perjantai 1. syyskuuta 2017

Golden Ale friteerattuja kotisirkkoja


Hyönteiset ovat vähitellen nousemassa yhä enemmän ja enemmän ihmisten tietoisuuteen myös ruoanvalmistuksessa. Hyönteiset ovat ekologinen ja ravintoarvoiltaan lähes ylivoimainen ruoanlähde. Myös mm. proteiinipitoisuus peittoaa kalat, kanat, porsaat ja naudat. Hyönteiset ovat tulevaisuuden ruokaa, vaikka niitä osana ruokavaliota käyttääkin kolmasosa maailman väestöstä.



Olen pariin otteeseen maistanut mm. näitä kotisirkkoja, joista tässä teen ruokaa. Hyönteisruoka kiinnostaa itseäni valtavasti ja olenkin innosta soikeana, kun pääsin kokeilemaan ensimmäisen kerran ruoan valmistusta kotisirkoista. Aikaisemminkin olen maininnut, että ruoanlaitto on sydäntäni lähellä ja tykkään käyttää ruoanvalmistuksessa olutta. Samalla tykkään myös haastaa itseäni ja yrittää keksiä uusia reseptejä. Tässä alla olevassa reseptissä olen taas tehnyt koko reseptin aivan itse ja oikein toimivaa evästä tuli. Friteeratut kotisirkat vastaavat makumaailmaltaan friteerattuja muikkuja.

Tästä klikkaamalla pääsette muiden olutruokieni pariin!!


Lisää tietoja kotisirkoista löytyy sivulta: www.entocube.com
Tuolta sivulta voi käydä itselleen tilaamassa esim. somisteeksi paahdettuja kotisirkkoja tai kotisirkka chilipähkinöitä.


Oluena käytin Maku Brewingin Golden Alea. Golden Alet ja Vaaleat Lagerit sopivat erittäin hyvin friteeraustaikinassa. Kunhan ei ole liian voimakkaasti humaloitu olut.

Mennäänpäs sitten reseptin pariin.

Ainekset:
4 rkl Entocube paahdetut kotisirkat
--
Paistoon:
1 l Rypsiöljy
--
Taikina:
1 dl Maku Brewing Golden Ale
1 kpl Kananmuna
1 dl Vehnäjauho
1/3 tl Suola
--
Juomana: 
Maku Brewing Golden Ale
--

Valmistusohje:
  1. Sekoita kevyesti taikinan ainekset keskenään. Anna olla jääkaapissa n. 15 min.
  2. Rupea kuumentamaan öljyä wok-pannussa tai kattilassa. Testaa kuumuus pienellä tipalla taikinaa. Kun taikina rupeaa kiivaasti kiehumaan, niin öljy on sopivan kuuma.
  3. Ota yksi ruokalusikallinen paahdettuja kotisirkkoja ja sekoita taikinakulhon laitaa vasten, niin että lähes kokonaan sirkat peittyvät. 
  4. Rupea pudottelemaan sirkkataikina seosta kuumaan öljyyn. Tämä kannattaa tehdä varoen, ettei itseään polta kuumalla öljyllä. 
  5. Pyörittele sirkkoja reikäkauhalla, että kypsyvät tasaisesti. Kun sirkat ovat ottaneet hieman väriä pintaan, niin nostele ne lautaselle, jossa talouspaperi. 
  6. Tarjoile välittömästi kyytipoikana Maku Brewing Golden Ale. 
  7. Dippailuun Soijakastiketta, Sriracha-chilikastiketta ja wasabia.


Hyvää ruokahalua ja kippis!

Ps. Lisää kotisirkka & olutruokia tulossa lähiaikoina...


2 kommenttia:

  1. Miltä muuten nuo sirkat maistuu? Onko suutuntuma minkälainen? Itsekkin mielelläni kokeilisin noita 'ötököitä' :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkkojen makumaailma ja suutuntuma on erittäin lähellä friteerattua muikkua

      Poista