--

Siinä oli muutama itselleni uusi olut, joka täytyy ottaa maistoon. Sitten muutamia tärppejä juomista, joita olen aikaisemmin maistanut ja todennut sen verran hyviksi, että käsi sydämellä voin niitä teillekin suositella.



Varmat tutut!

Tiski: Brew Seeker
Olut: Thornbridge Hall Bracia
Traditional Ale 10,0 %

Onhan tämä yksi maapallomme hienoimpia oluita. Mykistävä herkku! Perinteiset Alet ovat pääasiassa sellaisia, jotka eivät minulle toimi, mutta tämä kyllä pelittää huikeasti.
--

Tiski: Brew Seeker
Olut: Rodenbach Caractère Rouge
7,0 % Sour Red/ Brown

Kypsytetty 2 vuotta ja 0,5 vuotta maseroitu kirsikoiden, vadelmien ja karpaloiden kanssa. RateBeer.com 100 pointsia. Viime viikolla pidin oluttastingin, jossa tätä maistettiin hanasta. Jopa pieni kyynel kävi silmäkulmassa, kun ensimmäisen hörpyn otin. On se vaan hieno!
--

Laitilan Imperiaali Stout Bourbon Oak
9,7 % Imperial Stout

Bourbontynnyrissä kypsynyt Imperiaali on loistavaa perusversiotakin vielä parempi. Tämä oli viime kesän Helsingin Suuret Oluet Pienet Panimot –tapahtuman tärpeissä ja nousi yhdeksi suosikiksi. Ei siis mitään syytä jättää pois tältäkään listalta.
--

Tiski: Brew Seeker
Olut: Victory Art Ivan 
Imperial Stout 13,0 %
Viimeisen vuoden aikana olen maistanut hieman reilu 30 venäläistä pienpanimo-olutta. Se on melko pieni otanta, mutta Victory Art Brew on sen perusteella kiistaton ykkönen. Tämä Imperial Stout on panimon parhaimmistoa ja voitti mm. Parin viikon takaisen oluttastingin jonka pidin ystävieni kanssa. Viisi jätkää maistelemassa ja oli kaikkien suosikki.
Arvioni tästä oluesta!
--

Tiski: Diamond Beverages
Olut: Founders KBS
11,2 % Imperial Stout

Olen tästä oluesta kirjoittanut olut arvion ja kuvailen arvion lopussa tätä olutta näillä kolmella sanalla: ”yksi hienoimmista ikinä”. Annoin 45/50 pistettä, joten ei ole minun arviointini aikana päässyt kuin Plevnan Siperia. Tässä arvioini tästä oluesta
---

Maistila Kaira
6,3 % India Pale Ale

Maistilaa jo kehuinkin tässä jutussani, joten se jätetään tässä väliin ja keskitytään kairaamaan. Kaira jatkaa panimon laadukasta linjaa ja tämä olut voidaan laittaa sivistyssanakirjaan IPA –sanan kohdalle.
Arvioni Kairasta!
--

REKOLAN SAHTI
7,8 % Sahti

Kyllähän mulle aina Sahti maistuu ja Rekolan Sahti on hyvää sellaista.
--

Tiski: Servaali
Olut: Mallaskosken Black Imperial Rye
11,4 % Speciality Grain

Syys- ja talvi-iltojen lämmittäjä. Tässä on se illan viimeinen hidas. Mallaskosken Panimon suurin olut tähän mennessä ja ruis toimii tässä kyllä hienosti. Yksi viime kesän Helsingin SOPPin hienoimpia oluita.
--

Tiski: Servaali
Olut: Pilsner Urquell TANKOVNA
4,4 % Pils
Mahdollisesti tuorein Urquell mitä tulet maistamaan!
Teurastamo.fi –sivulta poimittua tietoa:
”Tankovna on tuoreinta saatavilla olevaa pilsneriä! Se valmistetaan Plze?in panimossamme vain 2 päivää ennen saapumista Suomeen ja tulee nauttia 4-5 päivässä avaamisesta. Tankovnan ainutlaatuinen tuore maku syntyy siitä, että olueen ei ole lisätty hiilihappoa tai muita kaasuja. Pastöroimaton valmistusmenetelmä puolestaan takaa raikkaan maun säilymisen. Tankkien sisällä pilsneri on muovisessa vakuumissa pussissa, josta se lasketaan paineen avulla ulos. Ainutlaatuisen olutkokemuksen tunnistaa heti "ensipuraisulla" kielen päällä.”
--

Siideri:
Tiski: Rekolan Panimon
Siideri: KUURA REAL CIDER

5,4 %
Yksi Suomen parhaita siidereitä, ellei jopa paras (ainakin omasta mielestäni)!
--

Tällaiset tärpit tällä kertaa ja tässä vielä loppuun koko valikoima:
OlutExpo 2016 - juomalistat


sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Russian Craftbeer Tasting - 22 olutta ja 5 jätkää!

 
Oluttasting on mitä hauskin tapa viettää aikaa ystävien kanssa ja tämä tuli taas kertaalleen todettua, kun viime viikonloppuna istahdimme nautiskelemaan erilaisia oluita. Ystäväni oli varannut viiden hengen testiryhmälle maistettavaksi 22 erilaista venäläistä pienpanimo-olutta. Aikaisemmin viikolla kävin oluet läpi ja laitoin ne omasta mielestäni sopivaan nauttimisjärjestykseen. Valikoima oli senkin vuoksi mielenkiintoinen, että aikaisemmin olin maistanut ainoastaan kolmea olutta. Tässä on ”pieni” yhteenveto oluttastingista ja oluiden saamat pisteet. Pisteytimme oluet miinus viidestä plus kymmeneen. Alla on jokaisesta oluesta pieni info ja sen jälkeen fiilikset (poimittuja juttuja maistajien arvioista) ja pisteet. Lopussa näkyy vielä top5 parhaat ja pari huonointa!


1.    Victory Art Brew Good Shot
6,0 % 30 EBU, American Pilsner

Amarillo ja mausteet. Tehtävänä onkin kertoa että mitä mausteita tässä on käytetty?
Fiilikset:
Mausteista tulee mieleen rosmariini. Ei raikas. Kitkerä. Vaikeasti lähestyttävä Pils.
Ensimaku raikas. Juotava.
Makeahko. Kitkerä. Outo jälkimaku.
Tuoksu ei hyvä. Eka hörppy oli hyvä, mutta loput ei niin hyvä. Jälkimaku outo.
Pisteet: 28,5

2.    Victory Art Brew Eliksir Dlya Borody
5,5 % 40 EBU, Maustettu olut

Fiilikset:
Pirskahteleva. Liian hiilihappoinen. Paahde. Pähkinä.
Hapokas. Mausteliemi. Paksu maku.
Pähkinäinen. Hivenen paahteinen. Vähän pliisu. Liikaa hiilihappoa.
Tuoksuu tiskirätiltä. Omaan makuun ei maistu millekään. Todella hapokas. Liian hapokas olueksi.
Pisteet: 19,5

3.    Victory Art Brew Son Of A Witch
6,5 % 25 EBU, Pumpkin Ale

Oluen valmistuksessa käytetty 200 kiloa kurpitsaa.
Fiilikset:
Kiva savu. Hapan. Kurpitsainen.
Savuinen. Laimea. Liian hapokas. Savu plussaa.
Savuinen tuoksu. Makea maku, jossa häivähdys savua. Liikaa hiilihappoa. Hapan jälkimaku
Tuoksu savulle ja maistuu savulle. Liian hapokas. Ilman kovia happoja olisi paremmat pojot. Kurpitsa ei maistu yhtään.
Pisteet: 13

4.    Jaws Brewery Oatmeal Stout
5,2 % 23 EBU Stout

Fiilikset: Paahteinen. Kuivahko. Vetinen. Jälkimaku suklaa.
Jälkkäriksi. Laimea.
Tallimainen tuoksu. Hivenen suklaata taustalla. Suklainen. Kuiva maku. Hivenen vetinen.
Pisteet: 28



5.    Victory Art Brew Four Saisons Invierno
6,0 % 40 EBU Saison

Polaris, Galaxy ja Simcoe. Vehnää, ruista ja kaurahiutaleita.
Reilusti humaloitu Saison eli IPA Saison hybridi.
Fiilikset: Hedelmäinen. Ruis tökkii.
Hyvä. Sitruuna. Sopivan hapokas.
Aika kaukana Saisonista. Vähän outo jälkimaku. Ei kovinkaan raikas.
Miellyttävä tuoksu. Sima. Kalan kanssa.
Pisteet: 28



6.    Victory Art Brew Рэд Машин ИПЭ (Red Machine IPA)
6,9 % 65 EBU, IPA

Chinook, Amarillo, Centennial ja Columbus.
Maistoimme rinnakkain tuoreen ja vuoden ikäisen IPAn.
Tuoreen fiilikset: Sitruksinen. Raikas. Sitruunainen. Sitruksinen. Tasapainoinen. Hyvä. Raikas. Hedelmäinen.
Vanhan fiilikset: Makean maltainen. Makean maltainen. Jälkimaku paksu. Tunkkainen. Makea. Maltainen. Ruokaisa. Tunkkainen. Riistaisa. Makeampi.
Tuoreen pisteet: 35,5
Vanhan pisteet: 30,5

7.    Le Trefle Brasserie – Somalia
6,2 % 35 EBU, Robust Porter

Fiilikset: Hapan. Marjaisa. Pieni paahde.
Paha maku. Laimea.
Hapan tuoksu. Hapan maku. Outo Porter.
Tosi huono maku ja haju vielä huonompi.
Todella epämiellyttävä tuoksu. Kitkerä. Pitkä kitkerä jälkimaku.
Pisteet: 6

8.    Bakunin Brewery MOLOKO+
6,8 % 25 EBU, Milk Stout

Thick black stout brewed with lactose, which is not fermented by brewer’s yeast. This beer is inspired with “A Clockwork Orange” written by Anthony Burgess. Dense and nutritious, so it’s similar to food.
Fiilikset: Hapan.
Laiha jälkimaku. Makea liemi. Tumma.
Vähän hapan. Makea. Vähän suklainen.
Miellyttävä väri. Maku paranee juodessa. Paahtunut suklaa.
Pisteet: 15,5

 



9.    Victory Art Brew Victory Art Brew x Mager x Tanker
6,9 % 10 EBU, Saison

Hapan Saison, jossa käytetty suolakurkkua.
Fiilikset: Kiva hapan. Suolakurkun etikkaliemi. Tuoksu vihannes.
Ovela. 1 pullo menee.
Puuttuu saisonimainen maku. Suolakurkun erottaa. Miedosti hapan. Tuoksu suolakurkkumainen. Vähän yksiulotteinen.
Suolakurkku tuoksuu ja maistuu raikkaalle. Helposti juotava.
Raikas ja todella helposti juotava.
Pisteet: 29



10.    Jaws Brewery ИЩУ ЧЕЛОВЕКА (Ischu Cheloveka)
5,1 % Sour Ale

Kypsytetty tammitynnyrissä.
Fiilikset: Piristävä. Hapan. Tamminen. Paha haju.
Aika liemi. Maku ok. Vois olla happoa. Kotiviiniä.
Viinimäinen. Vähän hapan. Makea. Kevyt.
Ei maistu oluelle. Hapoton.
Viinimäinen ja laimea.
Pisteet: 22,5



11.    Hophead Brewery Love Machine
7% 15 EBU

Spontaanisti käynyt “lambic”, jossa vadelmia
Fiilikset: Tuoksu marja. Ei tää ainakaan Lambic ole. ”Mielenkiintoinen”. Hieno etiketti. Laimea.
Pieni happamuus. Kohtuu raikas. Vähän outo haju. Aika paska.
Vetinen. Kusinen. Pillu-hiiva. Ruoste.
Pisteet: 16



12.    Victory Art Brew OTO IPA
6,5 % 70 EBU IPA

Summit, Simcoe ja Mosaic
Albert Einsteinin suhteellisuusteorian kunniaksi valmistettu olut.
Fiilikset:
Tasapainoinen. Karamellinen. Laadukas IPA. Sitruunamainen tuoksu. Hyvä IPA.
Maltainen. Tasapainoinen. Makeahko. Hivenen paahteinen. Hyvä.
Jälkimaku todella hyvä ja miellyttävä. Pehmeä. Ipaksi hyvä.
Todella miellyttävä tuoksu. Voimakas jälkimaku.
Pisteet: 39




13.    Victory Art Brew Red Sails IPA
6,9 % 70 EBU, IPA

Citra ja Simcoe, Greippisose ja greippimehu
Fiilikset:
Greippinen. Yksipuolinen. Raikas tuoksu. Sitruunainen.
Raikas tuoksu. Hyvä maku. Raikas. Sitruksinen. Jälkimaku voimakas greippinen.
Tuoksu on hyvä ja maku itselleni kitkerä.
Tasapaksu. Helposti juotava.
Pisteet: 33,5

14.    AF Brew Kochere Espresso
7,5 % 70 EBU Black IPA

Kochere Espresso kahvilla käytetty Black IPA.
Fiilikset:
Kuivahko. Kahvinen. Haju pois työntävä, mutta maku ok. Ehkä laimea.
Tuoksu tunkkainen. Maku voimakas kahvinen. Black IPAksi aika hyvä. Voisi olla humalointi monipuolisempi. Runsas jälkimaku. Portermainen.
Tuoksu hyvin laimea. Maku hyvä, mutta jälkimaku ei niin priima.
Synkkä. Paahteinen. Raskas.
Pisteet: 35,5

15.    Jaws Brewery Атомная Прачечная (Nuclear Laundry)
7,2 % 101 EBU, DIPA

Cascade, Simcoe, Chinook, Citra, Centennial
Fiilikset:
Hedelmäcocktail. Joo on mangoa. Tähän tyyliin hyvä.
Mango tuoksu ja hedelmäinen. Maku: Hedelmäpommi. Rapsakka humalointi. Todella hyvä!
Tuoksu ei miellyttävä. Maku parempi, mutta liian kitkerä minulle.
Karkki. Todella maukas. JÄLKIRUOKA!
Pisteet: 38


16.    AF Brew Old Sparky
10 %, 100 EBU, DIPA

Old Sparky on lempinimi Jenkeissä Arkansasissa sijaitsevalle sähkötuolille.
Fiilikset:
Makea. Hedelmäinen. Balanssissa. Hyvä tuoksu (raikas). Makea ja ehkä jopa liian makea. Pehmeä. Vahva.
Makea (Barley Wine –tyyppinen). Alkoholi ei maistu, vaikka prosentteja paljon. Liian makea.
Vahva Ipan tuoksu, mutta hyvä maku. Makea. Paras tähän asti!
Pisteet: 26,5


17.    Victory Art Brew Black Sails IPA
6,0 % 50 EBU, Black IPA

Northern brewer, Amarillo, Mosaic
Fiilikset:
Tasapainoinen. Yksi parhaita tyylissään. Hyvä. Ehkä laimea runko, vois olla enemmän happoa.
Klassinen Black IPA. Sitruksinen. Hyvä juotavuus.
Tuoksu hyvä, mutta maku on niinkuin IPA. Parempi kuin IPA. Tätä voisi juoda parikin pulloa.
Juotava. Rikas. Maukas.
Pisteet: 39,5

18.    Victory Art Brew (Chocolate bunny) / with Cocoa and Vanilla

9 % 30 EBU Imperial Milk Stout

Magnum, kaakaorouhe, laktoosi
Fiilikset:
Pehmeä. Suklainen. Jouluisa. Makea. Pehmeä. Joululahjojen avaukseen.
Makea. Maltainen. Yksiulotteinen. Vähän pliisu. “Viinimäinen”.
Jos yhden kerralla juo, niin paras tähän asti. Hitaasti nautittava.
Karkki. Joulu. Makeinen.
Pisteet: 39,5

19.    Victory Art Brew Queen Mary
11 % 80 EBU English Strong Ale

Fuggles ja East Kent Goldings
Panimomestarin tyttären syntymän kunniaksi valmistettu.
Fiilikset:
Vahva. Alkoholinen.
Pehmeä ja vahva.
Port-viinimäinen. Tuoksu: Alkoholimainen. Maku: makeahko (Barley Wine –henkinen). Alkoholimainen.
Todella vahva maku. Ei maistu itselle.
Helppo.
Pisteet: 31

20.    AF Brew Red Rum
8,8 % 180 EBU, DIPA

Valmistettu pietarilaiselle olutravintolalle, jonka nimi Redrum.
Fiilikset:
Kuiva. Tunkkainen. Nokkosmainen IPA. Ei huono.
Makeahko. Maltainen. Monipuolinen. Aavistuksen tunkkainen.
Tuoksu ei millekään, mutta maku hyvä.
MURDER! Ihan ok!
Pisteet: 34

21.    SB Brew The Pirate Bay
10 % 80 EBU Imperial Stout

Fiilikset:
Erittäin hapan. Etova. Pilalla? Hyi saatana!
Suklaisuutta tuoksussa. Vähän outo. Hapan. Imelä maku. Pilalla!
Pisteet: 0

22.    Victory Art Brew Ivan Kozhedub
13 % 100 EBU Imperial Stout

Fiilikset:
Runsas. Pieni savu. Hieno olut.
Savupekoni. Kyllä tällä joulu tulee.
Savua tuoksussa. Voimakas savu maussa. Vähän suklaata jälkimaussa. Tasapainoinen. Maukas. Alkoholisuus ei tule läpi.
Vahva savun tuoksu ja maku. Hyvä jos yhden pullollisen maistelee.
Tervainen, Savuinen. Synkkä! Rikas.
Pisteet: 43




Lyhyt yhteenveto: 22 venäläisen pienpanimo-oluen setti oli mielenkiintoinen, mutta jätti myös paljon hampaankoloon. Odotukset olivat korkeammalla, mutta monen oluen kohdalla laatu oli melko kehnoa. Useampi olut tuntui, että olivat pilalla, mutta sitten ne parhaat oluet olivat hienoja ja aivan tyylilajinsa kärjessä.

Top5:
1. Victory Art Brew Ivan Kozhedub: 43 pistettä
2. Victory Art Brew Black Sails IPA: 39,5
2. Victory Art Brew (Chocolate bunny) / with Cocoa and Vanilla: 39,5 pistettä
4. Victory Art Brew OTO IPA: 39 pistettä
5. Jaws Brewery Атомная Прачечная (Nuclear Laundry): 38 pistettä

--
Huonoimmat:
SB Brew The Pirate Bay: 0 pistettä
Le Trefle Brasserie – Somalia: 6 pistettä


Loppuun vielä pieni vinkki!!!
Jos kiinnostaa päästä maistamaan kahta tämän tastingin parasta olutta, niin Victory Art Brew Ivan Kozhedub ja Black Sails IPA on saatavilla OlutExpossa Brew Seekerin tiskillä.


perjantai 21. lokakuuta 2016

OlutExpo 2016 - juomalistat





OlutExpo 2016 lähestyy vauhdilla, joten on aika ryhtyä julkaisemaan juomalistoja. Tulen julkaisemaan tähän samaan blogitekstiin kaikki käsiini saamani juomalistat, joten tätä kannattaa käydä välillä silmäilemässä.

Lisätietoja tapahtumasta:
www.olutexpo.fi
ja kirjoittamani juttu:
OlutExpo 2016 ja haastattelussa Mikki Nyman
--



Sori Brewing          
                       
Conca d'Oro
Chianti BA Imperial Stout 11,5 %   
Candiallen Chianti-tynnyreissä kypsynyt Imperial Stout. Vain lauantaina klo 18:00 alkaen!           
           
Midsummer Melancholy
Imperial Baltic Porter 11,0 %   
Venäjän ykköspanimon, AF Brew:n kanssa tehty collab. Vain perjantaina klo 18:00 alkaen!           
           
Vanilla Cake Fever
Imperial Baltic Porter 9,9 %
   
Todella iso lagerina tehty balttiportteri, jossa on paljon vaniljaa ja suklaista paahdetta.           
           
Dog Sled Fuel
Imperial Red Ale 8,8 %   

Makea, kypsän hedelmäinen, lämmittävä ja eksoottisesti Equinoxilla humaloitu IRA.           
           
Delirious
Double IPA 8,1 %  
 
Mosaic, Citra ja Simcoe humaloitu todella hedelmäinen ja makeahko tupla-IPA.           
           
Dark Humor Club Coconut   
Imperial Stout 8,0 %  
 
DHC-sarjan eksoottisin olut eli tuhdisti kookoksinen, makeahko Imperial Stout.           
           
Coffee Gorilla
Baltic Porter 7,0 %   

Kylmäuutetulla italialaisella espressolla maustettu, pehmeän mokkainen balttiportteri.           
           
Investor IPA
India Pale Ale 6,9 %  
 
Klassinen amerikkalainen IPA, joka on Sorin ensimmäinen lippulaivatuote.           
           
Soulmate
Saison 5,5 % 
  
Ranskalainen puolihapan Saison, jossa on paljon appelsiiniinkuorta.           
           
Madonna of Sori   
India Pale Ale 5,3 %
   
Limoncello-vaikutteinen raikas sitruksinen IPA, joka humaloitu räväkästi pelkällä Mosaicilla.           
           
Out of Office
Session IPA 4,5 %   

Maitokaupan yksi myydyimmistä ipoista. Greippisesti jenkkihumaloitu raikas klassikko.           
           
Red Alert
Red IPA 4,4 %  
 
Maitokauppoihin rantautunut uutuus on punainen, hedelmäinen ja mukavan kevyt.           
           
Raspberry Punch
Berliner Weisse 4,0 %   

Sourien ystävälle todella hapan, vadelmainen ja raikas paletinraikastaja.           
---



Amka Oy / Beer Enthusiast

Einstök White Ale White Ale 5,2 %

Klassinen witbier, joka on maustettu appelsiinin kuorella ja korianterilla.

Einstök Arctic Pale Ale Pale Ale 5,6 %

Kolmen eri humalan yhdistelmä maailman puhtaimpaan veteen, upea.

Einstök Toasted Porter Porter 6,0 %
Hedelmäinen ja keskitäyteläinen portteri jossa häivähdys toffeeta ja tummaa suklaata.

Einstök Wee Heavy Scottish Ale 8,0 %

Scottish Ale, joka on panimon 5-vuotis juhlaolut.

Baladin Nazionale Italian Ale 6,5 %
Ensimmäinen 100% Italialaisista raaka-aineista valmistettu ale-olut.

Baladin Isaac White Ale 5,0 %
Italian vastaus witbier-tyypille, mausteina korianteria sekä appelsiinikuorta.

Baladin Wayan Saison Saison 5,8 %
Viisi eri mallasta, 9 eri maustetta, joista 5 eri pippuria, tyylikäs maustettu saison.

Hitachino White Ale White Ale 5,5 %
Belgityylinen witbier, jossa mausteina korianteria, appelsiini mehua sekä muskottipähkinää.

Hitachino Red Rice Ale Red Ale 7,0 %
Punaisesta riisistä valmistettu red ale. Rikas ja täyteläinen aromi, jossa riisi myös vahvasti esillä.

Hitachino Ginger Ale Ginger Beer 7,0 %
Ginger beer, joka on kompleksinen, oluinen ja runsas, inkivääri tulee elegantisti esille.

Hitachino Espresso Stout Stout 7,5 %

Stoutti, jonka valmistuksessa on käytetty espressopapuja. Täyteläinen ja runsaan espressoinen.

Hitachino Nest Nipponia Ancient English Ale 8,0 %

Antiikkisesta japanilaisesta maltaasta ja kahdesta humalasta valmistettu täydellisyys. Kultti.

Hitachino Japanese Classic Ale Japanese Ale 7,0 %
Japanilainen Ale, jonka maussa kohtaavat itämainen taika ja alen parhaat puolet.

Hitachino Sweet Stout Stout 4,0 %
Makea stout, jossa täyteläisyyttä paljon alkoholiprosenttiin nähden.

Hitachino Nest New Year Ale Ale 8,0 %

Vahva Ale, jossa lupausta uudesta paremmasta vuodesta.

Hitachino Extra High XH Bujaka 8,0 %
HARVINAISUUS, tehdään kaksi panoa vuodessa, uniikki.

Hitachino Nest Pale Ale Pale Ale 5,5 %
Klassinen Pale Ale japanilaisella twistillä.

Öllenaut Rye Sesoon Saison 5,3 %
Ruis Saison, jossa korostunut rukiinen maku kohtaa saison parhaat puolet.
--

BREW SEEKER OY

Krombacher Pils Pilsner 4,8 %
Miellyttävästi humaloitu, mukavan maltainen, saksan myydyin premiumolut.

Krombacher Weizen Weissbier 5,3 %
Vaalea suodattamaton ja tasapainoinen vehnäolut.

Krombacher Dark Dark Lager 4,7 %
Tumma, paahteisen maltainen, puhtaan raikas lager.

Thornbridge Jaipur IPA 5,9 %
Palkittu, hedelmäinen IPA, jo klassikoksi muodostunut! Jälleen kultaa WBA 2016!

Thornbridge Crackendale American Pale Ale 5,2 %

Citralla humaloitu vaalea raikas PA Bakewellista Englannista. Ratebeer 90.

Thornbridge Cocoa Wonderland Chocolate Porter 6,8 %
Paahteisuutta, suklaata, kahvia, täyteläinen ja pehmeä makupommi. RB 96.

Thornbridge Fika Breakfast Stout Coffee Stout 7,4 %

Kahvilla maustettu pehmeän täyteläinen, maukas stout.

Thornbridge St. Petersburg Imperial Stout 7,4 %

Tumma ja rapsakkaasti humaloitu IS, jossa juotavuus on huippuluokkaa! RB 95.

Thornbridge Huck Double IPA 7,4 %
Sitruksisuutta, pensasmustikkaisuutta. Mosaic, Simcoe ja Amarillo humalalajikkeina. RB 91.

Thornbridge Days of Creation Sour/ Wild Ale 7,0 %
UUTUUS! Vadelmilla maustettu tammitynnyrikypsytetty sour ale. Hopeaa World Beer Cup 2016.

Thornbridge Love Among the Ruins Sour/ Wild Ale 7,0 %

UUTUUS! Kirsikoilla maustettu tammitynnyrikypsytetty sour ale. Kultaa World Beer Cup 2016.

Thornbridge Hall Bracia Traditional Ale 10,0 %

Hunajalla maustettu tumma ja tuhti ale. Ratebeer 100, Top 50 Traditional Ale (toinen!)

Thornbridge Hall/ St Erik's Raspberry IImSperial Stout 10,0 %
Tukeva vadelmilla maustettu IS. Yhteistyössä ruotsalaisen St. Erik's panimon kanssa. RB 96.

Thornbridge Eldon Imperial Stout 8,0 %
Boubon tammilastuilla ryyditetty, monikerroksinen. WBA kultaa 2016, Country Winner/ IS. RB 95.

Thornbridge Lukas Helles Lager 4,2 %
Aromaattinen, tasapainoinen ja puhdas helles. Kultaa International Beer Challenge 2016.

Thornbridge/ 't Ij American Wheat Wheat Ale 5,8 %

Aromaattisesti humaloitu vehnäolut. Hollantilaisen 't Ij:n kanssa. RB Top 50 Wheat Ale (8.)

Thornbridge Colorado Red Premium Bitter/ ESB 5,9 %
Brittihumalilla humaloitu amerikkalaistyylinen red ale. Ratebeer Top 50 ESB!

Great Divide Titan IPA IPA 7,1 %
Sitruksinen ja pihkainen uuden ajan klassikko! Ratebeer 97.

Great Divide Claymore Scotch Ale 7,7 %
Keskiaikaisen skottimiekan mukaan nimetty, maltainen! RB 94

Great Divide Hercules Double IPA 10,0 %
Tukeva mallasrunko ja huikea humalointi! RB 100

Great Divide Yeti Imperial Stout 9,5 %
Massiivisen paahteinen, kaakao, suklaa, kahvi, toffee... RB 100

Great Divide Oatmeal Yeti Imperial Stout 9,5 %
Kaura pehmentää massiivista paahteisuutta. RB 99

Victory Headwaters American Pale Ale 5,2 %
Rapeasti humaloitu APA, yrttiä, sitrusta, mallasta

Victory Vital IPA IPA 6,5 %
Trooppisen hedelmäinen ja rapsakan kuiva IPA

Smuttynose Robust Porter Porter 6,1 %

Paahteinen, täyteläinen portteri. Ratebeer 99, Top 50 Porter.

Smuttynose Baltic Porter Baltic Porter 8,7 %
Tanakan paahteinen, hyvin humaloitu! Ratebeer 100, Top 50 Baltic Porter (5.)

Smuttynose Finestkind IPA IPA 6,7 %
Sitruksinen, tasapainoinen, pehmeä katkeruus. Mainio! RB 94.

Smuttynose Shoals Pale Ale English Pale Ale 5,2 %
Panimon ensimmäinen olut, englantilaistyylinen PA. Ratebeer Top 50 English Pale Ale.

Smuttynose Really Old Brown Dog Old Ale 9,6 %
Kauniisti kypsytelty "stock ale", täyteläisen maltainen, täyteläisen hedelmäinen. Top 50 Old Ale.

Rodenbach Alexander Sour Red/ Brown 5,8 %
NYT SITÄ SAA!! Ratebeer 100/100, Top 50 Sour, sijoitus 1.!

Rodenbach Vintage 2014 Sour Red/ Brown 7,0 %
UUSI ERÄ! Kaksi vuotta tammessa, yhden tynnyrin erä. RB 99.

Rodenbach Caractère Rouge Sour Red/ Brown 7,0 %
Kypsytetty 2 vuotta ja 0,5 vuotta maseroitu kirsikoiden, vadelmien ja karpaloiden kanssa. RB 100.

O'So Lupulin Maximus Imperial IPA 9,1 %
Sitruksista rapsakkuutta yhdistettynä mäntymetsäiseen makumaalilmaan ja troppisiin hedelmiin.

O'So Infectious Groove Sour/ Wild Ale 4,2 %
UUTUUS! Hyvin miedosti humaloitu, mutta rapsakkaasti hapan vaalea sour ale.

O'So Tuppen's Demise Sour/ Wild Ale 6,9 %
UUTUUS! Tynnyrikypsytetty mustikkainen sour ale.

O'So Wease the Juice Sour/ Wild Ale 8,0 %
UUTUUS! Tynnyrikypsytetty ja osin brettillä käytetty kirsikkasour.

O'So Convenient Distraction Imperial Porter 9,3 %
UUTUUS! Kahvilla ja vaniljalla maustettu imperial porter.

O'So Winds of Change Sour IPA 6,6 %
UUTUUS! 100% brettillä käytetty ipa.

O'So Lupulin Psychosis Sour DIPA 10,1 %

UUTUUS! 100% brettillä käytetty double ipa.

Pollyanna Lemont vs. Everybody -16 California Common 5,5 %
UUTUUS!! Kuudella mallaslaadulla valmistettu hybridi. Humalana Zythos. 3 astiaa Suomeen!

Pollyanna Em Dash Equinox Saison 7,5 %
UUTUUS!! Humaloitu Equinox humalalla, myös kuivahumaloitu samalla! 3 astiaa Suomeen!

Left Hand Sawtooth Ale Amber Ale 5,3 %Amber ale, monimuotoinen ja tasapainoinen

Left Hand Polestar Pilsner Pilsner 5,5 %
Mainio pils, keveä, rapsakka ja raikas, jopa elegantti

Left Hand Introvert Session IPA IPA 4,8 %

Helposti nautittava, rapsakasti humaloitu sessioIPA

Left Hand Extrovert American IPA IPA 7,1 %

Appelsiinin kukkaa, ananasta, märkää mäntymetsää…

Left Hand Milk Stout Nitro Sweet Stout 6,0 %

Tumma ja herkullinen, pehmeä suutuntuma typellä

BOON Geuze VAT 79 Geuze 9,0 %
HUIKEA! 3,5 vuotta tynnyrissä kypsytetty single cask lambic!

BOON Oude Geuze Black Label Geuze 7,0 %
Täysin loppuun käytetty, palkittu geuze. Kuin paras kuohuviini!

Victory Art Ivan Imperial Stout 12,0 %
Todella muhkean makuinen Russian Imperial Stout, pieneltä venäläispanimolta.

Victory Art Black Sails Casc. Dark/ Black IPA 6,0 %
Mukavasti humaloitu ja paahteisen maltainen.

Victory Art Red Machine IPA IPA 6,9 %
Amerikkalaistyylinen, tanakan maltainen ipa.

Victory Art Red Sails IPA IPA 6,9 %
Amerikkalaistyylinen, raikkaasti humaloitu ja hedelmäinen ipa.

Victory Art Celebration Oatmeal StoutSweet Stout 5,5 %

Kauralla maustettu, täyteläisen pehmeä stout.

Hogan's Medium Cider Omenasiideri 5,4 %

Tasapainoinen, puolikuiva, 100% omenoista (ei tiivisteestä)

Hogan's Dry Cider Omenasiideri 5,8 %
Kuiva ja hedelmäinen, selvä bitter sweet lajikkeen maku

Hogan's Vintage Perry Perry 5,4 %
100% perrypäärynöistä, ei tiivisteestä, puolikuiva

Henney's Dry Cider Omenasiideri 6,0 %
Kuiva ja hedelmäinen, PGI Herefordshire

Henney's Apple Sweet Cider Omenasiideri 5,7 %
Makeahko, mehukas, PGI Herefordshire

Henney's Vintage Still Cider Omenasiideri 6,5 %
Kuiva still siideri, hedelmäinen, PGI Herefordshire

Moor Revival Bitter 3,8 %
Moderni bitter, keveä, hedelmäinen, miellyttävästi katkera, tasapainoinen. RB Top 50 Bitter!

Moor Nor'Hop Golden Ale 4,1 %
Sitruksisuutta, greippiä, hunajaista maltaisuutta. RB 95, Top 50 Golden ale!

Moor PMA American Pale Ale 5,3 %

PMA, Pale Modern Ale tai Positive Mental Attitude, rapsakka humalointi, hedelmäinen. RB 93.

Moor Return of the Empire IPA 5,7 %
Moderni brittityylinen IPA, humaloitu Jesterillä. Hunajaista mallasta, sitrusta, melonia, hedelmiä.

Moor Hoppiness IPA 6,5 %
Karamellimallasta ja vahvasti trooppista hedelmää. Hoppiness = Happiness. RB 98.

Moor Old Freddy Walker Old Ale 7,3 %
Täyteläinen, tumma, tukeva, mausteinen. RB 97, Top 50 Old Ale!

Moor Fusion 2015 Vintage Old Ale 8,0 %
Tuhtia mausteistuuta, brandya. Kypsytetty siideribrandytynnyreissä! RB 95, Top 50 Old Ale!
--
DIAMOND BEVERAGES

Stone Berlin Stone IPA
Stone Berlin Stone Ruination 2.0
Stone US Arrogant Bastard BBA
Stone US Delicious IPA
Stone US Stone Encore Anniversary 6th
Stone US Wussie Pils
Stone US Stone Encore Anniversary 20th
Stone US Stone Unapologetic IPA
Stone US Mocha IPA

To Øl Black Baal
To Øl RedRum
To Øl Sur Galaxy

Mikkeller No Cow on Ice IPA
Mikkeller Big Worster
Mikkeller spontannelson

Amager Top Roll Cigar City
Amager For the love of Mandarina

Buxton/ Omnipollo Lemon Merigue Ice cream Pie
Buxton Rain Shadow
Omnipollo Polimango
Uinta Hop Nosh Tangerine

BrewDog Neon Overlord
BrewDog Chili Hammer
BrewDog Born to Die on
BrewDog Black Hammer
BrewDog Punk IPA Hoptimiser

Founders ReDANKulous
Founders Curmudgeon
Founders Dirty Bastard
Founders Imperial Stout
Founders Oatmeal Stout
Founders Devil Dancer
Founders Sumatra Brown Ale
Founders KBS
--

Fat Lizard Brewing Company Oy

101 California Pale Ale American Pale Ale (APA) 5,8 %
Klassinen ja raikas american pale ale. Humalat: Amarilllo, Cascade

Ankle Slapper Surf Ale American Pale Ale (APA) 5,2 %
Surffaajien kanssa yhteistyössä kehitetty moderni american pale ale. Humalat: Mosaic

Arctic Fuel IPA India Pale Ale (IPA) 7,3 %
Helposti juotava länsirannikon tyylisuuntaa edustava IPA. Viisi eri humalaa.

Sweet Mary 390 Double IPA Double IPA 8,3 %

Sahramilla sävytetty kevytrunkoinen tupla-IPA. Humalat: Amarillo, Columbus, Magnum

Track Day IPA Session IPA 4,9 %
Suomen Paras Olut 2016 -voittaja sarjassa "amerikkalaistyylinen vaalea ja keskitumma ale"

Raspy Mary Double IPA Double IPA 8,0 %
Vadelmalla maustettu erikoisversio Sweet Mary 390 Double IPAsta.

Conan Juice IPA India Pale Ale (IPA) 6,5 %
Vermontilaistyylinen samea, hedelmäinen ja mehumainen IPA. Neljä eri humalaa.
--
Freda 63 Imports

Harry Bromptons Alcoholic Ice Tea Alkohollilliset jääteet 4,0 %
Maailman ensimmäiset alkoholliset Premium jääteet Englannista, saatavilla 3:ssa eri maussa

Papagena Cider Luomu-Omenasiideri 4,5 %
Itävaltalainen aito luomu-omenasiideri, joka muistuttaa maultaan ja ulkonäöltään mummonmehua

Rocquette XC Cider Kuiva Omenasiideri 4,5 %
Hyvin kuiva brittisiideri Guernseyn saarelta, jossa siiderinvalmistusperinteet ulottuvat 1600-luvulle

Rocquette Traditional Cider Kuiva Omenasiideri 6,0 %
Se aito ja alkuperäinen Rocquette, joka "pikkuveljensä" tapaan on poikkeuksellisen kuiva siideri

Thundering Molly Cider Puolikuiva Omenasiideri 5,2 %
Puolikuiva brittisiideri, jossa aito omenaisuus onnistuttu vangitsemaan poikkeuksellisen hyvin

Allendale GFPA Gluteeniton IPA 4,7 %
Kirpsakka ja jopa räväkkä GLUTEENITON IPA, jonka mausta ei gluteenittomuutta huomaa

Allendale ANVIL Gluteeniton IPA 5,5 %
GLUTEENITON versio palkitusta IPAsta, joka tehty pyynnöstämme Suomen markkinoille

St. Erhard Saison Saison 6,5 %
Saksalainen versio saisonista, jonka on jo pitkään huhuttu olevan IPA-buumin seuraaja

Nicobar IPA Luomu-IPA 6,4 %
Itävävaltalainen luomu-IPA, jonka monitahoisesta mausta on löytynyt mm. neilikkaa, papaijaa..

Allendale Infra Red Red IPA 6,2 %
Amber Alesta rakennettu IPA, jota ei pitäisi edes itse panimon mukaan olla olemassa. Onneksi on
--

Humalove Brewing Oy


Puola/Polska Humalove & Wasosz Foreing Extra Stout 8.5%
Sherrytynnyrilastuilla, kahvipavuilla ja suomalaisilla puolukoilla maustettu Stout.

Ruddy Hopshine, Humalove American Red Ale 4,5 %
Runsaasti jenkkihumaloitu punertavan maltainen ja hedelmäinen American Red Ale.

ITHAS, Humalove Finnish Traditional Ale 7,5 %
Katajalla ja leivinhiivalla käytetty suomalaista olutperinnettä kunnioittava olut.

Black Moo, Humalove Milk Stout 4,5 %
Ihanan täyteläinen milk stout. Runsas maku pienillä prosenteilla.

Hopinquity Effect, Humalove & Atom Ipa 7,3 %
Rankalla kädellä aromihumaloitu Ipa.

Schrodingers Cat, Atom Bitter 3,5 %
Englantilaisen Atomin matalaprosenttinen humalapommi.

Amuitz, Bidassoa Hoppy Lager 5,0 %
Baskimaasta hedelmäinen Hoppy Lager.

Amarillo, De Molen Imperial Ipa 9,3 %
Amarillossa on käytetty vahvoja humalia ja makeita maltaita.

Extra Horny, La Quince India Pale Lager 6,9 %
Espanjan vuoden 2015 vuoden parhaan panimon loistavasti arvosteltu India Pale Lager.

Big Sleep, Raduga Barley Wine 10,5 %
Todella hyvällä rungolla varustettu Barley Wine.

Susanna`s Housewarming Saison Saison 7,0 %
Humaloven mangolla maustettu maukas saison.

Hapan, Humalove & Wasosz Sour Saison 4,5 %
Karviaisilla ja Aprikoosilla maustettu Sour Saison

Helsinki Hopshine, Humalove Apa 4,5 %
Hedelmäinen jenkkihumalilla aromihumaloitu APA.

Black Saison, Bidassoa Black Saison 6,7 %
Baskimaasta tulevan Bidassoan runsas makuinen Black Saison.

Boise, Bidassoa American Ipa 6,4 %
Raikas ja hedelmäinen American Ipa Baskimaasta.

Hop Hunters Winter India Pale Lager India Pale Lager 7,5 %
Neljän espanjalaisen collab. 6 Mallasta, 3 humalaa ja lager hiivaa.

Hel & Verdoemenis Bourbon BA Imperial Stout 11,0 %
De Molenin klassikon harvinainen tynnyrikypsytetty versio.

Op & Top, De Molen American Bitter 4,5 %
Raikas American Bitter Hollantilaiselta De Molenilta.

Berliner Weisse, Guineu Berliner Weisse 3,8 %
Espanjalaisen Guineun maukas Berliner Weisse.

Grapefruit LLIPA!, La Quince Ipa 6,4 %
Uusi Greippinen versio La Quincen herkullisesta LLIPA! Oluesta

Imperator Baltycki, Pinta Imperial Stout 9,1 %
Yksi Puolan kaikkien aikojen parhaiten arvostelluista oluista.

Quatro, Pinta Douple Ipa 8,5 %
Puolalaisen pintan taidonnäyte, todella maukas Douple Ipa.

Chmielakia, Wasosz Session Ipa 5,7 %
Gluteiiniton Session Ipa Puolasta

A1, Whisker Sour Milk Saison 3,8 %

Hapankirsikoilla maustettu Sour Milk Saison.

A2, Whisker Sour Milk Saison 3,8 %
Punaisila marjoilla maustettu Sour Milk Saison.

Sweet Dancer, Circus Cider Omena siideri 4,5 %
Makea craft omena siideri aidoista omenoista
--

LAITILAN WIRVOITUSJUOMATEHDAS

Imperiaali Stout Bourbon Oak Imperial Stout 9,7 %
Monesti palkitun Laitilan Imperiaali Stout -klassikon bourbon-tynnyreissä kypsytetty erikoiserä

Kukko Schwarz Schwarzbier 4,5 %
Hienostuneen paahteinen ja käymättömien sokereiden muokkaama täyteläinen pohjahiivaolut

American Brown Ale Brown Ale 4,5 %
Amerikkalaisittain humaloitu, tumma ja suodattamaton Brown Ale

Kievari Barley Wine Barley Wine 8,3 %
Erittäin tuhti ja hedelmäinen suodattamaton pintahiivaolut

Laitilan Imperiaali Stout Imperial Stout 9,2 %
Kilpailumenestystensä ansiosta klassikoksi muodostunut suodattamaton pintahiivaolut

Tuomas American Pale Ale American Pale Ale 4,5 %
Poikkeuksellisesti pelkästä etuvierteestä valmistettu maltainen ja punertava APA

Kukko Helles Helles 4,7 %
Magnumilla ja Perlellä humaloitu pehmeän maukas suodatettu vaalea pohjahiivaolut

Laitilan Brändy Long Drink 5,5 %
Ranskalaista brandya, suomalaista väkiviinaa ja tammitynnyrikypsytettyä hedelmäjuomaa

Laitilan Gini Long Drink 5,5 %
London Dry Gin -pohjan ja virkistävän greippijuoman muodostama virvoittavan raikas lonkero

Oiva kuiva luomu omenasiideri Kuiva omenasiideri 5,2 %
Hämmästyttävällä 105 % mehupitoisuudella varustettu, huumaavan raikas luomuomenasiideri

Oiva Real Blueberry Mustikkasiideri 4,7 %
Vienosti korostuneen mustikkainen ja täyteläinen aito mustikkasiideri

Laitilan Jaffa Appelsiinivirvoitusjuoma 0,0 %
Poikkeuksellisen maukas vanhanajan appelsiinilimonaadi
--
LEHE PRUULIKODA

Ravnodenstvie Russian Imperial Stout 11,0 %
The rich imperial stout which was brewed with chocolate malt and flavoured with Madagascar vanilla

Large Barn Oven BA Bourbon BA Rye Stout 9,0 %
Rye stout, aged in Jack Daniel's barrels.

Keri saarele! Juniper Gose 5,0 %
Collab with Rousniemen Panimo, special brew for Olut Expo brewed in Lehe Brewery

Lehe Autumn Rauchbier 5,5 %
A classic smoked beer, which is brewed with malt, smoked in Estonia.

Big India IPA 7,0 %
Wild party of Simcoe, Amarillo and Columbus hops, so there is little room for anything else.

Kazbek Single Hop Session IPA 4,7 %
Kazbek hops is like lemon balm, mint and ripe papaya.

Modern Classic Pilsner 5,5 %

Back to Ethiopia Coffee Märzen 4,7 %
Pleasantly bitterish and refreshing, with hint of white wine given to this pilsner by Hallertau Blanc hops.
--
Pohjoisen panimo Maistila Oy


Kaksoissola Barley Wine 10,0 %
Batch nro. 100. Monisyisen maltainen, marjaisan hedelmäinen, petollisen juotava ohraviini.

Portieerin lakisääteinen Portteri 5,7 %
Paahteinen portterimme höystettynä Uganda-Indonesia-Etiopia -kahviblendillä.

Brett Sonja Double Red Brett IPA 9,0 %
100% Brett C:llä käytetty, (yli)kypsän hedelmäisä ja makean marjaisa tupla-amber.

Kaira India Pale Ale 6,3 %
Tasapainoinen ja hedelmäinen IPA. Jokamiehen laavuvaruste.

Moood Milk stout 5,8 %
Lempeän paahteinen ja maitokahvinen, laktoosilla ja vaniljapavuilla pehmennetty stout.

Jälkipeli Saison 6,1 %
Passionhedelmällä, sitruunalla ja appelsiinunkuorella maustettu, kirpakka ja kepeä saison.

Kita Imperial IPA 9,4 %

Tuhti, maltainen, makea, pihkaisen hedelmäinen, katkera ja lämmittävä.
--

Mallaskuun Panimo

ROKKARIN LUU Amerikan Pale Ale 4,5 %
Hedelmäisen raikas American Pale Ale. Rokkarin Luu on suomirokkia nestemäisessä muodossa.

AMBER ALE Amber Ale 4,5 %
Maltaisen makea ja kevyesti humaloitu Amber Ale.

OATMEAL STOUT Oatmeal Stout 3,8 %
Pehmeä ja raikas Oatmeal Stout.

PELTOPYY PILS Pils 5,2 %
Saksalaistyylinen maltainen pils, jossa voimakas viljaisuus yhdistyy saksalaisiin jalohumaliin.

TOP HAT ALE Bitter 5,2 %
Runsaasti humaloitu Britti bitter. Tuoksussa vahvasti East Kent Goldings humala.

ICE HAT ALE Strong Bitter 7,0 %
Tämän oluen kanssa ei päätä palele.

OL' SMOKEY Savuolut 5,8 %
Vaalea savuinen ale kevyellä humalan puraisulla.

PUMPKIN ALE Syksyn spesiaali 8,0 %
Amerikkalaistyylinen special ale, jossa käytetty reippaasti kurpitsaa ja mausteita.
--

Malmgårdin Panimo Oy

Emmer IPA IPA 6,2 %
Trooppisen hedelmäin vaalea IP. Emmervehnän pehmeyttä ja napakka Humalan katkeruus.

Imperial IPA IPA 8,9 %
Reilun hedelmaäinen tuoksu. Maussa lämmittävää maltaisuutta. Vivahteikas kakera jälkimaku.

American Pale Ale Pale Ale 5,5 %
Greippisen hedelmäinen tuoksu. Täyteläinen mallasrunko. Maussa pihkaa ja humalan katkeruutta.

Dinkel Speltti / Ale 4,5 %
Lempeän maltainen ja hedelmäinn olut. Jälkimaussa pähkinäisyyttä.

Columbus Pale Ale Pale Ale 4,7 %
Reilusti hedelmäisyyttä tuoksussa.Täyteläinen mallasrunko. Jälkimaussa humalan katkeruutta.

Belge Vahva Ale 8,0 %
Vahva Belgialaistyylinen Ale.Hedelmäinen ja mausteinen. Lempeän maltainen.

Eldorado Brown Ale Ale 7,0 %
Pähkinäinen ja keksimäisen maltainen olut. Hedelmäisiä aromeja Eldorado -humalalajikkeesta.

Proto #12 Scotch Ale 6,8 %
Täyteläisen maltainen ja karamellimaisen paahtunut Ale. Savuista kuivuutta ja vivahteikkuutta.

Omenasiideri Kuiva Omenasiideri 4,7 %
Kuiva ja raikas Omenasiideri.

Arctic Cider Erittäin kuiva Omenasiideri 6,5 %
Erittäin kuiva Katajalla maustettu Omenasiideri.
--

Mathildedalin Kyläpanimo

Seppä Bourbon -stout 7,0 %
Bourbon-viskitynnyrien tammilastuilla maustettu rouhea stout.

Pirske Belgiale 6,9 %
Sitruksisen banaaninen, mausteinen ja raikas belgityylinen ale.

Teijo IPA 6,9 %
Keskivahvasti humaloitu punertava ja hedelmäinen IPA.

Rölssi Kölsch (Luomu) 4,5 %
Rosmariinilla maustettu raikas kölsch. Yhteistyöresepti Rekolan Panimon kanssa.

Dorf Luomupils 4,5 %
Maltainen, vehreä ja pirteä saksalaistyylinen pils.

Mathilda Vehnäolut 4,5 %
Appelsiinilla kevyesti maustettu aromikas ja raikas vehnäolut.
--

Moestue & Cask OY

Poppels Belgisk Wit

Uiltje Big Fat 5 Double IPA

Uiltje F*ck De Caravan Staat In De Fik

Uiltje Caution KIWI Crossing

Uiltje UPA (Uil-Pale-Ale)

Uiltje Spray-tan Gone Wrong

Uiltje Me Myself & IPA

Uiltje Joost Mag Het Weten

Against the Grain Citra Ass Down

Against the Grain The Brown Note

Against the Grain 35K Stout

Against the Grain A Beer

Garage Project Aro Noir

Garage Project Sauvin Nouveau

Garage Project Hops on Pointe

Brasserie de Silly - Silly Saison

Brasserie de Silly - Pink Killer

Brasserie de Silly - Silly Sour

Brasserie de Silly - Abbaye de Forest Blonde

Boulevard Smokestack Series: Tank 7 Farmhouse Ale

Adnams Jack Brand Mosaic Pale Ale

Adnams Jack Brand Dry Hopped Lager

Anchor IPA

Anchor Liberty Ale

Anchor Winter Wheat

Anchor Saison

Anchor California Lager

Windswept APA

Windswept Blonde Ale

Windswept Tornado

Windswept Typhoon

Windswept Wolf

Stillwater As Follows

Olivers / Stillwater Tuppence

Stillwater Why Can’t IBU?

Stillwater Contemporary Works - Yacht

Stillwater Brontide

Älska Lemon Ginger 4%

Älska Nordic Berries 4%

Älska Strawberry Lime 4%

Älska Peach Rasberry 4%
--


PYYNIKIN KÄSITYÖLÄISPANIMO

Pyynikin Post Mortem
Imperial Stout 12,0 %

Vainajien muistoksi tehty. Arkusta löydät ruusuisen, vaniljaisen, pellavaisen kuoleman jälkeisen.

Pyynikin Saison
Saison 5,5 %

Hapan ja hedelmäinen, ranskalaistyylinen maalaisolut.

Pyynikin White IPA
India Pale Ale 6,0 %

Raikas, appelsiininkuorilla höystetty vehnä IPA

Pyynikin Oktoberstout
Stout 7,0 %

Raikas, mausteinen ja vahvasti humaloitu stout

Tampereen Ylpeys
Pale Ale 4,7 %

Tampere United jalkapalloseuran kannattajaolut

Papan Vanillastout
Stout 6,8 %

Paahteinen, kahvinen ja reilusti vaniljainen stout

Pyynikin Black IPA
Black IPA 8,5 %

Reilun katkeroinen ja paahteinen, runkoisa BIPA

Ruby Jazz Ale
India Red Ale 4,7 %

Raikas, rapsakka, viljaisa maailmanmestari
--

Radbrew

Hardtack I APA 5,7 %
UUTUUS! Maltainen, keksinen ja aavistuksen hunjainen reippaalla havuisella humaloinnilla.

Sandstone APA 6,6 %
Radbrew'n lippulaiva on röyhkeästi Sorachi Ace-humaloitu raikas APA

Crossroads APA 6,7 %
Klassisin APAmme, jossa hedelmää ja havuisutta tasapainoisesti.

Ranger APA 6,8 %
Amarillo-vetoinen APA.

Greenhouse Second Edition "Easy" APA 5,5 %
Saksalaisella jalohumalla maustettu helposti lähestyttävä APA.

Synthetic Noise Generator Analog Pale Ale 5,5 %

Konstailematon APA, joka tehdään Turun Syntetisaattoriseuran Synamiitteihin.

Buster-Jangle American IPA 7,0 %
Mandarina Bavaria -humalan hedelmäiset aromit esiin tuova IPA.

Wigwam IPA 7,4 %
Chinook - Willamette -yhdistelmällä humaloitu havutorpedo.

Ivy Mike Double IPA 8,5 %
Toinen lippulaivamme on järisyttävästi aromihumaloitu tupla-IPA.

Wasteland: Oasis New Style Hefeweizen 5,9 %
Raikas, humalavetoinen uuden aallon hefeweizen.

Wasteland: Northern ESB Extra Special Bitter 6,0 %
Brittiläisten katkeroiden ja pohjoismaisten maltaiden tyylikäs yhdistelmä.

I'll Get Me Browncoat English Ale 5,4 %
Ruskeahko brittiale, jonka maussa häivähdys suklaata.
--

REKOLAN PANIMO

MUNKINTIE dubbel 6,7 %
Tuhti ja henkevä makeahko luostariolut.

FUNKY LUOMU farmhouse ale 6,5 %
Raikas, hedelmäinen, hieman hapokas ja brettan funky nostaa päätään.

AMERIKAN SERKKU APA 4,5 %
Citra, cascade, coumbus kuivahumaloitu pale ale.

VAHVA MUSTA VALSSI tumma lager 5,6 %
Tumma kuivahko paahteinen Saazer humaloitu lager.

KUURA REAL CIDER Aito siideri 5,4 %
Spontaanikäynyt, kuiva, hapokas, omenainen hiilihapoton siideri.

KESÄKOLLI inkivääri-vehnä 4,3 %
Tuoreella inkiväärillämaustettu kevyt simamainen vehnäolut.

KATAJAN KUISKE ruis-katajanmarjaolut 6,3 %
Maltainen, leipäinenruisolut jonka tuoksussa ja jälkimaussa reilusti katajanmarjaa.

REKOLAN SAHTI sahti 7,8 %
vienosti savuinen perinteinen sahti

FISKARIN VEHNÄ PLO wit 3,5 %
Kevyt, raikas belgityylinen vehnäolut.

PAAVIN POLKU PLO trippel 9,0 %
Vahva belgi-ale.
--

Ruosniemen Panimo

Sihteeri 
Belgityylinen Ale Maustettu Ale 4,1 %
Vaalea ja raikas belgityylinen olut, joka on maustettu korianterilla, inkiväärillä ja mustapippurilla.

Insinööri IPA 
IPA 4,7 %
Reilulla kädellä aromihumaloitu sessio-IPA, jossa viisi eri jenkkihumalaa.

Työmies RSB 

Bitter Ale 4,7 %
Perinteikkään punertava brittiduunarin pubimuki. Tyylinmukainen bitter ale.

Turisti Global Pale Ale 

Pale Ale 4,7 %
Kolmen mantereen humalilla ryyditetty, yrttinen ja hedelmäinen global pale ale.

Konsultti #3 Berliner Weisse 

Vehnäolut 4,7 %
Hapanta berliiniläiseen makuun. Maitohappoinen, raikas ja kevyt vehnäolut.

Konsultti #4 Hefe-Weissbier 
Vehnäolut 4,7 %
Aalto-yliopiston Fyysikkokillan 70-vuotisjuhlan kunniaksi kehitetty hedelmäinen vehnäolut.

Keri Saarele Juniper Gose 
Gose 5,0 %
Porilaisella katajalla maustettu, virolaisen Lehe pruulikodan kanssa yhteistyössä tehty gose.

Pikkupomo Amber Ale 
Amber Ale 6,0 %
Punertava ja tukevarunkoinen, perinteisillä amerikkalaishumalilla humaloitu pintahiivaolut.

Lomittaja Chardonnay Tynnöri 
Saison 6,3 %
Valkoviinitynnyrissä kypsytetty erikoiserä Lomittaja Saisonia.

Diplomi-insinööri DIPA 

Double IPA 8,0 %
Rungoltaan vahva, maltailtaan vaalea ja humaloiltaan trooppinen. IBU:ja löytyy 107, eli riittävästi.

Vuorineuvos Bunnahabhain Tynnöri 
Imperial Stout 9,5 %
Bunnahabhain-viskitynnyriin vangittu Vuorineuvos Imperial Stout.

Porvari Oloroso Tynnöri 
Barley Wine 10,5 %
Oloroso-sherrytynnyrissä maannut Porvari Barley Wine
--

Servaali Oy

Mallaskosken Black Imperial Rye Speciality Grain 11,4 %

Tuhti ja pehmeän maltainen musta olut, johon ruis ja Simcoe-humala tuovat särmää.

Mallaskosken Tough Luck IPA Session IPA 4,7 %
Rapsakan hedelmäisesti jenkkihumalilla humaloitu hyvän juotavuuden IPA

MK / PB Pancake Jam Milk Stout Milk Stout 6,0 %
Mallaskosken ja kiinalaisen Panda Brewingin yhteistyöolut. Nimi kertoo paljon!

Põhjala Meri Gose 4,2 %
Kevyt, raikas ja sitruksinen gose. Maustettu Himalajan vuorisuolalla ja korianterilla.

Põhjala Öö Cassis Baltic Porter 10,5 %
Erikoisversio Öö:sta on maustettu mustaherukoilla. Marjainen, vahva, miellyttävää happamuutta.

Põhjala JõuluÖö Baltic Porter 8,0 %
Erikoisversio Öö:sta. Maustettu vaniljalla, kaakaolla ja tammilastuilla.

Põhjala Topeltnelson Double IPA 8,2 %
Rapsakka ja aromikas tuplaIPA. Aromihumaloitu pelkästään uusiseelantilaisella Nelson Sauvinilla

Plevnan Siperia Imperial Stout 8,0 %
Täyteläinen ja jämäkkä imperial stout. Useasti palkittu, makuhermoja hivelevä klassikko.

Plevnan Vehnä Hefeweizen 5,0 %
Saksalaistyylinen puhdaspiirteinen vehnä jossa neilikkamaisia ja banaanimaisia aromeja.

Plevnan Severin Extra IPA IPA 5,9 %
Todella terävästi ja aromaattisesti humaloitu amerikkalaistyylinen IPA.

Westons Caple Rd Dry Apple Cider 5,2 %
Pitkään kypsytetty kuiva omenasiideri, jonka mausta löytyy tammen ja savun aromeita.

Pilsner Urquell TANKOVNA Pilsner 4,4 %
Suomen tuorein pils?! Isosta tankista tarjoiltava, juuri ennen Expoa pantu klassikko.
--

Sinebrychoff

HANASSA: Brooklyn Brewery yllätyshana
VAIN OLUTEXPOSSA: Joka päivä vaihtuva yllätysolut, joka julkistetaan aina expopäivän aamuna.

HANASSA: Brooklyn Lager Amber Lager 5,2 %
Kuivahumaloitu amber lager, aromiltaan maltainen sekä hienosti kukkainen ja katkera.

HANASSA: Kronenbourg K1664 Lager 5,0 %

Maltainen ja hennon hedelmäinen lagerolut, jossa Strisselspalt-humala tuo kukkaista aromia.

Brooklyn Brewery East India Pale Ale IPA 6,9 %

Klassikko-IPA, jonka tasapainoinen humalointi on tehty East Kent Golding- humalaseoksella.

Brooklyn Brewery Scorcher IPA Session IPA 4,5 %
Raikas, kullanvaalea pale ale, jonka humaloinnissa on käytetty Amarillo-, Palisade-, Cascade- ja Bravo-humalia.

Brooklyn Brewery Americal Ale APA 4,5 %
Maltaisen hedelmäinen ja sitrusarominen, helposti lähestyttävä american pale ale.

Brooklyn Brewery Sorachi Ace Saison 7,2 %

Selkeäarominen, hedelmäinen saison-olut, jossa voi aistia sitruunaruohon, tillin ja sitruunankuoren aromeja.

Brooklyn Brewery Hecla Iron Ale Dark Ale 3,4 %
Paahteisen tumma ale-olut, jossa hentoa hedelmäisyyttä ja hieman karamellimaista makeutta.

Brooklyn Local 1 Golden Ale 9,0 %
Pullokäytetty, belgialaistyylinen vaalea ale, jonka maussa on maukasta hedelmäisyyttä ja hienostunutta ryhtiä.

Kronenbourg Blanc Vehnäolut %
VAIN OLUTEXPOSSA: Hedelmäinen, raikas, hieman hapan vehnäolut, jonka asromissa aistittavissa aprikoosia.

KOFF APA APA 4,5 %
Raikas ja helposti lähestyttävä american pale ale, jonka humalointi on tehty Citra- ja Mosaic-humalalajikkeilla.

Karhu Tumma Lager Tumma Lager 6,0 %
Paahteinen tumma lager, jossa maistuu myös tasapainoisesti karamellimaisia aromeja.

Sinebrychoff Porter Porter 7,2 %
Tuhti ja paahteinen portteri-klassikko.
--

Stallhagen Ab

CRUSH 
hybridiolut 6,0 %
Uusin sesonkioluemme, mausteena paikallinen omena

US RED ALE 
jenkki IPA 6,0 %
Suursuosikkimme, jossa maltaisuus ja humalan ovat maukkaassa tasapainossa.

PALE ALE 
britti ALE 6,0 %
Hedelmäinen pale ale, jossa raikas ja kevyt humalointi

HEFEWEISSE 
weisse 5,5 %
Nimelleen uskollinen suodattamaton saksalainen

BALTIC PORTER 

porter 7,0 %
Suomen Paras Olut 2016-kilpailun voittaja: Paras tumma lager. Täyteläinen ja tasapainoinen olut, jossa suklaa, kahvi ja salmiakki ovat sulassa sovussa.

HONUNGSÖL 
lager 4,7 %
Vaalea lager-olut, jossa pyöreyttä tuomassa hitunen ahvenamaan hunajaa

VIENNA LAGER 
semi-tumma lager 4,7 %
Tämän syksyn erikoisuus, pehmeän maltainen satokauden raikas lager

III-ÖL / Ålandsölet 
lager 4,5 %
Pitkäikäisin oluemme, vaalea ja pehmeä

STALLHAGEN HISTORIC BEER 1843 
erikoisuus 4,7 %
Maailman vanhin olut
--

Suomenlinnan Panimo


IVA - IMPERIAL VEHNÄ ALE
Vehnäolut 6,5 %
Ilmava tulkinta vehnäoluesta - jalo, omanlaisensa juoma sitruksisella, raikkaalla humaloinnilla.

SIXTUS Table Saison 5,0 %
Hennon kukkainen belgialaisemme on viimeistelty pippurisella humaloinnilla. ENSIESITTELY!

FOIL HAT B Weisse 4,9 %
Hapanta ja hedelmäistä, mustaherukalla maustettu erilainen herkku!

ZANDER Stout 7,0 %
Meheviä hedelmiä ja tummaa suklaata - palkittu ja suosittu, lempeä mutta luonteikas.

HÖPKEN Pils 4,2 %
Tsekkityylinen, raikas taidonnäyte, joka nostaa hymynkareen janoisen saarelaisen kasvoille.

SETH Lager 4,7 %
Vehnää, ruista ja ohraa, niistä on tämän oluen maltaisuus rakennettu.

HELSINKI Portteri 5,6 %
Kevyt balttiportteri - tuoksussa paahteisuutta, maku on kevyt ja lakritsainen.

PIPER Witbier 4,7 %
Appelsiinia, korianteria ja pomeranssia. Belgityylinen, unelmankevyt vehnäolut.

COYET Ale 4,5 %
Tukeva mallasrunko yhdistyy perinteiseen saarelaiseen humalointiin.

HOPPE IPA 6,0 %
Perinteistä brittityyliä edustava Hoppe on humaloitu kestämään pidemmänkin laivamatkan…

SPARRE Pale Ale 4,6 %
Uuden maailman malliin kielelle vyöryvää sitrusta, hedelmää ja upeaa raikkautta!

TIN SOLDIER'S APPLE CIDER Apple Cider 4,7 %
Pikku-Tintti; oikea omenasiideri jonka maku on kepeä ja hedelmäinen kuin perjantai-iltapäivä!

TIN SOLDIER'S HARD CIDER Hard Cider 7,5 %
Klassikko - vihreää omenaa, hedelmää, makua joka ei jätä ketään kylmäksi.

TIN SOLDIER'S BLACK APPLE Black Cider 7,5 %
Maussa pyöreää omenaisuutta, lämpöä pakkasenpuremiin iltoihin.
--

TEERENPELI PANIMO & TISLAAMO OY

Onnenpekka Pils Pils 4,5 %
Kevyen maltainen, kuiva ja maltillisesti humaloitu pils

Teerenpeli Milk Stout Milk Stout 5,2 %
Silkkisen pehmeä ja kevyen paahteinen brittihenkinen stout

Jöröjukka Bock 6,5 %
Täyteläisen maltainen, suodattamaton ja kuparin ruskea bock

Vauhtiveikko Vehnäolut 5,3 %
Vaalea, suodattamaton ja hedelmäinen vehnäolut

Sauhusanttu Savuolut 5,0 %
Puolitumma ja miellyttävän savuinen lager

Kampin Olutneuvos - Chili-IPA IPA 6,6 %
Habanero chilillä sopivasti pippuroitu Kampin IPA

Kaamoskalle Red Ale 4,5 %
Maltainen ja hedelmäinen talviale

Notkea Nipa IPA 6,6 %
Suodattamaton, tasapainoinen ja voimakkaasti humaloitu hedelmäinen IPA

Julmajuho Porter 7,7 %
Tuhdin täyteläinen ja savuinen porter

Fc Lahti Ale Pale Ale 5,5 %
Nurmikenttien kuningas APA

Lempi Omena Omenasiideri 4,7 %
Raikas ja kuiva omenasiideri

Lempi Mustikka Marjasiideri 4,5 %
Aidoilla mustikoilla maustettu ihana siideri.

Lempi Puolukka Marjasiideri 4,5 %
Aidoilla puolukoilla maustettu, raikas ja puolikuiva siideri
--


Uniq Drinks Finland / Vinkki Lasiin

Ayinger Bräuweisse PLO Vaalea vehnäolut 5,1 %
World Beer Awards 2016 - HOPEAA

Ayinger Urweisse PLO Tumma vehnäolut 5,8 %
World Beer Awards 2016 - KULTAA | Stockholm Beer 2016 - KULTAA (PARAS VEHNÄ!)

La Trappe Dubbel PLO Trappisti 7,0 %
Suodattamaton trappisti dubbel.

La Trappe Triple PLO Trappisti 8,0 %
Alkon valikoimaan 21.11.2016

La Trappe Oak Aged #19 PLO Trappisti 11,0 %
Tammitynnyrikypsytetty Quadrupel

Fuller's London Pride PLO Best Bitter 4,7 %
Klassikko, joka näki päivänvalon jo vuonna 50-luvulla.

Fuller's Organic Honey Dew PLO Luomu hunaja Ale 5,0 %
Luomuhunajalla maustettu golden ale.

Fuller's Vintage Ale 2015 PLO Ale 8,5 %
19. VA, joka on tehty täysin britti-raaka-aineista, juhlistamaan Maris Otterin 50-vuotisjuhlaa.

Fuller's ESB KEG Extra Special Bitter 5,9 %
Palkittu klassikko, tuotannossa vuodesta 1971.

Fuller's 170th Anniversary Ale KEG Strong Ale 7,4 %
Panimon 170-vuotisjuhlan kunniaksi tehty Ale, joka on maustettu appelsiininkuorella.

Fuller's Red Montana KEG Red Ale 4,5 %
Galaxy humaloitu Jenkkityylinen red ale.

Fuller's Brewer's Reserve No. 5 PLO Strong Ale 8,5 %
Viski-tynnyrissä kypsytetty Ale.

Gotlands Bryggeri Wisby Oaked PLO Porter 8,7 %
Tammitynnyrissä kypsytetty Porter.

Lefebvre Hopus Primeur 2016 PLO IPA 8,3 %
Belgialaisilla humaloilla maustettu vuosi IPA.

Balder Agave Gluten Free IPA PLO Gluteeniton IPA 7,6 %
Meksikolaisella agave-siirapilla maustettu. Kuivahumaloitu Cascadella ja Simcoella.

Svadilfare Salty Liquorice Porter PLOPorter 5,9 %
Salmiakilla maustettu porter.

Valhal Single Hop Comet PLO APA 6,0 %
Suodattamaton APA, joka humaloitu Cometilla.

Raknarok Porter PLO Bretta Porter 6,5 %
Brettanomyces villihiivalla käytetty vahva englantilaistyylinen porter.

Balder Agave Gluten Free IPA KEG Gluteeniton IPA 7,6 %
Meksikolaisella agave-siirapilla maustettu. Kuivahumaloitu Cascadella ja Simcoella.

Högni non-alcoholic Pale Ale Gluteeniton Pale Ale 0,0 %
Gluteeniton ja alkoholiton pale ale.

Magners Irish Cider KEG Omenasiideri 4,5 %
Irlantilainen tammitynnyrikypsytetty omenasiideri.

Magners Irish Pear Cider PLO Päärynäsiideri 4,5 %
Irlantilainen päärynäsiideri.

Magners Irish Berry Cider PLO Marjasiideri 4,0 %
Irlantilainen päärynäsiideripohjainen marjasiideri.

Magners Alkoholiton siideri PLO Alkoholiton Omenasiideri 0,1 %
Alkoholiton omenasiideri. Vain 18kcal/100ml.

Cornish Orchards Gold Cider PLO Omenasiideri 4,5 %
Kuiva englantilainen omenasiideri.

Ecusson Cidre Bio Luomu omenasiideri 4,5 %
Luomu omenoista valmistettu Ranskalainen siideri.

Bundaberg Ginger Beer Inkivääriolut, luont.glut. 0,0 %
Alkoholiton inkivääri olut, valmistettu paikallisesti tuotetusta inkivääristä ja sokeriruosta.
--

V A L L I L A N P A N I M O

O R I O N Hemp Ale 5,5 %
Tuoreella hampunlehdellä ja -siemenillä maustettu sitruksinen pale ale. Kokonaan uusi oluttyyppi?

V A L L I L A A M B E R Amber Ale 6,1 %
Raikkaan greippinen, karamellinen ja maltainen amerikkalainen amber ale.

K Y Y N E L E E T English Pale Ale 4,7 %
Raikas ja hedelmäinen EPA. Amerikkalaisen ja britti pale alen parhaat puolet. Meitä inspiroi Olde English 800

P U I S T O Session IPA 4,7 %
Puistokelpoinen IPA: Glorian Ruoka&Viini suositteli: "Raikkaan katkera, jonka jälkimaussa
tuntuu lakritsi ja pihka"

S A U N A 1-IPA 2,6 %
Merihaassa sijaitseva Kulttuurisauna esimaisteli monia ja valitsi meidän Saunan. "Ei ykköseksi uskoisi!"
--

Vakka-Suomen Panimo

Prykmestar Talvibock kausiolut 9,2 %
Uutuus! Täyteläinen ja erittäin maltainen doppelbock

Prykmestar Talvi kausiolut 3,8 %
Tumman punaruskea, makeahkonmaltainen ja hyvin humaloitu münchener-tyylinen olut.

Prykmestar Joulu kausiolut 4,5 %

Jouluolut on vaalea, rapsakasti humaloitu suodatettu savuolut

Raskasta Joulua kausiolut 4,5 %
tumma ja täyteläinen pohjahiivaolut

Prykmestar Lakritsiporter erikoisuus 6,0 %
Maltaista maketutta tasapainottaa paahteisen lakritsainen maku ja runsas katkerohumalointi

Prykmestar Wehnäbock tumma vehnäolut 6,2 %
Sitrusarominen humala täydentää tyylikkäästi pintahiivaoluen hedelmäistä tuoksua ja makua

Prykmestar SavuKataja erikoisuus 9,0 %
Reilusti savumaltaita, katajanoksapeti ja kolme kuukautta aikaa

Prykmestar Alt altbier 5,0 %
Pehmeän maltainen ja lempeän humalainen pintahiivaolut

Prykmestar LuomuPils pils 5,2 %
Vaalea täysmallasolut on reilusti humaloitu, heleä nautinto. GLUTEENITON

Prykmestar Ahomansikka-raparperi siideri 4,5 %
ahomansikka ja raparperi tuovat kuivaan omenasiideriin yllättävän raikkaan aromin

Prykmestar SavuVehnä savuinen vehnäolut 4,5 %

Miedosti humaloitu ja sopivan savuinen, tumma täysmallasolut.

Prykmestar Schwarz tumma lager 4,5 %
Pohjahiivakäymisellä valmistettu lager eli schwarzbier.

Kova Tee juomasekoitus 5,5 %
Uutuus! Kieltolaki sarja

Kova Omena juomasekoitus 5,5 %
Uutuus! Kieltolaki sarja


Jatkoa luvassa... ehkä :)

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

OlutExpo 2016 ja haastattelussa Mikki Nyman

 
OlutExpo lähestyy ja valtaa parin viikon päästä Helsingin Kaapelitehtaan maamme kattavimmalla juomavalikoimalla. Mukana on 43 näytteilleasettajaa, jotka tuovat mukanaan oluita, siidereitä, viskejä ja ruokaa. Haastattelin tapani mukaan tapahtumanjärjestejää Mikki Nymania ja tässä on pienen infon jälkeen haastattelun anti. Itse olen myös menossa tapahtumaan hyörimään ja pyörimään, joten paiskataan kättä ja kippistetään olutlaseja tavatatessa.

Ajankohta: 28. – 30.10.2016
Sijainti: Kaapelitehdas, Helsinki

AUKIOLOAJAT:
Perjantai 14 - 23
Lauantai 14 - 23
Sunnuntai 14 – 21

LIPUT ENNAKKOON:
Perjantai 10 €
Lauantai 14 €
Sunnuntai 8 €
3 pv paketti 25 €*

Lippujen hinnat sisältää:
pääsymaksun, narikan
ja tasting-lasin käytön.
(ei sisällä juomia)
* 3pv lippu myynnissä vain
ennakkoon Tiketistä!

LIPUT OVELTA:
Perjantai 12 €
Lauantai 16 € 
Sunnuntai 10 €

Ja sitten haastattelun pariin!!


1.    Millä tavalla tapahtuma eroaa viime vuodesta?
Ensinnäkin OlutExpon ruokatarjontaan on panostettu huomattavasti enemmän, ja paikalle on kutsuttu ulkopuoliset yritykset vastaamaan tarjonnasta. Myöskin oheisohjelmisto palaa vuoden tauon jälkeen, perjantai sekä lauantai iltapäivisin on luvassa todella hienoa ohjelmaa Maria Markuksen ja Arto Koskelon juontamana. Merikaapelihalliin on saatu lisää tilaa ja tapahtuman lasilogistiikka toimivammaksi, kun narikat tullaan rakentamaan ulos telttaan ja sisäänkäynti eri päästä hallia.

2.    Ajatuksiasi viime vuoden tapahtumasta?

Viime vuodesta jäi mahtava fiilis, yleisö selvästi nautti tapahtumasta.

3.    Onko jotain virheitä viime vuodelta, jotka tänä vuonna on korjattu?

Varsinaisia virheitä ei tule heti mieleen, mutta monia asioita tulemme parantamaan viime vuodesta. Parempi ruoka, poletteja voi ostaa heti lipunmyynnissä, opasteita parannetaan jne…

4.    Ajatuksia tämän vuoden näytteilleasettajista?
Mielestäni saimme jälleen erittäin hyvän ryhmän kasaan käsittäen 43 yritystä, edustaen erilaisia panimoita niin uusia kuin vanhoja, kaikki Suomen merkittävimmät maahantuojat, mukaan lukien yli 10 yritystä esittelemässä tislaamo-tuotteita… Kyseessä on ylivoimaisesti Suomen suurin katselmus erilaisiin panimo- ja tislaamotuotteisiin.

5.    Mikä on se asia, joka olutexpoilijalle jää tämän vuoden tapahtumasta mieleen?

Toivon että ihmisille jää OlutExpo mieleen upeana kokonaisuutena, toivon että yleisö näkee panostuksemme tapahtuman laatuun.

6.    Kuinkas ruoka hoidetaan?
Kuten sanoin OlutExpon ruokatarjonta muuttuu täysin viime vuodesta. Panimoravintolat Bryggeri Helsinki ja il Birrificio sekä street food yritykset Social Food ja Liesikiesi tulevat paikalle vastaamaan ruokapuolen tasosta, olemme yhteispalavereissa suunnitelleet heidän kanssaan kokonaisuutta.

7.    Kaikkein polttavin kysymys oluttapahtumalle eli mites vesi?
OlutExpo tapahtumana eroaa kilpailijoistaan siinä että me otamme asiakkaiden veden tarpeen vakavissamme, ja myöskin haluamme että asia hoidetaan tapahtuman arvolle sopivalla tavalla. Messualueelle rakennetaan jälleen vedenmyynti piste, josta asiakkaat voivat ostaa erittäin edulliseen hintaan hiilihapotonta vettä 0,5 litran kierrekorkillisissa muovipulloissa.

8.    Minkä oluen aiot juoda, kun tapahtuma on sunnuntaina päättynyt?

Jaa-a.. nyt tuli paha.. ehkä pastöroimattoman Pilsner Urquellin jos sitä vielä jotenkin ihmeellisesti on jäljellä kolmen päivän jälkeen.

9.    Onko minkälaista ohjelmaa varattuna?
Ohjelmistoa on tarkoitus esitellä tarkemmin tapahtuman verkkosivuilla www.olutexpo.fi heti kun ohjelman tuottajat vahvistavat sisällön minulle, perjantaina ja lauantaina iltapäivällä on luvassa laadukasta ohjelmistoa Maria Markuksen ja Arto koskelon juontamana. Tämän lisäksi perjantaina tapahtumassa lähetetään Radio Helsingin Kippis ohjelma Aniko Lehtisen ja Ikke Ikäläisen juontamana livenä!.. Eli kannattaa saapua paikalle ajoissa.

10.    Ohjeita expoilijoille?
- Saapukaa paikalle ajoissa, ja jalkaan mukavat kengät että jaksaa kierrellä maistelemassa.
- Jos miettii kumpana päivän kannattaa tulla niin vastaukseni on ehdottomasti perjantaina, lauantaina Merikaapelihalli tulee aina aivan täyteen ja jonoja syntyy.
- Meillä käy kaikki Visa ja Mastercard maksukortit, ei tarvitse tulla automaatin kautta koska meillä on myös ilmainen narikka!
- Poletteja myydään 10€ pusseissa sekä lipunmyynnissä ovella sekä sisällä anniskelualueella, ja oluet/siiderit maksavat yleisesti 2-3€/15cl maisteluannos.

11.    OlutExpo kolmella sanalla?
NYT ON KOMEETA!

12.    Esitä itsellesi kysymys ja vastaa siihen?
Kuinka jaksan tehdä tämän kaiken?.. V: Minulla on maailman paras henkilökunta apuna.

13.    Blogin lukijan Kallen kysymys: Kuinka paljon panimoita Suomeen mielestäsi mahtuu ja olisiko mahdollista että kaikki saisivat Expossa yhtä suuren näkyvyyden? Lähinnä kiinnostaa normaali pääkaupunkiseutu - vs muu maailma asettelu...

On vaikeaa miettiä montako panimoa Suomeen ”mahtuu”, kyse on enemmänkin kuinka moni osaa/pystyy toimimaan kaupallisesti kannattavana.
Suomessa ei ole tilaa/hallia/toria minne kaikki mahtuisivat kerralla vaikka kuinka haluttaisiin. OlutExpoon pyritään aina kokoamaan näytteilleasettajat niin kuin se on itse tapahtuman kannalta paras, kokonaisuuden pitää olla mielenkiintoinen ja kuvastaa mahdollisimman laajasti tämän hetken tarjontaa. Kuten on sanottu OlutExpo ei ole pienpanimotapahtuma eikä tule sitä olemaan, haluamme esitellä markkinoiden tarjontaa paljon laajemmin kuluttajille.
Tämän vuoden OlutExpossa on mukana yhteensä 43 yritystä, näistä on pienpanimoita 22, ja näistä on vain 4 pääkaupunkiseudulta… Joten uskallan sanoa että meillä on ”muu maailma” aika hyvin edustettuna.
--



Näillä eväillä kohti Expoa!!!

lauantai 8. lokakuuta 2016

Vakka-Suomen Prykmestar Alt

Vakka-Suomen Prykmestar Alt

Oluttyyli, joka on saanut nimensä tietokoneen näppäimistön painikkeen mukaan. No ei! Alt eli Altbier on saksalainen pintahiivaoluttyyli. Muista pintahiivaoluista Alt eroaa mm. sillä, että valmistuksen jälkeen sen säilyttäminen hoidetaan pohjahiivaoluiden tapaan viileässä.

Saksalainen oluttyyli ja uusikaupunkilainen Vakka-Suomen Panimo ovat Suomen olutskenen ylivoimaisesti varmin yhdistelmä. VASPin panimomestari Jani Vilpas hoitaa nämä saksalaiset oluet oluenystävien saataville veitsen terävällä tarkkuudella, joten tämän oluen ostaminen ei epäilyttänyt tippaakaan. Harvoin on näin varmat fiilikset! Katsotaan kuinka kävi!

Panimo: Vakka-Suomen Panimo

Maa: Suomi

Tyyli: Altbier

Voltit: 5,0 %

Kantavierre: 12,1 %

Katkerot: 33,3 EBU

Väri: 49,8 EBC

Fiilikset:

Tuoksussa ruohoisuutta, yrttiä, paahdetta ja pähkinää. Hieman sellaista ruisleipäistä maltaisuutta ja tummaa hedelmää.

Maultaan terävä ruohoisen yrttinen humalointi, tummaa hedelmää ja paahteista mallasta. Hivenen ruisleipäisä ja taustalla kaakaota. Tyylikäs tyylilajinsa edustaja ja itselleni iskee erittäin nätisti juuri sellaisena oluena, jossa ei olla lähdetty kikkailemaan.

VASPilta taittuu loistavasti saksalaiset oluet ja tämä Prykmestar Alt on hyvä osoitus panimomestari Jani Vilppaan ammattitaidosta. Kaikessa yksinkertaisuudessaan hieno olut.

Altti on valttia!

Mistä: Alkosta

Pisteet:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 3/5
Yleisvaikutelma: 14/20
Yhteensä: 35/50

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Laitilan Kukko Schwarz

Laitilan Kukko Schwarz

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Kukko –olutsarjan uusimpia tulokkaita on tämä nyt arvioinnissa oleva Laitilan Kukko Schwarz. Olut on tyyliltään Schwarzbier elikkäs Mustaolut. Voidaankin puhua, että kyseessä on Tummaa Lageria tummempi lager –olut :) Siinä missä minulle ei oikein tummat lagerit uppoa, niin sitten taas Schwarzbierit uppoavat oikein nätisti. Näissä ei ole samaa makeutta, jota tummissa lagereissa, vaan mukavaa kuivahkoa paahdetta.

Uusimmista Kukoista arvioinkin jo aikaisemmin Kukko IPAn, joka ei osunut kohteeseen. Nyt jännityksellä maistamaan, että mitä tarjoaa Musta Kukko?

HUOM! Tää on gluteeniton ja sehän on hyvä juttu!

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas

Maa: Suomi

Tyyli: Schwarz

Voltit: 4,5 %

Kantavierre: 12,9 %

Katkerot: 10 EBU

Väri: 84 EBC

Humalat: Magnum, Hersbrücker.

Maltaat: Münich, Crystal 300, Black

Fiilikset:

Tuoksussa kuivaa paahteisuutta, salmiakkia ja takalaidassa ruohoisuutta.

Maultaan paahteisen nokinen, hieman makea (onneksi vaan hieman) ja loppuliultaan salmiakkinen mustaolut. Prosentteihin nähden mukavan täyteläinen ja ei tietoakaan vetisyydestä. Pyöreähkö ja tummansuklainen. Ruohoinen humalointi heittelee yrttisen puolelle. Kuivahko.

Ei epäilystäkään siitä etteikö tässä olisi paras Kukko tähän mennessä. Lihapatojen kanssa tätä pitää kyllä ruveta siemailemaan. Hyvä ruokajuoma ja toimii kyllä ilman ruokaakin. Viime viikonloppuna tuli tätä siemailtua villisika pulled porkin kaverina, eikä ollenkaan huono combo.

Harvassa on hyvät maitokauppavahvuiset tummat oluet, mutta tämä kyllä tulee jatkossakin lähtemään mukaani.

Mistä: Saatu panimolta ja käyty ostamassa K-Citymarket Pilkko, Joensuu. Saatavilla vähittäiskaupat kautta maan.

Pisteet:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 4/5
Yleisvaikutelma: 13/20
Yhteensä: 35/50