perjantai 29. marraskuuta 2019

Kohta starttaa Pien Olutjoulukalenteri 2019


Olemme menossa kohti joulukuuta ja sehän tarkoittaa, että Pien Olutjoulukalenterin luukkuja olisi tarkoitus ruveta päivä kerrallaan availemaan. Totuttuun tapaan tulen julkaisemaan jokaisesta luukun takaa paljastuvasta oluesta arvion, mutta ennen sitä pistetään näkyville Pien Shop & Barin Erkin ajatuksia tämän vuoden kalenterista.

”Pien on ensimmäinen suomalainen toimija joka on toteuttanut kaupallisen olutjoulukalenterin - tänä vuonna jo kolmatta kertaa! Kalenteria uudistetaan palautteen perusteella joka vuonna, ja nyt se saikin valtavan uudistuksen - täysin uusi ulkoasu. Sekä suurimpana uudistuksena tietenkin kalenterissa on nyt ensimmäistä kertaa mukana ulkomaisia oluita. Tämä muutos tuli suoraa asiakkaidemme toiveista - Pienen profiili on vuosien myötä muuttunutkin enemmän kotimaisten oluiden myymälästä laadukkaiden oluiden myymäläksi, oluen lähtömaasta riippumatta. Tämä heijastuu nyt kalenteriinkin.

Kalenterissa on myös monia oluita jotka ovat saatavilla joko vain kalenterista, tai vain kalenterista sekä Pienestä - monia ei siis saa mistään muualta.”



--
Olen innoissani, että mitä luukuista tulee löytymään ja arviot pääsette lukemaan tietenkin täältä JaskanKaljat –blogista!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti